Yöelämässä kähmintä ei enää käy – entä sote-alalla?

Seksuaalista häirintää ja väkivaltaa vastustava Me too -liike rantautui Suomeen yhdeksän vuotta sitten. Otsikoihin nousivat silloin etenkin kulttuurialan häirintätapaukset.

Yhdeksässä vuodessa on muuttunut paljon, ja selvimmin olen huomannut muutoksen yöelämässä. Meno baarien tanssilattioilla 2010-luvun alussa ja 2020-luvulla on täysin erilaista: henkilökohtaista tilaa ja koskemattomuutta kunnioitetaan nyt ihan toisella tavalla.

Me too -vuonna 2017 siirryin hoitoalalle ravintolamaailmasta. Ravintolatyössä olin tottunut jättämään ehdottelun ja pyllyn puristelut omaan arvoonsa. Olin ajatellut, että sellaista se nyt on. Miehet sikailevat ja naisen rooliin kuuluu ottaa kähmintä nöyrästi vastaan. Niin syvälle olin sisäistänyt yhteiskunnan naiselle tarjoileman roolin.

Olin tottunut ajattelemaan, että vain ylikireä akka hermostuu vieraan käden yllättävästä otteesta. Sitä paitsi, jos suuttui, saattoi jäädä tipit saamatta. Vasta Me too -liikkeen myötä käsitin, ettei miesten käytöstä tarvinnut hyväksyä.

Sote-alalla en ole itse kohdannut seksuaalista häirintää – jollei sellaiseksi lasketa erään vanhemman ensihoitajan puheita. Tuodessaan potilasta päivystykseen ja antaessaan raporttia hän tarjoutui heiluttamaan sauvaansa ja taikomaan sisälleni vauvan. Muistan, että jäin kommentista pitkäksi aikaa häkeltyneeksi. Silti en pohtinut sitä sen enempää, sillä tuohon aikaan puhuimme yövuorojen ratoksi muutenkin roiseja.

Omatkin juttuni saattoivat ajoittain täyttää häirinnän tunnusmerkit.

Jälkikäteen ajateltuna omatkin juttuni saattoivat ajoittain täyttää häirinnän tunnusmerkit. En voi siis tässäkään asiassa vain osoittaa muita ja sanoa: ”Katsokaa, nuo tuolla, nuo ovat niitä moraalittomia ahdistelijoita!” Minun on tunnistettava ja tunnustettava oma osallisuuteni asiattomaan käyttäytymiskulttuuriin ja pyydettävä sitä anteeksi.

Edellä kirjoittamastani huolimatta olisi väärin väittää, että sote-alalla tapahtuisi vain sanallista häirintää. Rajoja loukataan myös fyysisesti – eikä kyse ole vain tissejä nipistelevistä muistisairaista papoista. Joskus koskemattomuutta loukkaavat rajusti kollegat. Näin kävi esimerkiksi Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella vuonna 2015, kun työntekijä raiskasi kesäsijaisen kesken työvuoron.

Jotta näin ei kävisi kenellekään eikä häirintä jatkuisi lievemmissäkään muodoissa, meidän jokaisen on syytä huolehtia työyhteisöjen turvallisuudesta. Tehdäänkö sote-alasta yhdessä häirinnästä vapaa vyöhyke?