Koronarokotuksia annetaan Tapiolan Terveysasemalla Espoossa tammikuun lopussa 2021. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Kuka kirjaa koronarokotteen?

Rokottajalla on apuna kirjaaja, joka kirjaa ja tilastoi annetun rokotuksen tietojärjestelmiin. Saako avustaja kirjata rokottajan tunnuksilla vai pitääkö jokaisen kirjata omilla tunnuksillaan?

Jokainen kirjaa omilla käyttäjätunnuksillaan, eikä omia tunnuksia ei saa luovuttaa toisen käyttöön. Organisaatio on viime kädessä vastuussa siitä, miten eri henkilöiden käyttöoikeudet ja roolit sekä kirjaukset eri palveluista hallinnoidaan ja toteutetaan oikein ja asianmukaisesti.

Potilastiedon kirjaamisopas ohjeistaa tarkemmin, siitä miten merkintöjä tehdään potilastietoihin.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Terveydenhuollossa syntyy esimerkiksi tilanteita, joissa hoitotiedon kirjaaja ei ole hoidon antaja. Järjestelmässä on eroteltavissa muun muassa merkinnän tekijä, kirjaaja tai hyväksyjä, hoidon antaja ja ammattihenkilön rooli.  Jos merkinnän tekijä on opiskelija, ohjaaja hyväksyy merkinnän.

 

On tärkeää, että rokotustiedot tulevat merkityksi ja tallennetuksi myös Potilastiedon arkiston Kanta-palveluihin. Sitä kautta tiedot näkyvät myös toisille organisaatioille sekä kansalaiselle Omakannassa.

Tiedot tulee merkitä asianmukaisesti myös rokotuskäyntien hoitoilmoituksiin, koska sitä kautta tiedot välittyvät edelleen THL:n ja erilaisiin rekistereihin, kuten rokotusrekisteriin. Tätä kautta rakentuu esimerkiksi tieto siitä, miten koronarokotukset etenevät.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohje COVID-19-rokotusten keskeisten tietojen kirjaamisesta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ammattilaisohje koronavirusrokotteista
Potilastiedon arkiston toimintamallit

Mainos
Mainos