Opin lukemaan vasta toisella luokalla. Vaikka olen ollut hidas lukemaan, kaikesta olen selvinnyt. Tiesin jo lukiossa, että haluan työn, jossa voin auttaa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä.
En päässyt ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, joten pidin välivuoden. Sen jälkeen muutin jääkiekon perässä Kuopiosta Ouluun, jossa aloitin lähihoitajan opinnot. Jatkoin melkein heti opiskeluja sairaanhoitajaksi monimuoto-opintoina.
Jääkiekko ja opiskelut ovat kulkeneet käsi kädessä. Kun menet jäälle, tunne on vapauttava. Jäällä on vauhtia, iloa ja tunteiden vuoristorataa. Muu unohtuu.
Viikoilla, joilla oli itsenäistä opiskelua, treenejä oli yleensä aamuin illoin. Kävimme fysiikkavalmentajan kanssa aina treenimahdollisuudet läpi opiskelu- ja työharjoittelutilanteeseen sopiviksi. Kun pelimatkalla istuu bussissa yhteensä 16 tuntia, ehtii hyvin lukea. Opiskelijahaalarit minulla on ollut päällä varmaan vain kahdesti.
Valmistuin sairaanhoitajaksi viime vuoden lopulla. Harjoittelussa olin muun muassa lasten teholla. Voisin joskus tulevaisuudessa kuvitella työskenteleväni siellä.
Yritän olla joukkueessa järjen ääni muille – en niinkään aina itselleni. Olen huolehtimassa, jos jollekin sattuu jotain. Muistutan, että kannattaa toipua rauhassa eikä lähteä mopolla moottoritielle.
Hoitoalalla on samaa joukkuehenkeä kuin jääkiekossa. Töissä on yhteistä tekemistä eikä tarvitse pähkäillä yksin.
Kohokohtia jääkiekkoilijana ovat olleet Pyeongchangin olympialaiset ja kevään MM-kotikisat Espoossa. Teimme hienoa jääkiekkohistoriaa, vaikka maalin hylkääminen finaalissa oli tosi karvas pettymys.
Ennen kisoja sain elää neljä kuukautta kuin oikea ammattiurheilija ministeriön 10 000 euron apurahalla.
Työkaverit kannustivat minua kisojen aikana. Se tuntui hienolta, mutta en tuo itseäni esille huippu-urheilijana. Olen tavallinen tallaaja, sairaanhoitaja, joka osaa pelata jääkiekkoa.
Minulla on ammattiini samanlainen kunnianhimo kuin kiekkoon. Tärkeää on uskaltaa tarttua toimeen. Täytyy sietää epäonnistumisia, jotta voi seuraavalla kerralla onnistua. Hoitajanakin pystyt päättämään, kuinka hyvä haluat olla, ja tehdä töitä sen eteen.
Aloitin keväällä Oysin tukielin- ja neurokirurgisella osastolla. Minut on otettu hyvin vastaan, vaikka näin alkuun olen kysellyt paljon.
Työ on ykkösprioriteettini. Kolmivuorotyössä kiekkoilu ei voi olla enää samalla tasolla. Toistaiseksi en ole enää naisleijonien vahvuudessa, mutta jatkan Oulun Kärpissä. Unelmani liittyvät tällä hetkellä jääkiekon ulkopuoliseen siviilielämään: parisuhteeseen, perheeseen ja ystäviin. Heille ei ole jäänyt viime vuosina paljon aikaa."
Isa Rahunen jalat polkimilla vuonna 1995.
Isa Rahunen
26-vuotias sairaanhoitaja ja jääkiekkoilija, joka työskentelee Oysin tukielin- ja neurokirurgisella osastolla.
Jos en olisi hoitoalalla, olisin varmaan leipurikondiittori.
Teksti Minna Ruotsalainen
