Ennen harkkaa. Kaikki oli uutta: työporukka ja varsinkin vanhustyö. ”Kyllähän se mietitytti etukäteen”, kertoo Assi Arola. Kuva: Tomi Aho

Opiskelijan toive ennen harjoittelua – olenhan odotettu?

Mikä opiskelijoita stressaa harjoittelussa? Yksi pahimmista peloista on se, ettei tunne itseään tervetulleeksi harjoittelupaikalle.

Ei ole sama, onko opiskelija harjoittelussa ”Hei sinä siellä!” vai muistaako vakiväki hänen nimensä. Tämän vahvistaa Tehyn tekemä kysely, jossa opiskelijat pitävät yhtenä työharjoittelun tärkeimmistä asioista sitä, että he ovat harjoittelupaikoilleen oikeasti odotettuja.

Moni opiskelija tuntee olonsa ennen harjoittelua epävarmaksi. Peräti 30 prosenttia koki, että koulusta saadut tiedolliset ja taidolliset valmiudet olivat huonot.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Terveyspoliittinen asiantuntija Anne Lindgren on työskennellyt Tehyssä vuosia opiskelijajäsenten ja nuorten tehyläisten parissa. Heiltä kuultu tarina on pysynyt vuodesta toiseen samana.

Koulujen lähiopetuksesta on karsittu rankalla kädellä jo pitkään. Vaikeitakin ammatillisia teemoja pitää sisäistää itsenäisesti videoiden välityksellä. Joskus opetusvälineistö ja opetettu asia on vanhentunut, mikä selviää opiskelijalle harjoitteluun mennessä.

Kädentaitojen sijaan opinnoissa korostuvat tutkimus- ja kehittämisopinnot. Kädentaitojen puutetta saatetaan harjoittelupaikassa taivastella.

”Koulun oppien ja työpaikan odotusten välillä on ristiriitaa, ja on väärin, jos se kaatuu opiskelijan niskaan. Moni opiskelija kokee, että osaamattomuus on oma syy, vaikka sitä se ei ole”, Lindgren toteaa.

Kaikki työpaikkojen konkarit eivät tiedä, miten paljon opinnot ja osaamispainotukset ovat muuttuneet omista opiskeluajoista. Lindgrenistä ongelma näkyy alalla laajemminkin. Kouluissa painotetaan kehittämistä ja innovointia, mutta työpaikoilla sille ei jää oikein aikaa, sillä monella työpaikalla mennään minimiresurssein. Hoitajan työ on siksi usein perusduunia.

Käytännön taitojen puute nousi esiin myös viime vuonna valmistuneessa Hanish Bhurtunin väitöstutkimuksessa. Sen mukaan suomalaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kokema stressi johtuu muun muassa ammatillisten tietojen ja taitojen puutteesta.

Tehyn kyselyyn vastanneet opiskelijat toivovat, että heidän henkilökohtainen elämäntilanne otettaisiin paremmin huomioon niin työelämässä kuin koululla. Kaikilla ei ole mahdollisuutta liikkua pitkien matkojen päähän harjoitteluihin tai sitoutua tekemään kolmivuorotyötä harjoittelijana.

Sote-alan harjoittelut ovat palkattomia ja sitä pidettiin epäreiluna, sillä monella muulla alalla palkkaa saa.

”Kaikki eivät saa harjoittelupaikkaa omalta paikkakunnaltaan ja joutuvat lähtemään muualle. Se on taloudellisesti hankalaa. Lähes puolet opinnoista on harjoittelua, joten opintojen edistyminen on kytköksissä harjoittelupaikan löytymiseen”, Anne Lindgren sanoo.

Opiskelijat toivovat jatkuvaa palautetta. Jos saa harjoittelun lopussa kriittistä palautetta, se jää painamaan. Joskus palaute annetaan ryhmälle, eikä sitä pidetty hyvänä, sillä siitä on vaikea tunnistaa omaa osaansa.

Oleellista on, että työpaikkaohjaajalle on varattu aikaa opiskelijan ohjaamiseen ja opiskelijan oppimistavoitteet ovat selvät. Jotkut opiskelijat kokivat joutuneensa toisarvoisiin hommiin. Joskus opiskelija koki olevansa myös ylimääräinen riesa. Arvostava kohtaaminen ja hyvä ilmapiiri pantiin ilolla merkille.

Valtaosa opiskelijoista oli tyytyväisiä harjoittelun antiin. Harjoittelu onkin tärkeää puolin ja toisin. Moni opiskelija löytää tulevan työpaikkansa sitä kautta.

Anne Lindgren: Valmiudet työharjoitteluun – Tehyn opiskelijajäsenten näkemyksiä työharjoittelusta ja niihin liittyvistä valmiuksista. Tehyn julkaisusarja B, selvityksiä 3/20.

Kyselyyn vastasi viime vuonna 844 opiskelijaa. Heistä suurin osa oli amk-opiskelijoita.

 

”Viisi viikkoa on opiskelijalle pitkä aika”

Matilda Stirkkinen, 22, kätilöopiskelija, Vantaa:

”Olen luonteeltani stressaaja. Kauhukuvani on, että en osaa harjoittelussa mitään.

Heräsin juuri elämäni ensimmäisen yövuoron jäljiltä. Olin harjoittelussa Vihdin kotihoidossa. Yö oli rauhallinen. Kiersin ohjaajan mukana kodeissa ja yhdessä hoivakodissa. Kotihoito on ollut jopa pieni kulttuurisokki – se on niin erilaista verrattuna sairaalamaailmaan.

Koulussa on ollut paljon etäopetusta. Tuntuu, että opintoihin on vaikea saada kotona istumalla samanlaista otetta kuin koululla. Kädentaidoista kanylointi tuntuu hankalimmalta. Olemme harjoitelleet sitä koulussa toisillemme, mutta en ole vielä tehnyt sitä oikealle potilaalle.

Minulla on takana kaksi harjoittelua, yhteensä 10 viikkoa. Ensimmäinen harkkapaikkani oli Husin korvaklinikan päiväkirurgiassa.

Uusi lastensairaala olisi ihan unelma. Sinne tuntuvat haluavan kaikki.

Yritän olla harjoittelussa oma itseni ja kysellä paljon. Uskon, että oma asenne vaikuttaa. Toivon, että minut otetaan lämpimästi vastaan ja tullaan esittäytymään. Jos joku on ollut töissä 20 vuotta, viiden viikon harjoittelu tuntuu varmasti lyhyeltä, mutta opiskelijalle se on pitkä ja ikimuistoinen aika. Minulle on kyllä puhuttu siihen tyyliin, että voisin olla tuleva kollega.

Alkujännityksestä huolimatta koen, että harjoittelut ovat menneet hyvin. On hieno tunne, kun potilas luottaa ja on tyytyväinen hoitoon. Ekassa harkassa minulle lähetettiin suklaata jälkikäteen. Arvostan kehittävää ja rakentavaa palautetta. Olen kunnianhimoinen ja haluan tehdä asiat hyvin.

Harmittanut on se, että jotkut asiakkaat ovat puhuneet ohjaajalleni epäkunnioittavasti. Sellainen jää mieleen.

Harjoittelupaikkoja ei riitä kaikille, ja se aiheuttaa paineita. Aloitan syksyllä toisen opiskeluvuoden. Syksyksi minulla ei ole lasten ja nuorten hoitotyöhön kuuluvaa paikkaa. Yritän saada paikan sesongin ulkopuolella. Uusi lastensairaala olisi ihan unelma. Sinne tuntuvat haluavan kaikki.

Tuntuu ristiriitaiselta, että uusia hoitajia tarvitaan, mutta valmistuminen saattaa viivästyä, koska harjoittelupaikkoja ei ole.”

 

”Vanhusten hoidossa kaikki oli uutta”

Assi Arola, 17, lähihoitajaopiskelija, Valkeakoski:

”Ensimmäinen harjoitteluni oli päiväkodissa. Sitä en oikeastaan jännittänyt yhtään. Lasten kanssa olo on minulle pikkusisarusten vuoksi niin tuttua.

Toinen harkkani oli kaupungin tehostetussa palveluasumisessa. Sitä jännitin, koska kaikki oli uutta. En ollut aiemmin nähnyt niin huonokuntoisia vanhuksia, ja se oli pieni järkytys. Työni oli perushoitoa: pesuja, syöttämistä, suihkuttamista ja lääkehoitoa.

Kun opettelimme koulussa ikääntyvien hoitoa ja kuntoutusta, olimme koronan takia etänä. Välillä viisi opiskelijaa kerrallaan sai käydä harjoittelemassa toimenpiteitä koululla. Kokeilimme ­koulussa nosturin käyttöä ja verensokerin mittaamista toisiltamme, mutta onhan mittaaminen erilaista vanhuksen kanssa, joka voi yhtäkkiä rimpuilla. Ihan hyvin se silti harjoittelussa meni.

Kun vein ruokatarjotinta, jotkut vanhukset pyysivät, että jäisin vielä. Se tuntui välillä vähän pahalta, koska kovin pitkäksi aikaa ei ehdi jäädä juttusille. Välillä ehdin kyllä pelata Kimbleä ja ulkoilla. Joskus oli tilanteita, joissa vanhus tarrasi kiinni, mutta niissä olimme aina työparina, mikä oli hyvä.

Tuntui mukavalta, kun tervehdittiin ja sanottiin, että kiva kun tulit.

Tietysti jännittää, millainen työporukka on. Kummassakin paikassa tutustuin oikeastaan kaikkien kanssa. Tuntui mukavalta, kun tervehdittiin ja sanottiin, että kiva kun tulit. Sekä päiväkodissa että vanhuspuolella ollaan tottuneita sijaisiin, joten he osasivat perehdyttää hyvin.

Ajattelen, että opiskelijan kannattaa olla ulospäinsuuntautunut. Yritin olla aktiivinen, kyselin paljon ja tervehdin kaikkia.

Minulle on osunut hyvät ohjaajat. Tykkään siitä, että ohjaaja on reipas, kiltti ja kyselee paljon. Silloin itsekin kehtaa kysyä. Palautetta sain ja välillä pyysin sitä itsekin. Ohjaaja sanoi, että voin suositella sinua, jos joku kysyy. Se tuntui kivalta.

Opettajan kanssa olin yhteydessä videopuhelun välityksellä. Arviointikin tehtiin sen avulla.

Yhteensä olen ollut harjoittelussa nyt 14 viikkoa. Kumpikin paikka oli niin lähellä, että pystyin tulemaan harjoittelupaikalle pyörällä.

Harjoittelu vahvisti, että haluan työskennellä lasten parissa ja suuntaudun varhaiskasvatukseen. Voikohan jopa sanoa, että päiväkodissa oli niin mukavaa, ettei se tuntunut työltä. Vanhuspuolella tahdon kyllä tehdä keikkatöitä.”

Lue lisää:

Ongelmat harjoittelupaikan saamisessa hankaloittavat opiskelijan elämää

Mainos
Mainos