2. Tärkeintä on suunta, ei päämäärä
Toipumisorientaatiossa toipuminen ymmärretään poluksi, joka alkaa jostain mutta jolla ei välttämättä ole päämäärää. Esimerkiksi skitsofreniaa sairastavista henkilöistä vain kolmasosa paranee oireettomiksi. Oireistaan huolimatta he voivat elää merkityksellistä elämää.
Toipumisen polulla kulkeva ihminen on aktiivinen toimija. Polulla vastaan tulevat asiat ja kohtaamiset mahdollistavat henkisen kasvun ja auttavat löytämään elämään merkityksellisiä asioita. Kuntoutus, ammattitaitoinen hoito ja tarpeellinen lääkehoito tekevät polulla kulkemisen turvalliseksi.
3. Vapaaksi oireiden vankilasta
Vaikka toipuminen on yksilöllinen kehittymis- ja kasvuprosessi, jokaisella polulla on samoja toipumista edistäviä tekijöitä: yhteys muihin ihmisiin, usko omaan toipumiseen, vastuu omasta elämästä, myönteinen identiteetti ja laadukas elämä.
Toipuessa ihmisen kokemus maailmasta muuttuu ja hän voimaantuu. Voimaantunut ihminen ei anna sairauden määrittää itseään. Hän kokee elämänsä merkitykselliseksi sairaudesta ja oireista huolimatta.
4. Toipumiseen tarvitaan toista ihmistä
Usein toipuminen käynnistyy, kun ihminen saa yhteyden muihin ihmisiin ja saa kokea osallisuutta. Tämä on hankalaa ihmiselle, joilla on mielenterveysongelmia. Sairaus voi saada hänet välttelemään muita ihmisiä. Mielenterveysongelmiin liittyvä häpeä ja riski tulla torjutuksi voivat nostaa kohtaamisten kynnystä.
5. Hyvä hoitaja osoittaa kuuntelevansa
Hoitaja voi kartoittaa toipujan sosiaalisia verkostoja ja vertaisryhmiä ja virittää toipujan kiinnostusta kansalaistoimintaan ja kokemusasiantuntijuuteen. Kokemusasiantuntija- ja vertaistoiminta ovat hyviä tilaisuuksia kokea osallisuutta.
Keskustelu hoitajan kanssa tukee osallisuutta, kun hoitaja ei sorru kaiken tietävän asiantuntijan rooliin. Toipuja kaipaa tilanteessa tasaveroista kumppania ja kuuntelijaa – sitä, että häntä pidetään ihmisenä, ei vain potilaana. Hyvä kuuntelija osoittaa, että hän on kuunnellut keskustelukumppaniaan.
6. Unelman ei tarvitse olla realistinen
Toivo lisää uskoa omaan toipumiseen ja ohjaa kohti merkityksellistä elämää. Se sisältää lupauksen siitä, että asiat voivat muuttua. Unelmat ja haaveet ylläpitävät toivoa. Ne antavat tavoitteen, jota kohti pyrkiä. Psyykkisesti sairaan ihmisen haaveet ohitetaan yhä valitettavan usein sairauteen kuuluvina epärealistisina ajatuksina.
Hyvän unelman ei tarvitse olla realistinen. Sen pitää olla konkreettinen, jotta sitä voi työstää. Unelma kumppanista, työpaikasta tai vaikka astronautin ammatista on polttoainetta, joka liikuttaa ihmistä eteenpäin. Yhdessä hoitajan kanssa voidaan tehdä toimintasuunnitelma, joka vie pienten välitavoitteiden kautta lähemmäksi unelmaa. Mikä on ensimmäinen, toinen, kolmas askel kohti unelmaa?
7. Toipumisen kieli ei jakele suoria ohjeita
Toipumisen kieli on puhetta, joka suuntaa tulevaisuuteen. Sen taitaja puhuu haaveista, tavoitteista ja voimavaroista – asioista, jotka auttavat toipujaa.
Toipumisen kieli ei jakele suoria ohjeita, vaan esittää kysymyksiä, jotka vievät keskustelua eteenpäin, kohti toipujalle merkityksellistä elämää. Se kannustaa ja luo uskoa toipujan vahvuuksiin. Se auttaa ihmistä tulemaan toimeen itsensä ja muiden kanssa.
8. Vastuun ottaminen muokkaa minäkuvaa
Vastuu omista asioista lisää pystyvyyttä ja on tie uuteen minäkuvaan. Vastuunotto auttaa toipujaa näkemään itsensä kokonaisena ihmisenä. Vaikka on masentunut, voi olla esimerkiksi äiti, isä tai työkaveri.
Aiemmat epäonnistumiset ja menetetyt mahdollisuudet ovat monesti muokanneet toipujan mielikuvan omasta pärjäämisestä kielteiseksi. Vastuun ottaminen omasta itsestä vaatii opettelua ja riskinottokykyä. Riskien ottamista helpottaa jaettu päätöksenteko ja omien voimavarojen tunnistaminen. On hyvä tietää, mitkä asiat lisäävät voimavaroja ja mitkä kuluttavat niitä.
Keskustelu yhdessä ammattilaisen kanssa aiemmista vaikeista tilanteista voi auttaa toipujaa löytämään selviytymiskeinoja. Jos jokin asia toimi aiemmin, miksi se ei toimisi myös nyt?
9. Oireet kertovat, milloin on aika hakeutua hoitoon
Toipuminen on tapa elää tyydytystä tuovaa elämää oireista huolimatta. Oireet ovat toipujan mahdollisuus oppia huomaamaan oireita aiheuttavia tekijöitä, välttämään niitä ja hakeutumaan riittävän varhain hoitoon.
Toipumisen kieli ei pyöri sairauden ja oireiden ympärillä. Silloin ei vain kysytä, oletko nukkunut tai saanut paniikkikohtauksia. Silloin keskustellaan siitä, onko päivässä ollut toipujalle tärkeitä asioita.
Asiantuntija: Psykologian tohtori, kehittämispäällikkö Esa Nordling, THL.
Lähde: Markus Raivio & Jouko Raivio: Toipuva mieli – Opas toipumisorientaatioon, PS-kustannus 2020.
Teksti Virve Järvinen
Lue lisää:
Syrjäytyneiden kanssa työskentelevä Liisa: ”Ruoki ihmisessä olevaa hyvää”
