Ensihoitajan kolumni: Ulkomailla olen oppinut, että asioita voi tehdä monella tapaa oikein – ja myös todella väärin

Kiinnostaisiko osallistua tällaiselle kansainväliselle kurssille?” No kyllä! ”Suostuisiko joku ohjaamaan tätä kansainvälistä opiskelijaa?” Minä! ”Olis tällainen kansainväl…” JOO!

Kaikki kansainvälinen toiminta on kiehtonut minua koko pienen ikäni. En osaa tarkalleen sanoa miksi. Osasyy on varmasti vanhemmiltani saatu malli, jossa maailma on avoinna ja odottaa tutkimista. Toisaalta taas avartuminen, uusien ihmisten kohtaaminen ja ihan vain seikkaileminen kiinnostaa minua valtavasti. Olen mahdottoman utelias.

Joku voisi kuvitella, ettei hoitotyö ole kovinkaan kansainvälistä tai etteivät hoitotyön tekijät tai opiskelijat hyödy kansainvälisistä kokemuksista. On totta, etten ole vaihtoreissuilla tai kansainvälisillä kursseilla täyttänyt opintosuunnitelman tavoitteita piirun tarkasti. Olen kuitenkin saavuttanut niin paljon kaikkea muuta, etten osaa sitä edes kuvailla.

Tekee hyvää katsoa asioita kirjaimellisesti laatikon ulkopuolelta, maailma kun ei ole mustavalkoinen. Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa tuntui tuskastuttavalta ja jopa vaaralliselta, kun kaikki potilaskirjaukset tehtiin käsin erilaisiin kansioihin. Sen sijaan vuodepesut tehtiin potilaille äärimmäisen mukaviksi: eteeriset öljyt, musiikki, himmennetyt valot ja hierova kosketus varmasti vähensivät epämukavaa oloa ja loivat jopa spa-tyylisen kokemuksen. Maailmalla olen huomannut, että asioita voi tehdä monella tapaa oikein.

Jouduin puremaan kieleeni, etten älähtänyt. Opin, että noin en halua toimia.

Joskus asioita voi myös tehdä todella väärin. Namibiassa jouduin usein puremaan kieleeni, etten älähtänyt näkemästäni. Tuntui pahalta nähdä vaikkapa potilaiden kurjaa kohtelua, mutta toisaalta tämäkin oli minulle arvokas kokemus. Noin en halua toimia.

Kielimuurin, kulttuuristen eroavaisuuksien ja täysin erilaisten toimintaprotokollien keskellä olen huomannut, että usein tärkein yksittäinen tekijä hoidon onnistumisessa on kommunikaatio. Hoidettiin potilaita missä päin maailmaa tahansa, on tärkeää puhua potilaalle ja kertoa, mitä tapahtuu. Hoitotyön ruohonjuuritason tekijänä koen kokemuksistani saadun perspektiivin ja kulttuurisen osaamisen hyvin tärkeäksi ihan perustyönikin kannalta.

Aion pitää silmäni jatkossakin visusti avoinna ja tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin. Kyllä niitä nimittäin löytyy myös tältä alalta.

Kirjoittaja on sairaanhoitaja-ensihoitaja, joka kuvittelee aina olevansa televisiosarjassa heittäessään hyvää vitsiä työparin kanssa ambulanssilla ajellessaan.