2. Tunnistetaanko ylikontrolloijat?
Ei useinkaan, sillä ylikontrolloijat ovat niitä kilttejä ja hiljaisia suorittajia – mallilapsia ja mallioppilaita, jotka jäävät helposti huomaamatta ja auttamatta. He tavoittelevat täydellisyyttä, pelkäävät epäonnistumisia ja välttelevät riskejä.
Toisin on alikontrolloijien kanssa. He ovat räjähdysherkkiä, impulsiivisia ja käytöshäiriöisiä ihmisiä, jotka ovat ongelmissa jo koulussa ja joiden käytökseen puututaan herkästi.
3. Ylikontrollointi voi vaikeuttaa elämää valtavasti. Miksi?
Ylikontrolloijan persoonallisuuspiirteet, kuten ilmeettömyys ja eleettömyys, häiritsevät vuorovaikutusta muiden kanssa. Ylikontrolloija jää herkästi ulkopuoliseksi eikä koe tulevansa hyväksytyksi. Hän alkaa tuntea sosiaaliset tilanteet vastenmielisiksi ja vetäytyy entisestään. Syntyy noidankehä.
Ylikontrollointi on raskas selviytymismalli, jonka seurauksena kehittyy usein vaikeasti hoidettava ahdistus tai masennus. Moni ylikontrolloija sanoo, että masennuksen tai ahdistuksen syynä on koulukiusaaminen, mutta juurisyy saattaakin olla se, että ylikontrolloivat luonteenpiirteet ovat altistaneet kiusaamiselle.
Työikäiset ylikontrolloijat ovat usein niitä, jotka ylisuorittavat töissä ja uupuvat.
Myös moniin psyykkisiin ja neurologisiin häiriöihin voi liittyä ylikontrollointi. Näitä ovat muun muassa pakko-oireisuus, anoreksia sekä autismikirjon häiriöt.
4. Onko ylikontrolloinnin syynä perimä vai ympäristö?
Sekä että. Ylikontrollointia selitetään neurobiososiaalisella teorialla. Taustalla ovat synnynnäiset temperamenttipiirteet – ylikontrolloijan aivot ovat jo ennakkoon viritetty tietyllä tavalla – ja näitä piirteitä kasvatus ja ympäristö joko heikentävät tai vahvistavat. Lopputuloksena syntyy ylikontrolloiva selviytymismalli.
Syymekanismit ovat moninaisia. Esimerkiksi autismin kirjon häiriöissä pääpaino on perimässä ja kasvatuksella on vähemmän merkitystä.
5. Millaisia temperamenttipiirteitä ylikontrolloijalla on?
Ylikontrollointia määritteleviä temperamenttipiirteitä on löydetty neljä. Yliherkkyys vaaralle tarkoittaa sitä, että havaintotasolla ylikontrolloija näkee herkästi uhkia siinä, missä ei-ylikontrolloija näkee jotain kiinnostavaa. Voisi sanoa, että ylikontrolloija näkee ruusutarhassa piikit, toinen ruusut.
Ylikontrolloijat ovat myös epäsensitiivisiä palautteelle. Se ilmenee erityisesti niin, että heidän on vaikea ottaa vastaan palautetta, jonka he kokevat vähänkin kriittisenä.
He ovat myös detaljiherkkiä eli he kiinnittävät huomiota yksityiskohtiin, mutta eivät havaitse kokonaisuuksia. Tähän liittyy tarve pitää kiinni säännöistä ja tehdä oikein.
Lisäksi ylikontrolloijilla on vahva itsehillintäkyky. He hillitsevät jo lapsena itsensä niin hyvin, että se kiinnittää huomiota.
6. Millainen kasvatus vahvistaa ylikontrolloivia piirteitä?
Täydellisyyttä vaativa, korrektiutta, järjestystä, sääntöjen noudattamista ja tottelevaisuutta korostava kasvatus ruokkii ylikontrollointia.
Moni ylikontrolloija on kasvanut perheessä, jossa on vaadittu virheettömyyttä ja sitä, että kulissit pidetään pystyssä vaikka sisällä velloisi millaisia tunteita. Ylikontrolloijat kertovat myös emotionaalisesti kylmästä kasvatuksesta: lapsuudenperheessä ei ole nähty lapsen hätää, ei ole haluttu kuunnella eikä ymmärtää.
Meillä suomalaisilla on pitkä perinne tällaisesta kasvatuskulttuurista. Vahvana on elänyt ajatus siitä, että ei elämän kuulukaan olla hauskaa tai että lapsi menee pilalle, jos häntä hemmotellaan.
7. Miten ylikontrollointia hoidetaan?
Radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia (RO-DBT) on kehitetty auttamaan nimenomaan ylikontrolloijia. Terapia perustuu 20 vuoden tutkimustyöhön, ja sitä on kehittänyt psykologian professori Thomas R. Lynch.
Terapian perusajatus on se, että me olemme heimoihmisiä. Evoluutio on luonut ihmislajin toimimaan yhdessä, kukaan ei tule toimeen yksin. Ylikontrolloija jää kuitenkin heimon ulkopuolelle, koska hän ei osaa ilmaista tunteitaan eikä toimia joustavasti erilaisissa tilanteissa.
Tavoitteena on opetella joustavaa itsekontrollia eli sitä, että ylikontrolloija sopeutuisi muuttuviin olosuhteisiin sen sijaan, että hän reagoi kaikkeen jäykästi. Terapiassa opetellaan avointa ilmaisua, tunteiden – negatiivistenkin – paljastamista. Ylikontrolloijan on vaikea uskoa, että konflikteista olisi jotain hyötyä vaan hän yrittää vältellä niitä.
Radikaalisti avointa terapiasta tekee se, että siinä mennään kohti sitä, mikä eniten pelottaa.
8. Mitä radikaalisti avoimessa dialektisessa käyttäytymisterapiassa tapahtuu?
Kyse on ryhmäterapiasta, johon kuuluu myös yksilöterapiaa. RO-DBT ei ole kuitenkaan perinteistä ryhmäterapiaa, jossa istutaan ringissä vaan pikemminkin kuin oppimistilanne. Ryhmässä muun muassa käydään läpi ylikontrolloinnin syitä ja ilmenemismuotoja, pyritään ymmärtämään sitä, mistä torjutuksi tulemisen tunne syntyy, sekä käsitellään häpeää ja nolouden tunteita.
Terapiaan kuuluu erilaisia harjoituksia ja kotitehtäviä. Jotkut harjoitukset tehdään ilman ennakkovaroitusta niin, että ryhmä oppii heittäytymistä.
Yksi tärkeä opeteltava asia on itsekysely: kun kehon ja mielen valtaa epämiellyttävä tunne, kysytään itseltä, onko tässä tilanteessa jotain opittavaa.
RO-DBT:ssä terapeutti on kuin ”heimolähettiläs”. Hän ei ole auktoriteetti vaan yksi joukosta. Ohjaajat myös mallintavat omalla käyttäytymisellään sosiaalisissa tilanteissa toimimista.
9. Auttaako terapia?
Muun muassa Isossa-Britanniassa on saatu lupaavia tuloksia ryhmistä, joissa RO-DBT:llä on hoidettu kroonisesti masentuneita, joita mikään hoitomuoto ei ole aiemmin auttanut.
Meillä Suomessa RO-DBT ei ole tiettävästi käytössä missään muualla kuin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä. Palaute on ollut kannustavaa, ja muutokset asiakkaissa ovat olleet isoja. Mukana on paljon nuoria aikuisia, jotka ovat pyörineet hoitoportaissa pitkään. Moni on sanonut, että RO-DBT on parasta, mitä heille on tapahtunut.
Asiantuntijana psykologi Jukka Nevala, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.
Teksti Tiina Suomalainen
