Petri Tommila perheineen jätti taakseen pirkanmaalaisen lähiöelämän ja löysi aitoa luonnonrauhaa itälappilaisista tunturimaisemista.
Aamuöisestä suden hetkestä on kulunut muutama tunti.
On tammikuu 2021, ensimmäinen joululoman jälkeinen koulupäivä. Ulkona on pimeää ja mittari näyttää 40:tä pakkasastetta. Sairaanhoitaja Petri Tommila, 44, seisoo lastensa Annan, 11, ja Axelin, 6, kanssa kotitalonsa pihalla. He odottavat koulukyytiä. Sudet ulvovat.
”Tai saattoivat ne olla koiriakin. Mutta se ulvonta sopi hyvin tunnelmaan.”
Tommiloiden nelihenkinen perhe oli tehnyt edellisenä keväänä elämänmuutoksen. He olivat jättäneet taakseen Oriveden tutut ympyrät Pirkanmaalla ja muuttaneet 750 kilometrin päähän Itä-Lappiin. Uusiksi olivat menneet niin työpaikat, koulut kuin harrastukset.
”Elämä lähiössä oli kulkenut samaa tuttua rataa. Se alkoi tympäistä. Päätös lähteä Lappiin syntyi vaimon kanssa viidessä minuutissa. Ihmiset pelkäävät muutoksia. Minä olen torikauppiaan poika ja tottunut liikkumaan.”
Kun päätös Lappiin muutosta oli tehty, piti miettiä, minne päin maakuntaa asettuisi. Rovaniemi karsiutui pois liian keskeisenä paikkana. Myöskään suurten turistivetoisten hiihtokeskusten läheisyys ei houkutellut. Valinta osui noin 3 400 asukkaan Sallaan sen luonnonläheisyyden vuoksi.
Muuttopäätös sinetöityi, kun Riikka-puoliso sai Sallasta työpaikan sosionomina.
”Silloin muuton aikaan toukokuun lopulla Orivedellä oli shortsikelit, kun lähdimme ajamaan kohti Sallaa. Perillä oli lunta ja järvet jäässä.”
Uudella kotipaikkakunnallaan Petri arvostaa erityisesti luonnon rauhaa ja puhdasta ilmaa. Ne ovat asioita, joita hän haluaa myös lastensa kokevan.
”Tahdon antaa lapsilleni kokemuksia, joita ei voi saada muualla. Emme halunneet olla vain keväthangilla laskettelevia turisteja vaan nähdä koko vuodenkierron.”
Nyt kokemusta on karttunut yli puolitoista vuotta, ja Petri myöntää, että alussa tuli purnausta. Etenkin tytär on kaivannut Pirkanmaalle jääneitä harrastuksiaan.
”Haluan kuitenkin rohkaista lapsiani matkustamaan ja näkemään maailmaa. Toivon, että he ymmärtävät tämän, kun ovat isompia.”
Vapaalla Petri toimii poikansa jääkiekkojoukkueen toisena valmentajana. Hän kiittää kunnan päättäjiä lasten harrastusten tukemisesta. Jäähallin harjoitusvuorot ovat ilmaisia ja kunnan omistaman lasketteluyrityksen lasketteluliput maksavat nuorille kuntalaisille vain 20 euroa vuodessa.
Sallan laskettelukeskusta Petri pitää luontomatkustajan ykköspaikkana. Ensi keväänä kuntaan perustetaan vielä Suomen 41. kansallispuisto.
Kotoisin Petri on Porista. Lapsuus oli hyvä, kunnes 1990-luvun lama iski.
”Perheeltä meni yritys. Isä alkoi juoda ongelmiin, joita yhteiskunta ei edes halunnut hoitaa. Äiti sairastui ja jäi pois työelämästä.”
Petri meni kauppaopistoon, mutta opiskelu ei häntä suuremmin innostanut. Omien sanojensa mukaan hänestä tuli katujen kasvatti. Päivät kuluivat kaduilla ja huoltoasemilla kaveriporukoissa hengatessa.
”Opintoihin ei ollut mielenkiintoa, mutta töitä olen tehnyt aina ahkerasti. Lastasin laivoja ja kasasin huonekaluja.”
Petrin mielestä on suuri kansallinen häpeä, miten lama on kohdellut hänen ikäpolveaan.
”Katkeruuteni lamaan säilyy, mutta toivon kipinääni en onneksi menettänyt.”
Pohjoiseen asetuttuaan perhe on pysytellyt Sallassa. Rovaniemelle on 160 kilometriä ja matka taittuu autolla parissa tunnissa. Ensimmäinen matka Rovaniemelle tehtiin vasta tämän vuoden puolella, ja myöhemminkään sinne ei ole ollut asiaa kuin korkeintaan kerran kuukaudessa.
Aluksi Petri ajatteli, että heidän perhettään pidettiin Sallassa vähän outona. Varautuneisuus on kuitenkin helpottanut.
Sallalaiset ovat Petrin mielestä auttavaisia ja vieraanvaraisia. Ventovierastakin tervehditään ja tämän kanssa voidaan jäädä juttusille. Kylään voidaan tulla ilman, että siitä sovitaan etukäteen.
”Jos joku on lähtenyt tulemaan kaukaa kyliltä, niin sillä on varmasti asiaa.”
Jos en olisi lähtenyt hoitajaksi, henkinen kehitykseni olisi todennäköisesti pysähtynyt.
Ennen hoitotöitä Petri ehti tehdä uraa kymmenen vuotta Nokian tuotekehitysyksikössä Salossa. Kun Nokia tarjosi työntekijöilleen romahduksensa yhteydessä vuoden eropakettia, Petri tarttui siihen. Hän vietti vuoden esikoisensa kanssa ja mietti arvojaan. Hän päätti lähteä opiskelemaan lähihoitajaksi.
”Tavara maailmasta häviää, mutta yhtä ihmistä auttamalla voin tehdä hyvää jopa sadalle. Tämä on merkittävää, vaikkei sitä yhteiskunnassamme paljon arvosteta. Jos en olisi lähtenyt hoitajaksi, henkinen kehitykseni olisi todennäköisesti pysähtynyt.”
Nykyään Petri työskentelee sairaanhoitajana Sallan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Sairaanhoitajaksi hän valmistui muuton aikoihin pari vuotta sitten.
”Pienellä paikkakunnalla pääsin tekemään heti vastuullisempaa ja monipuolisempaa työtä kuin isossa kaupungissa. Se oli hyppy syvään päätyyn.”
Petrin työsuhde on määräaikainen, sillä hän työskentelee sijaisena.
”En ole kiinnostunut vakituisesta työpaikasta, vaan haluan työskennellä erilaisissa paikoissa. Kun tekee hommansa kunnolla, tältä alalta löytyy töitä.”
Petri olisi halukas hyödyntämään terveydenhuollossa myös teknistä osaamistaan. Häntä hämmästyttää, että Suomeen on luotu rinnakkaisia potilastietojärjestelmiä, jotka eivät keskustele keskenään.
”Terveydenhuoltomme on teknisesti kivikaudella. Ei tulisi mitään, jos poliisilla ei olisi järjestelmää, jossa Lapin poliisilla olisi välittömästi tieto siitä, mitä kiinniotettu on tehnyt muualla. Nyt yhdessäkään sairaanhoitopiirissä ei nähdä automaattisesti, mitä lääkkeitä potilaalle on määrätty muualla.”
Ongelma johtuu Petrin mielestä siitä, että päätöksiä tehtäessä ei kuunnella hoitohenkilöstöä. Varsinkin perusterveydenhuollossa ja vanhustenhoidossa toistuvat samat rutiinit, minkä pitäisi näkyä hänen mielestään myös tietojärjestelmässä.
”Kirjaaminen yksinkertaistuisi, kun siihen luotaisiin tieliikenteestä mallia ottava liikennemerkistö. Merkkiä klikkaamalla voisi kirjata, kun esimerkiksi vanhuksen vaipat on vaihdettu.”
Eräjormaa Petristä ei ole mielestään tullut, vaikka hän nauttiikin elämästä luonnon keskellä. Muutos on iso, sillä nuorena hän olisi asunut mielellään vaikka diskon yläkerrassa.
”Luonto maadoittaa. Hengitys tasaantuu ja verenpaine laskee. Metsässä ihminen joutuu kamalimpaan paikkaan eli tekemisiin omien ajatuksiensa kanssa.”
Arvomaailman muutoksensa Petri arvelee johtuvan perheestä.
”Omat itsekkäät tarpeet jäävät lasten tarpeiden rinnalla toiseksi. Lapset voivat opettaa aikuisia tulemaan paremmiksi ihmisiksi.”
Vanhana ihminen on fiksuimmillaan. Olen jossain puolivälissä tällä elämän kestävällä matkalla.
Oppia tulee myös vanhuksilta. Vanhainkodissa työskennellessään Petri havahtui siihen, miten kärsivällisesti vanhukset odottivat vuoroaan iltapäiväkahvin aikaan. Kukaan muu ei hosunut tarjoilujen kanssa kuin hän itse.
”He tiesivät, että oma vuoro tulee. Vanhana ihminen on fiksuimmillaan. Itse olen jossain puolivälissä tällä elämän kestävällä matkalla.”
Salla sijaitsee napapiirin pohjoispuolella, mutta varsinaista kaamosta sinne ei tule. Pimeimpäänkin aikaan joulu-tammikuussa auringon valosta viivähtää häivähdys.
Tänäkin talvena Petri saa seistä kotitalonsa pihassa ja odottaa lastensa kanssa koulukyydin saapumista. Siinä suden ulvontaa kuulostellessa voi miettiä tulevaa.
Ulkomaille muutto kiinnostaisi, mutta lapset ovat sen ikäisiä, ettei asia ole vielä hetkeen ajankohtainen. Hoitoalalla on tulevaisuudessa useita vaihtoehtoja. Petri harkitsee hoitoalan maisterin tutkintoa, alan opetustyötä tai psykiatrista puolta.
”Elämä on lyhyt. Pitää elää. Ja nähdä maailmaa.”
