Osteoporoosi murtaa luut

Selkänikaman etureuna murtuu yleensä ensimmäisenä.

Kuvateksti
Luu on elävä kudos, joka uudistuu kymmenen vuoden välein.

Kun iäkäs ihminen hakeutuu äkillisen selkäkivun takia lääkäriin, kyseessä voi olla osteoporoosista johtuva selkänikaman murtuma, joka edellyttää luulääkehoitoa.

– Jos ensimmäiseen osteoporoottiseen murtumaan havahdutaan oikein ja aloitetetaan osteoporoosin hoito, voidaan ehkäistä ennalta 50–70 prosenttia potilaan tulevista murtumista, sanoo Osteoporoosiliiton puheenjohtaja, erikoislääkäri Olli Simonen.

Osteoporoosi eli luukato on murtumatauti. Osteoporoosia tai siihen johtavaa osteopeniaa sairastaa arviolta 800  000 suomalaista.

Luu on elävä kudos, joka uudistuu kymmenen vuoden välein.

Vuosittain Suomessa sattuu 35   000–40   000 osteoporoosimurtumaa, joista kolme neljäsosaa tapahtuu naisille. Miehen luusto on kooltaan isompi, joten se kestää haurastumista pidempään.

Luu on elävä kudos, joka uudistuu kymmenen vuoden välein. Luusto saavuttaa täyden pituutensa 20 ikävuoteen mennessä, jonka jälkeen se vahvistuu 30-vuotiaaksi saakka.

Hajottaja- ja rakentajasolut tekevät työtä luustossa koko elämän ajan. Hajottajasolut kovertavat luuhun kuopan, jonka rakentajasolut täyttävät. Solujen toiminta on tasapainossa nelikymppiseksi asti. 40–50-vuotiaalla ihmisellä rakentajasolujen toiminta ei riitä enää täyttämään kuoppia kokonaan ja luu haurastuu altistuen murtumille.

Luusto katoaa samalla nopeudella kaikilta pinnoilta. Osteopenia muuttuu osteoporoosiksi, kun luuntiheys on vähentynyt 25–30 prosenttia terveen aikuisen tasosta.

Osteoporoosin aiheuttama luunmurtuma aiheutuu monesti vähäisestä rasituksesta: liukastumisesta, sängystä tipahtamisesta tai kompastumisesta.

Ensimmäinen murtuma on yleensä nikamamurtuma, jossa selkänikaman etureuna murtuu ja ihminen menettää neljä senttiä pituudestaan. Ikäihmisten kumaraselkäisyys on Simosen mukaan useimmiten seurausta pahasta osteoporoosista.

Nikamamurtuman oireita hoidetaan yleensä särkylääkkeillä, vaikka niitä pitäisi hoitaa osteoporoosilääkkeillä ja joskus harvoin jopa leikkauksella.

Pahin murtuma on lonkkamurtuma.
– Se on vaikea, leikkausta edellyttävä. Siitä aiheutuva kuolleisuus on todella suurta. Joka viides leikatuista potilaista joutuu pysyvään laitoshoitoon, kun luu ei kestä lonkkaproteesirasitusta.

Syitä osteoporoosiin tunnetaan valtavasti. Tavallisin naisen osteoporoosin syy on estrogeenierityksen loppuminen vaihdevuosien myötä: toimiakseen normaalisti luun rakentajasolut edellyttävät estrogeeniä. Siksi tupakoinnin lopettaminen voi auttaa osteoporoosin ehkäisyssä.

Tupakan ainesosat saavat maksan hajottamaan estrogeenia nopeammin, mikä edesauttaa vaihdevuosien alkamista.

Iso syy osteoporoosiin on vanhuksilla tapahtuva ”kuihtuminen”. Kun ihminen vanhenee, liikkuminen vähenee ja syöminen on huonoa. Lihakset ja rasvakudos alkavat palaa energiaksi, mistä syntyy happamia aineenvaihduntatuotteita. Elimistö irrottaa tilanteen neutraloimiseksi luusta kalsiumfosfaattia ja luusto heikkenee.

Suolan käyttö lisää luiden haurastumista. Tämä johtuu siitä, että munuaisissa 60 natriumatomia sitoo aina yhden kalsiumatomin, jolloin kalsium lähtee kehosta. Simosen mukaan ihminen ei tarvitse lisättyä suolaa lainkaan.

Monet sairaudet, kuten keliakia ja paha laktoosi-intoleranssi, aiheuttavat osteoporoosia, koska D-vitamiini imeydy kunnolla. D-vitamiini on edellytys lihastoiminnalle ja kalsiumin hyvälle imeytymiselle suolesta.

Useat lääkkeet, kuten kortisoni ja syöpälääkkeet, heikentävät niin ikään luustoa. Osteoporoosi on myös suurelta osin periytyvää.
– On geeniperimää mutta on myös sosiaalista perimää. Opitaanko liikkumaan ja syömään oikein – se riippuu pitkälti vanhemmista. Liikunta on avainasemassa luuston rakentumisen aikana eli 13–15-vuotiailla nuorilla, Simonen kertoo.

Oireita osteoporoosi ei yleensä aiheuta. Harvoissa tapauksissa voi olla luusärkyjä. Yleensä tauti todetaan vasta murtumien yhteydessä.

Murtumiin vaikuttaa luuntiheyden lisäksi myös luun muoto. Se, onko reisiluun kaula pitkä vai lyhyt, riippuu perimästä. Pitkä luun kaula murtuu helpommin kuin lyhyt.

Osteoporoosin hoito on kansantaloudellisesti merkittävää.

Osteoporoosia hoidetaan ja ehkäistään ensisijaisesta liikunnalla, riittävällä kalsiumin ja D-vitamiinin saannilla ja monipuolisella ruokavaliolla sekä tupakan polton lopettamisella.
D-vitamiinin tämänhetkinen saantisuositus on alle 2-vuotiailla 10 mikrogrammaa, 2–59-vuotiailla 7,5 mikrogrammaa ja yli 60-vuotiailla 20 mikrogrammaa päivässä.

Kalsiumia on hyvä saada gramma päivässä, mutta ei enempää kuin 1,5 grammaa. Liiallinen kalsiumin saanti lisää sydäninfarktin riskiä.

Potilailla, joilla on suuri murtumavaara, aloitetaan luulääkehoito. Luulääkkeet voidaan aloittaa iästä riippumatta, jos on matala luuntiheys ja murtuma.

Yli 65-vuotiailla murtumapotilailla lääkitys aloitetaan, vaikka luuntiheys olisi vielä normaali. Lääkitys voidaan määrätä myös erilaisten riskitekijöiden esimerkiksi osteoporoosia aiheuttavien sairauksien tai lääkkeiden takia.

Luuston rakentaminen on hidasta, joten luulääkkeiden käyttöön täytyy sitoutua vähintään viideksi vuodeksi. Lääkkeinä käytetään muun muassa estrogeenia, testosteronia, kalsitoniinia, bisfosfonaattia, strontiumranelaattia, denosumabia ja teriparatidia.

Suomessa luulääkkeitä käyttää 70   000 ihmistä. Simosen mukaan tarvetta lääkehoitoon olisi ainakin 200   000 suomalaisella.

Osteoporoosia esiintyy harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta elämän loppupuolella kaikilla ihmisillä. Sitä mukaa kuin väestö vanhenee lisääntyvät murtumat.

Osteoporoosin hoito on kansantaloudellisesti merkittävää. Pahat murtuvat kaatavat sänkyyn, ja kotihoidon tarve kasvaa. Silti osteoporoosiin puututaan perusterveydenhuollossa Simosen mukaan valitettavan harvoin.
– Osteoporoosin hoito ei ole sankarilääketiedettä. Se mielletään vanhojen ihmisten sairaudeksi. Tosiasiassa nuoretkin ihmiset sairastavat osteoporoosia. Langanlaihat, huonosti syövät tytöt ja esimerkiksi maratoonarinaiset ovat vaaravyöhykkeellä.


Aikuisten luustoa suojaava liikunta

  • Painoa kantava liikunta, esimerkiksi tennis, portaiden nousu ja hölkkä.
  • Hyppelyä sisältävät lajit, esim. lentopallo, koripallo ja aerobic.
  • Voimaharjoittelu, joka kuormittaa kaikkia suuria lihasryhmiä.
  • Painoa kantavaa liikuntaa 3–5 kertaa viikossa.
  • Voimaharjoittelua 2–3 kertaa viikossa.
  • 30–60 minuuttia päivässä yhdistettynä painoa kantavaa ja hyppelyä sisältävää liikuntaa sekä voimaharjoittelua.

Käypä hoito

Teksti Maija Joutjärvi

Julkaistu Tehy-lehdessä 9/2012