Markus Kuusela virkistää soitollaan ja laulullaan Siunaukselakodin asukkaita. Kuva: Ari Korkala

Musisoiva hoitaja: En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona

Markus Kuusisto taiteilee hoitotyön ja musiikin välillä.

Tykkäsin pienenä poikana siirtää sinistä Massey Ferguson -traktoria seipäältä toiselle heinänkorjuun aikaan. Pappa oli tarkka koneistaan, mutta tämän verran hän heltyi. Tein maatöitä myös hevosen kanssa.

Elin lapsuuteni musiikin ja eläinten ympäröimänä Etelä-Pohjanmaalla. Saman katon alla asui kolme sukupolvea. Hoitotätini opetti minut soittamaan pianoa, joka oli minulle mieluisampi kuin vanhemmilta saatu harmonikka.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tykkäsin yli kaiken koulusta. En olisi ollut pois edes kipeänä. Eikä sekään haitannut, että minua kiusattiin romanitaustani vuoksi. Pystyin nousemaan ikävien kuvioiden yläpuolelle.

Lukiossa haaveilin eläinlääkärin tai opettajan ammatista, mutta mieli muuttui, kun Seinäjoella aloitti ammattikorkeakoulu. Pääsin sen ensimmäiseen sairaanhoitajakoulutukseen. Kipinän olin saanut armeijan lääkintäjoukoissa.

Ensimmäisen harjoitteluni tein terveyskeskuksen vuodeosastolla. Minulle kuoleman kohtaaminen ensi kertaa oli kaunis kokemus – toisin kuin useimmista muista opiskelijoista. Olin erään mumman vierellä, kun hän hiipui pois. Olin onnistunut saamaan hänet viimeisinä päivinä syömään, jota muut olivat yrittäneet pitemmän aikaa. Omaiset kiittivät minua hyvästä hoidosta lämpimästi. Se oli kannustava palaute, joka ei ole unohtunut.

Tulin parikymppisenä isäksi ja valmistuin sisätautikirurgiseksi sairaanhoitajaksi, mutta musiikki vei mennessään, kun ylsin Tangomarkkinoiden semifinaaliin. Sukuni edustajia oli samassa kisassa peräti kuusi.

Kävin vuoden artistikoulutuksen Ikaalisissa ja voitin iskelmälaulun Suomen mestaruuden 2002. Samana vuonna sijoituin kakkoseksi parissakin kisassa. Televisionäkyvyyttä tuli Saanko luvan -tanssiohjelmasta, jossa esitin uuden sinkkuni.

Artistin urani kaatui vastoinkäymisiin, musiikkibisneksen kovuuteen ja kateuteen. Ne saivat minut palaamaan hoitajan töihin. Myöhemmin opiskelin töiden ohessa yamk-tutkinnon, joka pätevöitti asiantuntijatehtäviin ja johtamiseen.

Vuonna 2014 vaihdoin maisemaa lakeuk­silta Pirkanmaalle ja julkiselta yksityiselle. Se oli aika hurja hyppy. Uudessa työpaikassani sain nopeassa tahdissa lisävastuita. Pian olin kolmen palvelukodin ja kotihoidon palveluesimies.

Luonteeni ja periaatteitteni mukaan pidin mahdollisimman hyvää huolta työntekijöistä, asukkaista ja palveluiden laadusta. Olin tavoitettavissa aina, kunnes tajusin, että elämässä pitää olla muutakin kuin työ.

Tänä vuonna siirryin vastaavaksi sairaanhoitajaksi nokialaiseen Siunauk­selakotiin, joka tarjoaa asumispalveluita ikäihmisille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Olen nauttinut siitä, ettei työhöni kuulu hallinnollisia tehtäviä, ei edes työvuorolistojen laadintaa. Saan keskittyä hoidon laatuun ja viriketoimintaan.

Nyt olen kolmen kuukauden opintovapaalla, joka päättyy marraskuun lopussa, kun valmistun hierojaksi. Ihminen on tullut pöydälle vaivansa kanssa ja lähtenyt kiitollisena saatuaan avun. Palaute on ollut välitöntä ja lämmintä, mikä on tuntunut valtavan hyvältä.

Lupauduin opintovapaallakin pitämään Siunaukselakodissa musiikkihetkiä, sillä en halunnut niihin tulevan taukoa. Muutoin keikkailen Grupo Coma Suga -bändin kanssa. Se on sambakoulujen ja brasiliahenkisten juhlien viihdyttäjä.

Kenialaissyntyiseen Catherine-puolisooni tutustuin kymmenisen vuotta sitten. Asumme Nokialla rintamamiestalossa. Uusperheeseemme kuuluu viisi lasta, joista yhteisiä ovat 2- ja 5-vuotiaamme.

Tähän mennessä olen tullut valituksi kaikkiin työtehtäviin, joihin olen pyrkinyt. Silti en vielä tiedä, mikä minusta tulee isona!

Teksti Erja Taura-Jokinen