Johanna Törmä palasi kotimaahan sotilastarkkailijan tehtävistä Syyriasta ja Libanonista. Kuva: Liisa Takala

Ebolaa ja kemiallisia aseita – suomalainen sairaanhoitaja tuntee hurjimmat kriisipesäkkeet

Johanna Törmä on suojelulääketieteen asiantuntija, jonka taidoille on kysyntää ympäri maailman.

Taisteluensiavussa käytettävä kiristysside kulkee lomillakin kätevästi vihreässä armeijarinkassa.

 – Ilman sitä en lähde mihinkään. Tietynlaiset hoitajanlasit ovat päällä koko ajan, nauraa koulutussuunnittelija, reservin kapteeni Johanna Törmä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hän huuteli jo nuorena kotiseudullaan ympäri Kannusta, että menisi armeijaan, jos vain pääsisi. Kun laki mahdollisti vapaaehtoisen asepalveluksen naisille vuonna 1995, Johanna seisoi sanojensa takana. Aktiivinen vapaapalokuntaharrastus innosti paitsi Puolustusvoimiin myös opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

Kansainvälisyyden makuun Johanna pääsi jo opinnoissaan. Opiskellessaan hoitajaksi Kokkolassa yksi harjoittelupaikoista oli Ugandassa asti. Heti valmistuttuaan Johanna haki Puolustusvoimiin ja aloitti palveluksensa Keski-Suomen rykmentin Suojelukoulussa Keuruulla.

Armeija oli juuri sitä, mitä Johanna oli odottanut. Siellä avautuivat niin perustaistelijan opit kuin CBRN-suojelutoiminta. Se tarkoittaa suojautumista kemiallisilta, biologisilta ja radio­aktiivisilta aseilta sekä ydinaseilta.

Vuonna 2001 Johanna aloitti Suomen neljänkymmenen ensimmäisen kenttäsairaanhoitajan joukossa. Kahta vuotta myöhemmin hän valmistui jo Pohjois-Irlannin Ulsterin yliopiston kriisi- ja poikkeusolojen hoitotieteen maisteriohjelmasta. Opinnot olivat pääosin etäopiskelua, mutta kesäisin Johanna matkusti paikan päälle uhka- ja katastrofitilanteiden simulaatioihin.

Maimana, Pohjois-Afganistan. Kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin Johanna lähti ensimmäisen kerran vuonna 2005. Äiti muistutti, että tytär soittaisi ainakin kerran viikossa, että on hengissä.

Johanna huolehti kenttäsairaanhoitajana sotilastarkkailijaryhmän ensihoidosta. Hän partioi ja osallistui tiedustelutyöhön. Koko ajan täytyi olla valmiudessa hoitamaan henkeä uhkaavia tilanteita.

– Onneksi niitä tilanteita ei ollut kovin paljoa. Se on koko joukon onni.

Vain joitakin kuukausia Afganistanin operaation jälkeen Johanna lähti Libanoniin. YK kasvatti maassa Unifil-joukkojaan, ja Suomi lähetti maahan pioneerikomppanian. Johannasta tuli kymmenen hengen vahvuisen ensihoitojoukkueen johtaja suomalais-irlantilaiselle pataljoonalle.

Johanna neuvotteli, aikataulutti, suunnitteli – inspiroikin – jotta tukikohtaan saatiin vierihoitovalmiudessa oleva kuuden vuodepaikan kenttäsairaala vastaanotto- ja ensihoitotiloineen.

Operaatio on ollut tähänastisista ehkä vaikein, mutta opettavaisin. Johanna oppi, mitä operaation käynnistäminen paikan päällä vaatii.

Koko tiimi on täydessä CBRN-suojavarustuksessa ja harjoittelee potilaan pakkaamista rankalaudalle evakuointia varten.

Libanonista kotiuduttuaan Johanna oli valikoitunut EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Hän aloitti sen pohjoismaisen taisteluosaston CBRN-suojelulääkintäryhmän johtajana. Hän kuului lääkärin ja kahden hoitajan ryhmään, joka koulutti suojelulääketiedettä, tutki ja tunnisti mahdollisia agensseja, kemiallisia ja biouhka-aineita.

Tältä komennukselta palattuaan Johanna aloitti opetusylihoitajana lääkintäkoulussa. Suojeluasiat vähenivät hetkellisesti.

– En ole varsinaisesti haaveillut tällaisesta urasta, se on rakentunut pala palalta. Vaikka on ollut kovia paikkoja, voimaa antavia onnistumisen kokemuksia on ollut paljon enemmän.

Johanna ei luota pelkkään B-suunnitelmaan, vaan hän tekee usein varmuuden vuoksi vielä C-suunnitelmankin.

– Olen tottunut siihen, että asiat menevät harvoin niin kuin suunnittelee. Kun on tehnyt varasuunnitelmat, joutuu harvoin vastaamaan, ettei tiedä, mitä tehdään.

Puhelin herätti perjantaiaamuna. Johanna vastasi pyyntöön epäröimättä myöntävästi, ja seuraavana tiistaina hän oli jo Kyproksella.

Häntä oli pyydetty operaation suojelulääkintäryhmän johtajaksi. Tehtävänä oli turvata Syyrian kemiallisten taisteluaineiden kuljetusoperaatiota kolme ensimmäistä kuukautta Välimerellä. Joukko nouti kemiallisia aineita Syyrian Latakiasta rahtialuksella ja palasi kansainvälisille vesille.

Johanna huolehti vastalääkkeistä ja opetti niiden käyttöä. Jokaisen täytyi tietää, kuinka vastalääkitys tarvittaessa annetaan.

Johanna on viettänyt monta joulua kriisinhallintaoperaatioissa.

Meri oli maavoimissa toimineelle Johannalle uusi elementti. Täytyi aloittaa miettimällä, mitä suolavesi tekee varusteille. Johanna hyppäsi mereen testatakseen, kuinka paukkuliivi avautuu aktiivihiilisuojapuvun päällä ja vaikuttaa hengityssuojaimeen.

Samalla selvisi, kuinka nopeasti märässä suojapuvussa pystyy kiipeämään narutikkailla rahtialukseen.

Viimeksi Johanna oli lääkinnällisissä kriisinhallintatehtävissä nelisen vuotta sitten ebolakeskuksessa Sierra Leonessa.

Eikö työ koskaan pelota?

– Jos ei pelkäisi koskaan, ei näkisi uhkia eikä pystyisi skarppaamaan, kun pitäisi. Maailmalla on oppinut, että jokaisesta päivästä pitäisi olla kiitollinen. Tavallaan sitä haluaa myös elää kuin viimeistä päivää.

Perheeltään Johanna on saanut pienen nieleskelyvaiheen jälkeen täyden tuen. Lapsettomana on ollut helpompi lähteä maailman kriisipisteisiin.

Ebolakeskuksessa suojavarustuksessa toimiminen oli jokapäiväistä.

Johanna pitää operaatioiden jälkeistä puolustusvoimien kotiuttamiskoulutusta erittäin tärkeänä. Koulutuksessa huolehditaan debriefingistä ja sujuvasta palaamisesta arkeen.

Johanna muistuttaa, että rauhanturvaoperaatioissa tarvitaan joustavuutta ja avarakatseisuutta. ”Vain minä tiedän, miten tämä juuri tehdään” -asenne ei vie eteenpäin.

Ryhmädynamiikka korostuu ääriolosuhteissa. Jos ryhmä ei toimi saumattomasti yhteen, syntyy herkästi ylimääräistä henkistä kuormaa. Johanna huomaa skannaavansa työkavereiden jaksamista helposti.

Puolustusvoimien fyysiset testit eivät ole suotta vaativat.

 – Jos fysiikka ei toimi, vaarannat itsesi lisäksi koko joukkueen. Pääkopalle on puolestaan omat vaatimukset, täytyy pystyä käsittelemään ja fiksaamaan vaikeita asioita.

Urheilu on Johannan mielestä parasta terapiaa, olipa se sitten lavatansseja tai militaaristä crossfitiä. Suunnistus ja pyöräily ovat lajeina ylitse muiden. Kunto- ja iltarasteilla nollautuu pää, sillä maastossa on keskityttävä  karttaan.

Loppuvuodesta Johanna palasi sotilastarkkailijan tehtävistä takaisin koulutussuunnittelijan virkaansa Sotilaslääketieteen keskukseen. Työmatkat kotoa Hämeenlinnasta, 35 kilometriä suuntaansa, taittuvat välillä pyörällä.

Pienet asiat eivät enää stressaa.

– Joskus täytyy lähteä kauas, että näkee, mikä on merkityksellistä. Rauhanturvaaminen on eteenpäin vievä voima.

 

Kansainvälinen kriisinhallinta

  • Suomalaisia rauhanturvaajia toimii YK:n, Naton ja EU:n operaatioissa ympäri maailmaa. Operaatioissa on mukana sekä palkattua henkilöstöä että reserviläisiä.
  • Rauhanturvaajaksi voi hakea varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen jälkeen.
  • Sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen hyväksytään vuosittain vajaat 2 000 hakijaa. Hakijoista noin 600 valitaan vuosittain koulutukseen ja operaatioon.
  • Suomi on osallistunut yli 30 rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioon vuodesta 1956 alkaen.

Puolustusvoimat

Teksti Minna Ruotsalainen, kuvat Liisa Takala ja Johanna Törmän kotialbumi

Mainos
Mainos