Työväkivaltatapaukset on syytä saattaa poliisin tietoon, jotta ilmiö tulisi näkyväksi.
Potilas hyökkäsi lääkärin päälle psykiatrisen sairaanhoidon tulohaastattelussa. Sairaanhoitaja riensi taltuttamaan riehujaa, joka löi, puri ja potki. Hoitaja sai hänet maahan, mutta oikea polvi vääntyi riehujan alle. Se leikattiin kolmen kuukauden kuluttua, mutta ei koskaan palannut täysin ennalleen.
– Olin joutunut väkivallan kohteeksi ennenkin. Tällä kertaa mitta täyttyi ja päätin viedä asian loppuun asti.
Vakuutusyhtiö korvasi kipulääkkeet, ja Kela maksoi sairauspäivärahaa.
Vajaa vuosi rikoksen jälkeen oikeus jätti pahoinpitelijän ”henkisen kriisitilan” vuoksi tuomitsematta, mutta määräsi hoitajalle maksettavaksi korvausta kivusta ja särystä 1 000 euroa. Valtiokonttori maksoi ne seuraavana vuonna.
Tuomitsematta jättäminen ja korvauksen pienuus olivat hoitajalle pettymys. Prosessi kesti pitkään, ja vamma haittasi sekä työtä että vapaa-aikaa.
– Raha ei pysty korvaamaan kaikkea sitä haittaa, mitä hajonneesta polvesta seurasi.
Työväkivallan uhri joutuu melkoiseen paperisotaan saadakseen ensin oikeutta ja sen jälkeen mahdolliset oikeuden määräämät korvaukset. Tästä huolimatta väkivaltatapaukset on syytä saattaa poliisin tietoon, jotta ilmiö tulisi näkyväksi.
Varattomalta voi käytännössä olla vaikea saada mitään.
Jos tapaus päätyy oikeuteen ja rikoksen tekijä eli vastaaja tuomitaan, hän on velvollinen suorittamaan tuomioistuimen määräämän korvauksen. Varattomalta voi kuitenkin käytännössä olla vaikea saada mitään. Tällöin apuun tulevat Kela, vakuutusyhtiöt ja Valtiokonttori.
Kela maksaa sairauspäivärahaa. Työnantajan vakuutusyhtiöltä haetaan puolestaan korvausta esimerkiksi sairaanhoitokuluista. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan korvaa oikeuden määräämiä korvauksia kivusta ja särystä, vaan niitä pitää hakea Valtiokonttorista. Se voi maksaa korvausta rikoksella aiheutetusta henkilö-, esine- ja taloudellisesta vahingosta sekä kärsimyksestä.
Oikeus valtion varoista maksettavaan korvaukseen on toissijainen: siitä vähennetään Kelasta, rikoksentekijältä tai vakuutusyhtiöltä saadut korvaukset.
Valtiokonttorilta haettavan korvauksen lisäksi uhri voi halutessaan käynnistää ulosoton, mutta pakollista se ei nykyisin ole.
– Valtio maksaa korvaukset ja hakee sitten saamisiaan rikoksen tekijältä, rikosvahinkojaoston päällikkö Pertti Helin sanoo.
Valtiokonttori ei maksa koko oikeuden määräämää korvaussummaa. Maksettavien korvausten yhteismäärästä tehdään niin sanottu perusvähennys, jonka määrä on nykyisin 200 euroa. Perusvähennys tehdään korvauksista, joita maksetaan ”aineettomista vahingoista”. Niitä ovat muun muassa kivusta ja särystä maksettavat korvaukset. Todellisista kuluista, kuten sairaanhoitokuluista, vähennystä ei enää tehdä.
– Perusvähennys säästää valtion varoja, koska kaikkein pienimmät vahingot jäävät korvauksen ulkopuolelle.
Valtiokonttori noudattaa pääsääntöisesti tuomioistuimen korvauslinjaa. Korkoa ei makseta. Joskus Valtiokonttori poikkeaa tuomioistuimen korvausasiassa antamasta ratkaisusta, mutta hakija voi periä erotuksen – kuten myös tuomitun koron – korvausvelvolliselta ulosoton kautta. Poikkeukset johtuvat siitä, että rikosvahinkolaissa ja vahingonkorvauslaissa on eroja esimerkiksi esinevahinkojen korvaamisessa.
Korvauksen saaminen edellyttää, että rikoksesta on ilmoitettu poliisille. Työväkivaltatapauksissa myös työnantaja voi tehdä ilmoituksen. Jos asia käsitellään tuomioistuimessa, uhrin eli asianomistajan pitää vaatia siellä korvausta rikoksen tekijältä.
Hakemus Valtiokonttoriin on tehtävä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun lainvoimainen tuomio on annettu. Lainvoimainen tuomio tarkoittaa sitä, että tuomiosta ei ole valitettu ylempään oikeusasteeseen. Hakijan ei tarvitse esittää hakemuksessaan selvitystä rikoksentekijän maksukyvystä. Keskimääräinen käsittelyaika Valtiokonttorissa on noin kahdeksan kuukautta.
Valtiokonttori ei tilastoi työväkivallan vuoksi maksettuja korvauksia.
Julkaistu Tehy-lehdessä 7/2012
