Kaksi hoitajaa kertoo: Näin selätin työuupumuksen

Hoitoalalla pitkään työskennelleet Paula ja Anneli kertovat, miten he uupuivat. Psykologi neuvoo, mihin merkkeihin heidän olisi kannattanut reagoida.

Paula, 55, sairaanhoitaja

Elimme 1990-luvun talouslamaa. Silloin jopa sairaanhoitajien oli vaikea saada vakituista työpaikkaa. Työskentelin sairaalassa määräaikaisena, maksoin asuntolainaa ja olin kahden kouluikäisen yksinhuoltaja. Onneksi tukena oli hyvä turvaverkko.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Opiskelin työn ohessa hoitotieteitä, mutta se ei rasittanut vaan antoi uutta energiaa. Opinnot onnistuivat, koska pystyin tukeutumaan lastenhoidossa isovanhempiin.

Olisin varmaankin jaksanut oravanpyörässä, jos olisin saanut tukea työpaikalta. Mutta niin ei käynyt, päinvastoin. Olen tunnollinen työntekijä ja kiinnostunut kehittämään työtä, joten sain tavallistakin enemmän vastuuta erilaisista kehityshankkeista. Opiskeluni ja roolini kehittäjänä synnyttivät kateutta, minkä sain tuntea kiusaamisena.

Yritin rentoutua käymällä elokuvissa, jopa kaksi kertaa päivässä. Se auttoi hetken, mutta ei enää sitten, kun olin keskellä uupumusta.

Jaksoin puolitoista vuotta ennen kuin oireet pahenivat. En saanut unta ja sydän tykytti tuhatta ja sataa. Olin lapsille olemassa, mutta en aidosti läsnä. Ystävät alkoivat olla huolissaan ja tajusin itsekin, että tarvitsen apua.

Oli kesäloman puoliväli, kun menin lopulta lääkäriin. Loman alkupuoliskon olin murehtinut sitä, että olen edelleen aivan poikki ja kohta täytyy mennä takaisin töihin.

Sain lääkkeitä vaivoihini ja palasin töihin loman jälkeen. Yhtenä aamuna nukuin unilääkkeen voimin niin sikeästi, että heräsin vasta puhelimen soittoon. Työkaveri soitti ja kysyi, tulenko töihin. Vastasin, että en. Se oli ensimmäinen yö moneen kuukauteen, kun olin nukkunut kunnolla.

Samalla se jäi ainoaksi sairauslomapäiväkseni uupumuksen takia.

Työterveyslääkäri totesi, että työturvallisuuteni takia minut pitää siirtää toiseen yksikköön. Pääsin yksikköön, jossa oli erinomaisen kannustava esimies ja voimia antava työyhteisö.

Jälkeenpäin tajusin, että kuormaa oli ollut liikaa ja minun olisi kannattanut jäädä pidemmälle sairauslomalle. Toipuminen kesti kauan. Pääsin kuitenkin työpaikan kautta jaksamista tukeville kursseille ja opin hyvän rentoutumistekniikan.

Suhtaudun työhön edelleen intohimoisesti ja toimin vapaa-aikanakin monessa yhdistyksessä. Nyt tunnistan, jos alan kuormittua liikaa. Silloin rajoitan ylitöiden tekemistä ja yhdistystoimintaa.

Jos herään aamuyöllä, teen pikarentoutuksen. Sen voi tehdä kiireen keskellä myös työpäivän aikana. Hengitän syvään, rentoutan lihakset ja tyhjennän aivot. Unilääkkeet ovat edelleen olemassa, mutta ne ovat vain turvana.

Nykyisin en muistele työasioita vapaa-aikana tai yöllä. Teen keskeneräisistä töistä listoja kännykkään ja kalenteriin ­– siellä ne pysyvät muistissa.

Sen olen oppinut, että perhe on minulle kaikkein tärkeintä elämässä.

Työterveyspsykologi Heli Hannonen kommentoi Paulan tarinaa

Työn vaatimukset ovat sote-alalla erilaiset kuin vaikkapa toimistotyössä tai sähköasentajalla. Sähköjohdon voi jättää vetämättä ja lähteä työvuoron päätyttyä kotiin, mutta hoitoalan luonne on erilainen. Vaikka työvuoro on tehty, hoitaja jää usein töihin, koska ei halua jättää muita pulaan ja pelkää, että potilaat kärsivät.

Hoitaja tarkkailee potilaan tunteita ja panee likoon myös oman persoonansa. Hoitaja altistuu asiakkaan tunnekuormalle, mikä altistaa uupumukselle.

Paula olisi voinut välttyä uupumukselta, jos suojautumiskeinot olisivat toimineet. Ensimmäinen keino on päästä vaikuttamaan työhönsä. Paulalla oli kehityshankkeita, joten siltä osin hän pystyi vaikuttamaan työhönsä. Toinen tärkeä asia on työyhteisön antama sosiaalinen tuki. Paula ei saanut tukea, joten kuormitus kasvoi.

Sote-alan töissä on välttämätöntä päästä keventämään työn aiheuttamaa tunnekuormaa. Olennaista on, että sanoittaa tuntemuksensa. Se voi tapahtua työnohjauksessa tai työpalaverissa. Samalla kun purkaa tunnekuormaa, tapahtuu ammatillista kehittymistä.

Toki tukea voi saada vaikkapa ystäviltä, mutta sote-alalla tämä on vaikeampaa, sillä moneen asian liittyy vaitiolovelvollisuus.

Asiat voi pukea sanoiksi myös päiväkirjaa kirjoittamalla. Parhaimmillaan se toimii niin, että päiväkirjaan kirjoitettu asia jää sinne. Jos mieltä kuormittavia asioita ei pääse pukemaan millään keinoin, ne jäävät vellomaan päähän erilaisiksi tunteiksi.

Paulan kertomus osoittaa, kuinka tärkeää on saada työstä myönteistä palautetta. Se tuottaa hyvää mieltä. Myös oikeudenmukaisuuden kokemus on tärkeä. Kun päätösten taustalla ovat oikeudenmukaiset perustelut, niihin voi luottaa ja ne ovat kaikille samat. Sote-alalla esimerkiksi hyvissä ajoin tehdyt lomalistat lisäävät ennakoitavuutta.

Joidenkin sairaaloiden käyttämä autonominen työvuorosuunnittelu on parhaimmillaan lisännyt työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia.

 

Anneli, 50, sairaanhoitaja

Siitä on nelisen vuotta, kun aloitin uutena päätoimisessa luottamustehtävässä. Sain työparikseni toisen vasta-alkajan. Emme tunteneet toisiamme entuudestaan, joten minulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä hänestä.

Pian kävi ilmi, ettei hän hallitse tietokoneen käyttöä ja hänellä on selkeitä hahmottamisongelmia. Hän saattoi haukotella työhuoneessaan ja valittaa, ettei ole mitään tekemistä, kun minä paiskin hommia molempien edestä.

Työnantajalta meni puolitoista vuotta ennen kuin otti kertomani vakavasti ja ohjasi työparini työkyvyn arviointiin. Selvisi, että hänellä on muistisairaus.

Tuona aikana aloin nukkua entistä huonommin ja muuttua entistä ärtyisämmäksi. Tunnistin ne uupumuksen oireiksi. Minun olisi pitänyt pysähtyä, mutta vielä mitä. Ajattelin, että minulla on vain huono kunto ja lähdin 12 viikon kunto-ohjelmaan, mutta eihän siitä mitään tullut.

Sydän tykytti niin kovaa, että menin lääkäriin. Sydänfilmistä löytyi jo aikaisemmin diagnosoitu muutos, mutta lääkäri ei siitä tiennyt. Hän soitti tulokset saatuaan ja käski lähteä välittömästi päivystykseen. Sain viikon sairausloman.

Viikon päästä pääsin uudestaan lääkäriin. Vyyhti lähti purkautumaan, kun lääkäri sanoi, että olen vaikeasti uupunut.

Makasin kotona kaksi kuukautta. Minun oli vaikea käydä kävelemässä edes talon ympäri. Kun minun piti tuoda sairauslomatodistus töihin, en päässyt perille asti. Pelkkä ajatus työpaikalle menosta laukaisi sellaisen ahdistuksen, että minun oli palattava takaisin. Kroppa oli aivan loppu. En kestänyt kenenkään muun kielteisyyttä enkä ongelmia.

Palasin töihin varmaankin liian nopeasti, mutta pelko ansionmenetyksistä ajoi jalkeille. Palasin kesän kynnyksellä, joten töissä oli hiljaista. Ensimmäisen kuukauden vain istuin tyhjän työhuoneeni sohvalla. Joskus lähdin töistä kesken päivän päänsäryn varjolla.

Kropan lisäksi uupumus verotti muistia. Meni vuosi ennen kuin muisti alkoi palautua. Kroppa alkaa edelleen oireilla, jos tietoa tulee yhdellä kertaa liikaa ja se tulee kielteisessä muodossa. Psykiatri sanoi, että kyseessä on aivoväsymys.

Sen olen tästä oppinut, että jokaisen täytyy uskaltaa puuttua työkaverin käytökseen. Minun olisi pitänyt olla rohkeampi työkaverini suhteen ­– ja samoin muiden, kun minä aloin oireilla. Ahdistus meni aaltoina. Pelailin tietokonepelejä ja odotin, että joku tulee sanomaan, että mene sairauslomalle. Varhaisen tuen tarkoitus ei ole lytätä vaan auttaa silläkin uhalla, että toinen suuttuu. Vastuu puuttumisesta on esimiehellä.

Potilaat me hoitoalan naiset hoidamme, mutta oma jaksaminen on niin ja näin. Nyt tiedän, että perhe ja oma elämä ensin ja sitten vasta työ. Ei saa olla liian tunnollinen ja venyttää jaksamistaan viimeisen asti.

Nykyään minulla on työpari, joka tekee oman osansa töistä.

Heli Hannonen kommentoi Annelin tarinaa

Anneli kertoo tehneensä töitä kahden edestä ja kokeilleensa samalla tehokasta kunto-ohjelmaa. Yhdistelmä osoittautui huonoksi. Jos ihminen on jo kuormittunut, liikunnan lisääminen saattaa pahentaa tilannetta, vaikka kuntoilu onkin yleensä hyväksi.

Silloin kun työpäivä ei veny, vapaa-aikaa pystyy käyttämään palautumiseen. Nyrkkisääntö on 8 + 8 + 8. Eli kahdeksan tuntia työhön, vapaa-aikaan ja nukkumiseen.

Jo työpäivän aikana on tärkeää huolehtia palautumisesta. Työpäivään kannattaa järjestää lyhyitä mikrotaukoja. Ilman taukoja voi käydä niin, että työtahti hidastuu ja virheiden määrä kasvaa. Tähän on osuva sanontakin: on niin kiire juosta, ettei ehdi polkupyörän päälle nousta.

Joskus uupumus on niin paha, että tarvitsee sairauslomaa kuten Anneli. Mutta sillä ei ratkaista työpaikalla olevia ongelmia. Jos niitä ei korjata, uupumus iskee uudestaan.

Anneli kertoo myös aivoväsymyksestä. Yksi sen piirteistä on Laura Sokan väitöstyön tutkimustulos, jonka mukaan työuupuneet reagoivat muita nopeammin kielteisiin äänensävyihin ja hitaammin iloiseen äänensävyyn.

Sekä Annelin että Paulan kertomukset osoittavat, että uupumuksen synty noudattaa usein tiettyä kaavaa. Vaikka ihminen tunnistaa ensimmäiset vaaran merkit, hän sinnittelee ja etsii helpotuskeinoja.

Myös molempien loppukommentit kuulostavat tutuilta. Jälkikäteen uupumuksen kokenut ymmärtää uupumuksensa syyt ja tajuaa, että omasta itsestä on pidettävä huolta. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, käypä vertaus löytyy lentokoneen matkustamosta: kun ilmanpaine laskee, happinaamari pitää laittaa ensin omille kasvoille ja auttaa vasta sitten muita.

Työterveyspsykologi Heli Hannonen työskentelee Työterveyslaitoksella.

Paulan ja Annelin nimet on muutettu.

 

Työuupumuksen varoitussignaaleja

  • Päätä särkee yhtenään.
  • Vatsa ja suolisto vaivaavat.
  • Lihaskireys.
  • Rintaa puristaa tai henkeä ahdistaa.
  • Ruokahaluttomuus.
  • Väsyttää, vaikka olet nukkunut hyvin.
  • Nukahtaminen on vaikeaa, vaikka olet väsynyt.
  • Ahdistaa, masentaa.
  • Pinna palaa herkemmin kuin tavallisesti.
  • Haluat vältellä muita ihmisiä.
  • Kielteinen ajattelu valtaa alaa.

 

Mikrotauot auttavat palautumaan

  • Mikrotauot ovat hetkellisiä katkoksia työn­teosta. Ne kestävät 30 sekunnista muutamaan minuuttiin, ja niitä kannattaa pitää useita kertoja päivässä.
  • Mikrotauon aikana voit esimerkiksi tuijottaa ikkunasta ulos tai pysähtyä työpöydän ääressä. Voit myös sulkea silmäsi ja keskittyä hetken omaan hengitykseen kuin minimeditaationa.
  • Mikrotauko voi olla myös hetken juttelutuokio työkaverin kanssa tai pieni venyttely.
  • Mitä kovempi kiire on, sitä tarpeellisempia tauot ovat.

 

Näin arvioit voimavarasi

  • Arvioi voimavarasi kerran kuukaudessa asteikolla 0­–10.
  • Jos arvosana on 8­–10, jatka entiseen malliin.
  • Jos annat arvosanaksi 5­–7, voimavarasi ovat huvenneet, mutta jaksat vielä tarttua ongelmiin.
  • Jos luku on alle 5, tarvitset ulkopuolista apua esimerkiksi työterveyshuollosta. Työn kuormitusta on syytä vähentää. Hyvä keino on työterveysneuvottelu, johon osallistuvat työntekijä, esimies ja työterveyshuollon edustaja.

Lue lisää työterveysneuvottelusta Työterveyslaitoksen nettisivuilta.

Muovailutyöt Pia Hietamies, kuvat Pia Inberg

Mainos
Mainos

Kommentit

Käyttäjän Sirkku Hannonen kuva

Erittäin hyvä artikkeli, aivan tätä päivää. Kun työpaikoilla käsiparia uupuu voi kärsivällisyys alkaa pettämään kiireen iskiessä. Artikkeli kuvasi konkreettisesti 2 hlön tarinan työuupumuksesta, ja miten se olisi hyvä osata ennaltaehkäistä.