Isa Rahunen pyöräili aina lapsena, kun äiti lenkkeili. Myöhemmin koulu-, treeni- ja työmatkat ovat taittuneet pyörällä. Kuva: Jussi Tuokkola

MM-mitalisti Isa Rahunen: ”Hoitoalalla on samaa joukkuehenkeä kuin jääkiekossa”

Isa Rahunen opiskeli huippujääkiekkoilun ohessa sairaanhoitajaksi. Hän uskoo joukkuehenkeen myös hoitoalalla.

"Olin ensimmäistä kertaa luistimilla kaksivuotiaana. Opin luistelemaan helposti, mutta meno mailan ja kiekon kanssa oli vaikeampaa.

Jääkiekko on perheemme yhteinen harrastus. Kun olin pienempi, äitini valmensi minua. Menin Kuopion Kalpan poikien juniorijoukkueeseen 5-vuotiaana. Isäni valmensi yhdessä vaiheessa äitiäni, isosiskoani ja minua, kun pelasimme samassa joukkueessa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Olin temperamenttinen ja vilkas lapsi, kiihdyin helposti nollasta sataan. Kerran kimpaannuin ja iskin lyijykynällä siskoani käteen. Parasta on, että olemme aina olleet tiivis perhe ja viettäneet paljon aikaa yhdessä.

Opin lukemaan vasta toisella luokalla. Vaikka olen ollut hidas lukemaan, kaikesta olen selvinnyt. Tiesin jo lukiossa, että haluan työn, jossa voin auttaa ja olla ihmisten kanssa tekemisissä.

En päässyt ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan sairaanhoitajaksi, joten pidin välivuoden. Sen jälkeen muutin jääkiekon perässä Kuopiosta Ouluun, jossa aloitin lähihoitajan opinnot. Jatkoin melkein heti opiskeluja sairaanhoitajaksi monimuoto-opintoina.

Jääkiekko ja opiskelut ovat kulkeneet käsi kädessä. Kun menet jäälle, tunne on vapauttava. Jäällä on vauhtia, iloa ja tunteiden vuoristorataa. Muu unohtuu.

Viikoilla, joilla oli itsenäistä opiskelua, treenejä oli yleensä aamuin illoin. Kävimme fysiikkavalmentajan kanssa aina treenimahdollisuudet läpi opiskelu- ja työharjoittelutilanteeseen sopiviksi. Kun pelimatkalla istuu bussissa yhteensä 16 tuntia, ehtii hyvin lukea. Opiskelijahaalarit minulla on ollut päällä varmaan vain kahdesti.

 Valmistuin sairaanhoitajaksi viime vuoden lopulla. Harjoittelussa olin muun muassa lasten teholla. Voisin joskus tulevaisuudessa kuvitella työskenteleväni siellä.

Yritän olla joukkueessa järjen ääni muille – en niinkään aina itselleni. Olen huolehtimassa, jos jollekin sattuu jotain. Muistutan, että kannattaa toipua rauhassa eikä lähteä mopolla moottoritielle.

Hoitoalalla on samaa joukkuehenkeä kuin jääkiekossa. Töissä on yhteistä tekemistä eikä tarvitse pähkäillä yksin.

Kohokohtia jääkiekkoilijana ovat olleet Pyeongchangin olympialaiset ja kevään MM-kotikisat Espoossa. Teimme hienoa jääkiekkohistoriaa, vaikka maalin hylkääminen finaalissa oli tosi karvas pettymys.

Ennen kisoja sain elää neljä kuukautta kuin oikea ammattiurheilija ministeriön 10 000 euron apurahalla.

Työkaverit kannustivat minua kisojen aikana. Se tuntui hienolta, mutta en tuo itseäni esille huippu-urheilijana. Olen tavallinen tallaaja, sairaanhoitaja, joka osaa pelata jääkiekkoa.

Minulla on ammattiini samanlainen kunnianhimo kuin kiekkoon. Tärkeää on uskaltaa tarttua toimeen. Täytyy sietää epäonnistumisia, jotta voi seuraavalla kerralla onnistua. Hoitajanakin pystyt päättämään, kuinka hyvä haluat olla, ja tehdä töitä sen eteen.

Aloitin keväällä Oysin tukielin- ja neurokirurgisella osastolla. Minut on otettu hyvin vastaan, vaikka näin alkuun olen kysellyt paljon.

Työ on ykkösprioriteettini. Kolmivuorotyössä kiekkoilu ei voi olla enää samalla tasolla. Toistaiseksi en ole enää naisleijonien vahvuudessa, mutta jatkan Oulun Kärpissä. Unelmani liittyvät tällä hetkellä jääkiekon ulkopuoliseen siviilielämään: parisuhteeseen, perheeseen ja ystäviin. Heille ei ole jäänyt viime vuosina paljon aikaa."

 

Isa Rahunen jalat polkimilla vuonna 1995.

 

Isa Rahunen

26-vuotias sairaanhoitaja ja jääkiekkoilija, joka työskentelee Oysin tukielin- ja neuro­kirurgisella osastolla.

Jos en olisi hoitoalalla, olisin varmaan leipurikondiittori.

Teksti Minna Ruotsalainen

Mainos
Mainos