Satu Hakalan rugbyjoukkue on hänelle kuin toinen perhe.
Vuosi sitten Satu Hakala, neljän lapsen äiti, ei voinut kuvitellakaan pelaavansa rugbya. Sitten Kanta-Hämeen keskussairaalan intraan ilmestyi ilmoitus, jossa paikallinen rugbyseura tiedotti aloittavansa naisten treenit.
Soikea pallo tuntui kentällä heti käteen sopivalta.
Oma jipponsa oli siinä, ettei palloa saanut syöttää eteenpäin vaan ainoastaan taakse ja sivulle. Mutta näyttää se suunta menevän sekaisin joskus rugbytähdilläkin.
Etukäteen Satu ajatteli lajin olevan melkoista rymyämistä. Ja olihan se, mutta ei se mitään.
– Olen vähän hurjapää. Kun saat pallon käsiisi, pääset juoksemaan, taklaamaan tai tulet taklatuksi. Siitä tulee loistava fiilis, intoilee sairaanhoitajana päivystyksessä työskentelevä Satu.
Rugby on Englannista lähtöisin oleva kontaktilaji, jossa koko joukkue hyökkää ja puolustaa. Naiset pelaavat SM-sarjassa kesäisin viidellätoista ja talvisin seitsemällä kenttäpelaajalla.
Harvoista suojavarusteista tärkeimmät ovat hammasuojat.
Aloitusrykelmiä on kolme erilaista, ja niistä rynnitään yhdessä kohti maalia. Vastustajan taklaaja yrittää saada otteen pallollisen pelaajan vartalon ympäriltä. Suurimman pistesaaliin saa juoksumaalista, jossa pelaaja painaa pallon maahan vastustajan maalialueella.
Harvoista suojavarusteista Sadulle tärkeimmät ovat hammasuojat.
Satu toimii nyt naisten joukkueenjohtajana hämeenlinnalaisessa Linna Rubgy Clubissa. Hän on ehtinyt tuulettaa kentällä jo monia huippuhetkiä ja osallistua toisen joukkueen lainaamana SM-kisoihin. Pelisilmä on hioutunut myös leireillä.
Joukkueesta on tullut Sadulle kuin toinen perhe. Tekemisen meininki on mieletön. Vaikka välillä mennään lujaa, pelin henki on aina herrasmiesmäinen – myös naisilla.
– Vaikka olisi kuinka väsynyt rankan työpäivän jälkeen, rugbyn jälkeen takki on täynnä. Pelatessa täytyy keskittyä koko ajan eikä ehdi ajatella murheita.
Tuttavat ovat yllättyneet kuullessaan Sadun uudesta harrastuksesta. Kaikki ovat kannustaneet, ja muutama on huudahtanut vau!
teksti Minna Ruotsalainen
Julkaistu Tehy-lehdessä 14/2015
