Hoitaja huomaa sydämen vajaatoiminnan usein ensimmäisenä

Potilaat kertovat oireistaan helpommin hoitohenkilöstölle kuin lääkärille.

Kuvateksti
Sydämen vajaatoiminta aiheuttaa hengenahdistusta, minkä huomaa aluksi vain ylämäkeen kävellessä. Kuva: iStock

Kaikkien avohoidossa ja päivystyksessä työskentelevien pitää osata epäillä sydämen vajaatoimintaa ja käynnistää tarvittaessa tutkimukset, todetaan uudessa Käypä hoito -suosituksessa. Varhainen diagnoosi on tärkeä sairauden hoidon kannalta.

Sydämen vajaatoiminnaksi kutsutaan oireyhtymää, jossa sydämen pumppausteho ei ole tarpeeksi voimakas pitääkseen yllä riittävää verenkiertoa elimistön normaalitarpeisiin. Vajaatoiminta kehittyy, kun erilaiset sairaudet heikentävät sydänlihasta ja sen supistumiskykyä.

Sydämen vajaatoiminta voi ilmetä äkillisesti, mutta joskus oireet pahenevat hitaammin, päivien tai viikkojen aikana.

– Sydämen vajaatoimintaa tulee epäillä, jos potilaalla on oireyhtymälle tyypillisiä oireita, kuten hengenahdistusta ja väsyvyyttä vähäisessä liikunnassa tai levossa, sanoo Hyksin sydän- ja keuhkokeskuksen linjajohtaja, ylilääkäri Jyri Lommi.

Sydämen vajaatoiminnasta ja siitä seuraavasta kudosperfuusion vaikeutumisesta voi kertoa myös akuutisti sairastuneen potilaan sokkisuus tai sekavuus.

– Potilas on sairaan näköinen eikä selviä normaalista elämästä hengästymättä ja uupumatta.

Oireilevalle potilaalle tehdään ensiksi kliininen tutkimus, jossa kuunnellaan sydänäänet ja keuhkot, mitataan verenpaine ja syke sekä otetaan sydänfilmi. Jos oireet ja löydökset viittaavat sydämen vajaatoimintaan tai sille altistavaan sydänsairauteen, käynnistetään tarkemmat tutkimukset.

Sydämen vajaatoiminnan oireet voivat mennä sekaisin astman tai keuhkoahtautumataudin oireiden kanssa.

– Joskus nämä tilat esiintyvät samanaikaisesti, mikä sekoittaa kliinistä kuvaa. Osatekijät pystytään kuitenkin tunnistamaan potilasta tarkemmin tutkimalla, Lommi kertoo.

Samankaltaisia oireita liittyy myös kilpirauhasen toimintahäiriöön, lihavuuteen, keuhkoveritulppaan ja liikkumattomuuden aiheuttamaan fyysisen kunnon alenemaan. Diagnostiikka ja sairauden alkuperän selvittely vaativat sydänsairauksiin perehtyneen lääkärin tai yksikön työpanosta.

Diagnoosi edellyttää sydämen vajaatoiminnalle tyypillisiä oireita, kliinisiä löydöksiä sekä sydämen toimintahäiriön osoittamista objektiivisesti. Tavallisimmin tämä tapahtuu ultraäänitutkimuksella.

Hoidon onnistumisen kannalta keskeistä on myös oireyhtymän aiheuttavan sydänsairauden ja myötävaikuttavien tekijöiden tunnistaminen.

Oireyhtymän taustalta löytyy noin 90 prosentissa tapauksista sepelvaltimotauti, kohonnut verenpaine tai sydämen läppävika. Harvinaisempia syitä ovat esimerkiksi kardiomyopatiat, sydänlihastulehdus ja rytmihäiriöt.

Vajaatoiminnan syy ja vakavuusaste vaikuttavat hoidon suunnitteluun. Oireyhtymää hoidetaan lääkityksellä. Joissain tapauksissa tarvitaan tahdistinhoitoa tai taustalla olevaan sairauteen liittyvää kirurgista hoitoa, jopa sydämensiirtoa. Oleellista on myös potilaan omahoidon tukeminen.

Oireyhtymälle ominaisten pahenemisjaksojen tunnistamisessa voi olla ongelmia, jos hoitohenkilöstö ei tunne potilasta, eikä tiedä että hän potee sydämen vajaatoimintaa. Yleensä tieto kuitenkin selviää sairauskertomuksesta tai omaisilta.

Pahenemisjaksoihin liittyy samoja oireita kuin oireyhtymän ensi-ilmentymiin. Lisäksi esiintyy painonnousua, kudosturvotusta, hengityksen raskautta ja sydämen tiheäsykkeisyyttä tai eteisvärinää.

– Nopea painonnousu on tärkeä oire, joka kertoo siitä, että sydämen pumppausteho ja elimistön sopeutumismekanismit eivät enää ole riittäviä. Tällöin elimistöön kertyy nestettä ja hengitys vaikeutuu, Lommi sanoo.

Pahenemisjaksot vaativat usein sairaalahoitoa. Jaksojen välillä potilaiden toimintakyky voi palautua.

Hoitohenkilökunnan rooli on erittäin tärkeä sydämen vajaatoimintaa sairastavan tunnistamisessa, seurannassa ja ennen muuta ohjaamisessa.

– Potilas kertoo oireistaan usein helpommin hoitajalle kuin lääkärille. Lisäksi hoitajat ovat usein enemmän tekemisissä potilaan kanssa sekä avohoidossa että kotisairaanhoidossa, Lommi huomauttaa.

Hoitajan tehtäviin kuuluvat painon, verenpaineen, sydämen rytmin sekä suorituskyvyn seuranta. Hoitaja on avainasemassa myös potilaan ohjaamisessa oikeanlaisiin elämäntapoihin. Omaistenkin ohjaus on usein tarpeen, jotta potilaan kotihoito sujuu.

Sydämen vajaatoimintaa potevalle suositellaan perusterveellistä elämäntapaa, eli ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota sekä alkoholin ja tupakan välttämistä.

Joissakin tapauksissa on syytä kiinnittää erityistä huomiota suolan käyttöön ja jopa nautittavien nesteiden määrään.

– Nesteenpoistolääkkeet voivat lisätä janon tunnetta, minkä seurauksena potilas voi juoda enemmän ja syödä enemmän suolaista ruokaa. Tämä taas lisää turvotusta, Lommi sanoo.

Liikunnan on todettu parantavan vajaatoimintapotilaiden elämänlaatua ja fyysistä suorituskykyä. Potilaita kannustetaan sekä kestävyys- että lihaskuntoharjoitteluun oman kunnon mukaan.

Liikunta kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Aluksi liikunta on mielellään ohjattua, ja sen rasittavuutta lisätään vähitellen.

 

Merkittävä kuolinsyy

  • Sydämen vajaatoiminnan hoito ja ennuste ovat parantuneet, mutta se on edelleen merkittävä kuolinsyy.
  • Oireyhtymää esiintyy erityisesti sydänsairauksien loppuvaiheessa.
  • Puolet potilaista on elossa viisi vuotta sairastumisen jälkeen.
  • Potilailla on usein myös muita terveysongelmia.
  • 60-vuotiaista sydämen vajaatoimintaa esiintyy muutamalla prosentilla, yli 80-vuotiaista joka kymmenennellä

Teksti Tiina Lautala

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
23.4.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
25.3.2021