Opiskelijat kertovat kokemuksiaan harjoittelupaikkojen hausta: ”Miksi tämä on tehty näin vaikeaksi?”

Edes vikkelät sormet ja nopea nettiyhteys eivät aina auta, kun hakee harjoittelupaikkaa Jobiilista. Miksi harjoittelupaikkojen haku on tehty näin vaikeaksi? kysyy ensihoitajaopiskelija Jenny Belitz-Henriksson

Kuvateksti
Tänä syksynä Jenny Belitz-Henriksson ei pääse harjoittelupaikkaansa pyörällä, vaan edessä on automatka Helsingistä Porvooseen.
Kuva: Pia Inberg

Aikuisten tuolileikkiä, jossa ratkaisee nopeus – eivät toiveet ja vahvuudet. Näin kuvailee ensihoitajaopiskelija Jenny Belitz-Henriksson harjoittelupaikkojen hakemista.

Harjoittelupaikat varataan Jobiilissa, joka on valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan sähköinen harjoittelupaikkavarausjärjestelmä. Sitä käyttävät opiskelijat, opettajat ja ohjattuja harjoittelupaikkoja tarjoavissa organisaatioissa työskentelevät henkilöt.

Monet hoitoalan opiskelijat jakavat Belitz-Henrikssonin kokemuksen. Parhaat paikat menevät nenän edestä sekunneissa, ja opiskelija joutuu tyytymään kakkos-, kolmos- tai nelosvaihtoehtoon. Joku voi jäädä jopa kokonaan ilman, tai sitten vaihtoehtona on matkustaa harjoitteluun toiselle paikkakunnalle.

Belitz-Henriksson ei onnistunut saamaan sisätautiharjoittelupaikkaa viime keväänä, vaikka etsi paikkoja myös Jobiilin ulkopuolelta. Niinpä hän päätti aloittaa kesätyöt aiemmin ja tehdä harjoittelun ennen syyslukukauden alkua. Ensimmäisen, perushoidon harjoittelupaikkansa hän sai Jobiilin ulkopuolelta.

”Hoitoala on kriisissä, eikä alallekaan ole varsinaisesti tunkua. Alan vetovoimaa tuskin parantaa kisaaminen harjoittelupaikoista. Ketä tämä oikein palvelee?” hän ihmettelee.

Sähköisesti jatkossakin

Jobiili on hanurista, tiivisti joku tunnot, kun Belitz-Henrikssonin aiheesta kirjoittama blogi julkaistiin Tehy-lehden Facebook-sivulla.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston hallituksen puheenjohtaja, rehtori Mervi Vidgrén Savonia-ammattikorkeakoulusta on toista mieltä.

”Ei Jobiilissa järjestelmänä ole vikaa. Mutta jos on huono nettiyhteys tai valtava kuormitus, Jobiili ei välttämättä toimi hyvin tai voi jopa kaatua.”

Vidgrén painottaa, että ammattikorkeakoulujen harjoittelukoordinaattorit pyrkivät jaksottamaan harjoitteluja niin, että samaan aikaan ei olisi useita ryhmiä hakemassa samoja harjoittelupaikkoja.

Jobiilia kehitetään koko ajan. Radikaaleja muutoksia siihen ei ole kuitenkaan tulossa. Jobiili otettiin käyttöön vuonna 2017 ja se on paranneltu versio edeltäjästään, Jobstepistä.

Myös toisella asteella ollaan paikoitellen siirtymässä sähköiseen harjoittelupaikkavarausjärjestelmään.

Belitz-Henriksson miettii, että Jobiili on varmasti harjoittelupaikkoja tarjoavien organisaatioiden näkökulmasta paras keino. Jos kaikki soittelisivat harjoittelupaikkojen perään, syntyisi kaaos.

”Mutta esimerkiksi toisen asteen opiskelijoiden harjoittelupaikat hankitaan koulun puolesta. Tuntuu epäreilulta, että me joudumme taistelemaan paikoista, kun muualla ne saadaan valmiina.”

Vidgrénin mukaan myös toisella asteella ollaan paikoitellen siirtymässä sähköiseen harjoittelupaikkajärjestelmään.

Hyviä paikkoja kauempana

Harjoittelupaikkoja on liian vähän, ja tämä on Jobiilin ongelmien takana oleva perimmäinen syy.

”Jotta kyettäisiin vastaamaan osaajapulaan, opintojen aloituspaikkoja on lisätty ja ryhmäkokoja kasvatettu. Samaan aikaan meillä on vähemmän harjoittelupaikkoja, kun esimerkiksi päiväkirurgia on muuttanut potilaan sairaalassaoloaikaa ja siten vähentänyt vuodeosastopaikkoja”, Vidgrén havainnollistaa.

Myöskään kaikki yksityiset palvelutuottajat eivät ole kovin innokkaita laittamaan harjoittelupaikkoja Jobiiliin.

Hyviä harjoittelupaikkoja kyllä on, Vidgrén korostaa, mutta alueilla, jotka ovat kauempana opiskelupaikkakunnasta. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Matkustaminen tuo opiskelijalle lisäkustannuksia. Matkojen lisäksi pitää maksaa mahdollinen asunnon vuokra harjoittelupaikkakunnalla.

”Vaikka haluaisinkin, minulla ei ole mahdollisuuksia lähteä viikoiksi Pohjois-Suomeen, sillä minulla on Helsingissä perhe ja lisäksi työskentelen yrittäjänä opintojen ohessa”, Belitz-Henriksson toteaa.

Hän tekee syksyllä yhden harjoittelun Porvoossa, jolloin päivittäistä kulkemista tulee sata kilometriä.

Vidgrén sanoo ymmärtävänsä, että opiskelijat haluaisivat suorittaa harjoittelunsa opiskelupaikkakunnalla.

”Mutta kun se ei vain aina ole mahdollista. Kaikkia halukkaita ei voida ottaa esimerkiksi Kysin päivystykseen vaan päivystykseen haluava voi joutua menemään 60 kilometrin päähän Leppävirralle.”

Harjoittelusta oppii aina

Helppoja ratkaisuja ongelmaan ei ole. Asiasta kaivataan Vidgrénin mukaan avointa keskustelua.

”Työpaikat tekevät varmasti paljon jo nyt. He haluavat myös sitoutua opiskelijoiden laadukkaaseen ohjaamiseen, joten määräänsä enempää harjoittelijoita ei voida ottaa.”

Jotta harjoittelu ei kuormittaisi henkilöstöpulasta kärsiviä työpaikkoja liikaa, on joissakin organisaatioissa otettu käyttöön tiimiharjoittelumalli. Siinä yhtä ohjaajaa kohti on useampia harjoittelijoita, jotka oppivat samalla myös toisiltaan.

Voitaisiinko opiskelijoille tarjota harjoittelun ajaksi paikkakunnalta autoja tai asuntoja käyttöön?

Vidgrén heittää pallon myös niille pienemmille paikkakunnille, joiden tarjoamat harjoittelupaikat eivät vedä.

”Työnantajien pitäisi alkaa rohkeasti pohtia uusia ideoita siihen, miten seutukunnalle saataisiin harjoittelijoita ja tulevaisuuden osaajia. Voitaisiinko opiskelijoille esimerkiksi tarjota harjoittelun ajaksi paikkakunnalta autoja tai asuntoja käyttöön?”

Vaikka harjoittelupaikka ei olisi toiveiden täyttymys vaan se, minkä sattui saamaan, ei peli ole suinkaan menetetty, korostaa Belitz-Henriksson.

”Jokaisesta harjoittelusta on hyötyä, ja kaikissa paikoissa oppii. Kokemus voi kääntyäkin positiiviseksi. Myös harjoittelijan oma asenne vaikuttaa paljon. Ja sitten taas toisaalta: vaikka olisi saanut miten hyvää palautetta harjoittelusta, ei sillä ole mitään merkitystä, kun seuraavan kerran hakee paikkaa Jobiilissa.”

Entä palkka?

Harjoittelussa hiertää muukin. Belitz-Henriksson ihmettelee, miksi hoitoalan harjoittelijoille ei makseta palkkaa, toisin kuin esimerkiksi insinööri- tai poliisiopiskelijoille.

Vidgrénilla ei ole antaa muuta selitystä kuin, että kyseessä on hoitoalan toimintamalli.

”Tilanne tuntuu alan opiskelijoista epäoikeudenmukaiselta. Nyt olisi hyvä pohtia asiaa, kun hoitoalan vetovoimaa pitäisi kirkastaa.”

”On toki oltava pätevä hoitaja, jotta voi saada työstä palkkaa. Loppuvaiheen opiskelijat tekevät kuitenkin jo paljon työtehtäviä ja myös kehittävät työtä. Onneksi nykyään syventävä harjoittelu voi olla palkallinenkin”, hän lisää.

Harjoitteluhausta sanottua

”On kieltämättä turhauttavaa, että ns. suosituimmat paikat saavat ne, joilla on nopein nettiyhteys – ja joilla Jobiiliin nettisivu ei kaadu varausta tehdessä.”

”Katoin töissä vieressä opiskelijaa, joka valmistautui kyseiseen tapahtumaan (Jobiili-hakuun). Olihan melkoinen sessio. Niin kuin olisi satasen pikamatkalle valmistautunut.”

”Jos halusi valmistua ajoissa, niin sitten oli vain mentävä sinne minne pääsi. Itsekin monesti otin vain sen paikan, mikä oli enää jäljellä.”

”Ensimmäisen vuoden opiskelijana mietityttää, millaisia työmahdollisuuksia tulevaisuudessa on, jos ei saakaan haluamiaan harkkapaikkoja.”

”Oma tytär joutui menemään harjoitteluun kauas omalta paikkakunnalta. Harjoittelusta ei saa palkkaa, ja matkakulut ovat suuremmat kuin opintotuki.”

”Olen töissä saanut muutamia soittoja harjoittelupaikoista ja ohjannut kaikki hakemaan Jobiilin kautta. Harjoittelupaikan puolelta on muuten hankala olla tasapuolinen hakijoita kohtaan. Eli sen puolesta liputan Jobiilia.”

Kommentit ovat Tehy-lehden Facebook-sivulta.