Millariikka Rytkönen: Aamuyön pitkät tunnit

Toivon, että tehyläisillä on tänä kesänä loma, jolloin pystyy unohtamaan työn ja koko hoitoalan, kirjoittaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Synnyttäjä kokee epätoivoisia hetkiä aamuyön tunteina synnytyssalissa. Takana on hankala raskaus. Mikään ruoka ei pysynyt sisällä ensimmäisten kuukausien aikana. Loppuaikoina kävely oli mahdotonta liitoskipujen vuoksi. Synnytys joudutaan käynnistämään eikä supistuksia meinata saada aikaan millään. Kätilö istuu vierellä ja tukee. Vakuuttaa, että yksikään ei ole sisälle jäänyt.

Kätilönä minun oli vaikeinta istua käsieni päällä ja olla puuttumatta synnytyksen kulkuun. ”Milla! Hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita”, muistutti urani alussa kätilö, joka oli auttanut minut maailmaan neljännesvuosisata aiemmin. Hänen Tuntemattomasta sotilaasta siteeraamallaan lausahduksella oli tärkeä merkitys synnytyksen hoidossa, mutta tänä keväänä olen oivaltanut sen merkityksen myös työmarkkinapöydässä istuessani. Käsieni päällä.

Tätä kirjoittaessani vastaan teille samaan tapaan kuin monena aamuyönä: En tiedä, koska tämä työehtosopimus syntyy, mutta yksikään ei ole syntymättä jäänyt. Meillä ei ole kiire solmia huonoa sopimusta. Tämä on ollut teidän tehyläisten vahva viesti ja olette sen myös käytännössä osoittaneet: teidän venymisenne on nyt loppunut. Olette käynnistäneet meidän alamme #metoon ja yhteiskuntamme mannerlaatat liikkuvat.

Edelleen on niitä, jotka ajattelevat, että meidän alojemme ammattilaisten tulisi olla epäitsekkäitä ja ajatella yleistä etua omansa edellä. Mutta he eivät näe metsää puilta: kyse ei ole vain meidän edustamme, vaan nimenomaan yhteisestä edusta. Sote- ja vaka-alojen turvaaminen kaikille suomalaisille edellyttää sitä, että alojemme vetovoimasta huolehditaan.

Kesällä sinulla on oikeus palautumiseen, vapaa-aikaan ja kesälomaan. Sinulla on oikeus tietää etukäteen, koska olet töissä. Sinulla on oikeus palkkaan, jolla tulee toimeen ja joka vastaa osaamistasi. Sinulla on oikeus vaatia rinnallesi riittävästi työkavereita – myös kesäaikana.

Ja sinulla on oikeus hoitaa ihmisiä niin hyvin kuin pystyt ja samalla oikeus odottaa, että myös sinun asiasi hoidetaan kuntoon.

Erityisesti tänä kesänä toivon, että sinulla on aika, jolloin pystyt unohtamaan työn ja koko meidän alamme. Toivon sinulle riittävästi kaikkea sitä, mikä tekee sinulle onnistuneen kesän.

Kesäiloa ja sopivan vähän hyttysiä!

PS. Jos pystyn pitämään tänä kesänä lomaa neuvottelutilanteen niin salliessa, en halua kuitenkaan unohtaa teitä. Jos törmäämme Suomen kesässä, nykäise ihmeessä hihasta ja tule jutulle. Sanon tämän itsekkäistä syistä: te kollegat annatte minulle ihan valtavasti voimaa ja tankkaus tulee tarpeeseen.