Minuuden perusta rakentuu vuorovaikutuksessa ensimmäisinä elinvuosina.

Vauvaiässä syntyvät luottamus ja turva

Pienen ihmisen elämässä tapahtuu suuria asioita. Vauvaiässä luodaan perusturvallisuus ja -luottamus, jotka ovat psyykkisen kehityksen ja terveyden kulmakivet. Ratkaisevinta on, että lapsi voi solmia pysyvän tunnesuhteen muutamaan häntä hoitavaan aikuiseen, tavallisimmin äitiin ja isään. Muut puitteet eivät ole niinkään tärkeitä.

Perusluottamus syntyy lapsen ja häntä hoitavan aikuisen vuorovaikutuksessa. Varhainen vuorovaikutus ei vaadi taikatemppuja. Se tarkoittaa, että on läsnä ja pysyy vierellä mahdollisimman rauhallisena.

– Vuorovaikutus on riittävän hyvää, kun aikuinen on herkkä vauvan viesteille ja tyydyttää tarpeet, kun lapsi saa lämpöä ja hellyyttä ja huolenpito on johdonmukaista, tiivistää lastenpsykoterapeutti Helena Kemiläinen.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Vauva tuo vuorovaikutukseen oman laatunsa.

– Varhainen vuorovaikutus riippuu myös siitä, millainen temperamentti vauvalla on ja miten turvallisena hän pitää aikuista.

Pienen lapsen viesteihin on aina reagoitava. Kun tarpeisiin vastataan, rakentuu mielikuva siitä, että hän on hyvä ja arvokas.

– Vauva tarvitsee sopivasti annosteltuna sekä yhteyden että erillisyyden kokemuksia. Hänen on saatava tutkia itseään ja ympäristöään kaikessa rauhassa, mutta hän tarvitsee varmuuden siitä, että ei ole jäänyt yksin maailmaan selviämään.

Vauvavaiheen onnistunut läpikäyminen synnyttää lapsessa toivon tunteen. Hän alkaa luottaa itseensä, häntä hoitaviin aikuisiin ja maailmaan. Lapsi uskaltaa tutustua ympäristöönsä, leikkiä, luoda ja oppia uutta. Hän luottaa siihen, että hädässä hän voi mennä aikuisen luokse ja hänestä pidetään huolta.

Perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemus heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiin, luo pohjaa hyvälle itsetunnolle ja kehittää empatiakykyä. Lapsen on myös helpompi sietää myöhemmin eteen tulevia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.

Ratkaisevinta on, että lapsi voi solmia pysyvän tunnesuhteen muutamaan häntä hoitavaan aikuiseen.

Jos lapsen tarpeet jatkuvasti laiminlyödään tai niihin vastataan sattumanvaraisesti, perusturvallisuus ei pääse rakentumaan. Lapsi ei opi luottamaan itseensä, muihin eikä elämään, vaan hänen vallitsevaksi tunteekseen muodostuu toivon sijaan epäluottamus.

– Vahingollisinta on, jos vauva jää yksin tunnemyrskynsä keskelle. Päästäkseen pois kaaoksesta hän tarvitsee aikuisen, joka rauhoittaa. Muuten minuuden on vaikea eheytyä.

Toistuvat turvattomuuden kokemukset saattavat näkyä lapsessa jo pienenä. Vauva voi olla hyvin itkuinen tai hän on hiljaa ja vetäytyy omaan maailmaansa. Vähän isompana lapsi saattaa käyttäytyä aggressiivisesti itseään kohtaan kuten hakata päätään tai repiä hiuksiaan. Syömis- ja nukkumishäiriöt tai jatkuva sinne tänne säntäily kertovat myös turvattomuuden tunteesta.

– Kohtaan työssäni paljon lapsia, nuoria ja aikuisia, joiden ahdistus kumpuaa siitä, että he jäivät vauvana yksin tunnekaaokseen. Myös vaikeiden psyykkisten sairauksien juuret saattavat piillä vauvaiän yksinjäämisessä.

Varhainen vuorovaikutus alkaa jo ennen vauvan syntymää niistä mielikuvista ja odotuksista, joita tulevilla vanhemmilla on lapsestaan. Mielikuviin ja odotuksiin vaikuttaa puolestaan se, miten odottavaa äitiä tai isää hoidettiin lapsena.

– Sukupolvien vaikutukset toisiinsa elävät tässä vaiheessa vahvana. Raskausaikaa pidetään hyvin hedelmällisenä työskentelyvaiheena sukupolvien välisen ketjun katkaisemiseksi, jos omat varhaiskokemukset ovat kielteisiä.

Monet odottajat hakeutuvat oma-aloitteisesti terapiaan. Taustalla on jo ehkä lapsuus- tai nuoruusiän terapia, mutta raskaus tuo kokemukset uudestaan pintaan.

Helena Kemiläinen korostaa myös terveydenhuollon roolia: neuvoloissa on kuunneltava herkällä korvalla odottavia vanhempia.
 

Vanhempia askarruttavat

Jos vauvaikä ”menee pieleen” esimerkiksi äidin masennuksen tai vauvan sairaalajakson vuoksi, onko lapsen loppuelämä pilalla?

Ei, menneisyys ei koskaan ole kohtalo, vaikka vauvaikä tärkeä onkin. Varhaisen vuorovaikutuksen ja perusturvallisuuden puutteita voidaan korjata vauva- ja pikkulapsivaiheessa, mutta myös nuoruudessa ja aikuisuudessa. Asioiden tiedostaminen ja työstäminen, kehittyminen ja kasvu ovat mahdollisia läpi elämän.

Vauva on temperamentiltaan täydellinen vastakohtani. Miten pääsisin hänen kanssaan samalle aaltopituudelle?

Hoitavan aikuisen ja lapsen temperamentin yhteensovittaminen voi joskus olla vaikeaa. Tarvitaan läsnäoloa: vauvaa ja hänen rytmiään oppii tuntemaan, kun asettuu vauvan saataville ja antaa hänelle aikaa. Temperamenttieroissa on hyötyä siitä, jos vanhempia on kaksi.

Voiko vauvan jättää, kun hän itkee eroahdistustaan?

Jos vauva jää yksin selviämään eroahdistuksesta, kaaos täyttää hänen mielenmaailmansa. Esimerkiksi iltaisin nukkumaan käydessä itkevä vauva tarvitsee aikuisen tyynnyttelyä ja turvaa. Nyrkkisääntö on, että turva-aikuinen voi olla poissa vauvan luota muutaman tunnin ja myöhemmin korkeintaan yhtä monta vuorokautta kuin lapsella on ikävuosia. Jos turva-aikuinen jostakin syystä joutuu olemaan pois pidempään, hoitavien aikuisten on vastattava vauvan hätään.

Voiko vauvan viedä päivähoitoon vai horjuttaako se perusturvallisuutta?

Paljon riippuu siitä, miten päivähoito toteutuu. Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, joka on hänen turvansa. Joskus tilanne on kotona sellainen, että päivähoitoa tarvitaan tueksi. Paras vaihe päivähoidon aloittamiseen on kuitenkin vasta, kun lapsi osaa jo ilmaista itseään.

Teksti Tiina Suomalainen

Sarja lapsen kehityksestä, osa 1/4

Julkaistu Tehy-lehdessä 2/2011

Mainos
Mainos