Miten järjestät tehokkaan massarokotuksen, terveydenhoitaja Sari Kuitto?

Massarokotus on matematiikkaa. Rokottajien, rokotettavien ja rokotteiden määrä pitää saada vastaamaan toisiaan, toteaa työstään tunnustusta saanut Sari Kuitto.

Kuvateksti
Sari Kuitto aikoo pandemian hellitettyä matkustaa Lontooseen tyttärensä luo.
Kuva: Mikko Nikkinen

1. Miten järjestät tehokkaan massarokotuksen? 

Terveysturvallinen massarokotus edellyttää motivoituneita, sitoutuneita ja perehdytettyjä rokottajia, rokotuspaikan vastaavaa ja esihenkilöitä.

Sitoutuminen on tärkeää, koska massarokottaminen on liukuhihnatyötä, jossa on kohdattava jokainen rokotettava ja kerrattava samat ohjeet.

Tilan on oltava avara, ja sinne on päästävä helposti.

Rokotuksista pitää tiedottaa koko ajan. Ajanvarauksen on oltava sujuvaa. Tarvitaan myös matalan kynnyksen walk in -rokotuspisteitä, jotka ovat avoinna myös viikonloppuisin. Esimerkiksi yhtenä sunnuntaina annoimme lähes 2 500 rokotusta. 

Sujuva massarokotus on matematiikkaa. Pitää tietää kysyntä ja rokotteiden määrä. Sitten lasketaan, montako rokotetta yksi tiimi kussakin rokotuspisteessä antaa.

Rokottajien, rokotettavien ja rokotteiden määrä pitää saada vastaamaan toisiaan. Se ei ole ihan yksinkertaista, kun muuttuvia tekijöitä on monta. 

2. Millaisia ongelmia olette ratkoneet? 

Ajanvarausrobotin käyttöönotto viivästyi, joten jouduimme soittamaan ajanvaraukset iäkkäille itse, mikä on hidasta.

Joissakin kunnissa on jonotettu, mutta joissakin ajat eivät ole täyttyneet. Ongelmaa on tasattu sopimalla rokotuspäiviä toisin.

Maahanmuuttajataustaisten rokotuskattavuutta parannettiin esimerkiksi venäjän- ja englanninkielisillä infokorteilla.

Lapset päätimme rokottaa joukkorokotuspisteillä, jolloin vanhemmat pääsevät helposti mukaan. 

Rokottajien haaliminen työllistää ja vaatii byrokratiaa, kun jokaiselle rokottajalle pitää tehdä työsopimus yksit­täisistä päivistä.

3. Mitä pandemia on sinulle opettanut?

Kuuntelemisen taitoa, vuorovaikutusta ja viestintää. Kuuntelenko oikeasti, mitä toinen ihminen sanoo ja kysyn tarkennuksia vai tulkitsenko nopeasti?

Olen kohdannut tänä aikana paljon uusia ihmisiä, mikä on opettanut vuorovaikutuksen tärkeyttä.

Viestinnässä olen oppinut miettimään tiedon riittävää tasoa, kohderyhmiä ja väärinymmärryksen vaaroja. 

4. Miten vaalit jaksamistasi?

Elämä on opettanut, että omat rajat on tunnistettava eikä itseltään pidä vaatia kohtuuttomuuksia.

Osaan mentaalivalmennusta ja käytän taitoja myös itseeni.

Sukellan tarvittaessa dekkarin maailmaan ja unohdan muun.

Vapaalla olen elänyt aika lailla eristyksissä muista ihmisistä, mutta pientä pojanpoikaani olen ilolla hoitanut. 

5. Mitä teet sitten, kun pandemia on ohi? 

Matkustan tyttäreni luo Lontooseen ja menemme katsomaan jalka­palloa. 

Lean-ajattelu

  • Menetelmä, jolla toimintoja ja prosesseja parannetaan poistamalla hukkaa. 
  • Kustannukset laskevat ja asiakas- ja työtyytyväisyys paranevat. 
  • Keskeistä työntekijöiden arvostaminen.
  • Työpaikan kulttuuri muuttuu niin, että jatkuvasta parantamisesta tulee jokapäiväistä toimintaa. 
  • Alkoi toisen maailmansodan jälkeen Japanissa, kun Toyotan autotehdas halusi tehostaa toimintaansa.

Sari Kuitto

  • 57-vuotias terveydenhoitaja ja lean-asiantuntija Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä Eksotessa. 
  • Intohimona valmennustaidot ja niiden opiskelu.
  • Mediuutisten julkaiseman Terveysalan 100 Vaikuttajaa -listan kolmas vuonna 2021.
  • Perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta, yksi lapsenlapsi, puoliso ja tämän tytär.
  • Harrastaa ulkoilua, äänikirjojen kuuntelua ja neulomista.