Hyvinvointialueille siirtyminen lähestyy – katso muistilista ja opettele tarkistamaan palkkalaskelmasi

Vuodenvaihteessa yli 170 000 työntekijää siirtyy hyvinvointialueiden palvelukseen. Kokosimme muutoksen tueksi paketin hyödyllistä tietoa.

Kuva: iStock

Vuodenvaihteessa se tapahtuu: yli 170 000 työntekijää siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueitten palvelukseen. Silloin toteutuu noin viisitoista vuotta valmisteltu sote-uudistus. Muutos koskee suurta osaa tehyläisistä.

Tästä muistilistasta saat 10 tärkeää neuvoa vuodenvaihteen varalle. Jo nyt joulukuussa kannattaa esimerkiksi ottaa kuvat liukumatuntien ja työaikapankkituntien saldoista.  

Jokaisen hyvinvointialueelle siirtyvän kannattaa myös opetella tarkistamaan palkkalaskelmansa, sillä osa hyvinvointialueista on myöntänyt, että virheitä tuskin voidaan kokonaan välttää. Neuvot palkkalaskelman tarkastamiseen saat täältä

Tehy-lehti kysyi marraskuun lopulla kaikilta 21 hyvinvointialueelta, miten ne ovat valmistautuneet palkanmaksuun. Monenlaista varautumista oli tehty, ja osa alueista on varautunut jopa käteismaksuun. Joillakin alueilla myönnettiin, että luvassa voi olla virheitä, joita sitten myöhemmin korjaillaan. 

Tehy tukee jäseniään muutoksessa. Työelämäoppaan sivuille on koottu kattava paketti tietoa hyvinvointialueille siirtymisestä. Tehy on myös ohjeistanut luottamusmiehiä esimerkiksi liittyen mahdollisiin palkanmaksuongelmiin. 

Jotta saat Tehyn viestit tulevaisuudessakin, tarkista, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Tarkista erityisesti sähköpostiosoite. Tehy muuttaa hyvinvointialueille siirtyvien jäsenten nykyiset työnantaja- ja työpaikkatiedot uuden hyvinvointialuerakenteen työpaikkoihin. Tarkista ja päivitä omat yhteystietosi sähköisessä asiointipalvelussa.

Suuret muutokset voivat olla raskaita myös henkisesti. Muutoksista kannattaa puhua avoimesti ja erottaa faktat huhuista