Valehtelijan 13 koottua selitystä – montako tunnistat?

Harjaantunutta valehtelijaa on vaikea tunnistaa ennen kuin hän jää kiinni. Tässä 13 tyypillistä selitystä.

Kuvateksti
Jatkuva selittely on merkki siitä, etteivät asiat ole menneet kerrotulla tavalla. Kuvitus: Johanna Sarajärvi

1. Jyrkkä torjunta.

”En ole tehnyt mitään sellaista.”

2. Vastuun siirtäminen.

”Tein vain ohjeiden mukaan.”

3. Väärinkäsitys.

”Ette ymmärrä mitään näistä asioista.”

4. Teon uudelleen määrittely.

”Vasta myöhemmin ymmärrät, että tämä on hyväksi.”

5. Salassapitoon vetoaminen.

”Näistä asioista ei voida keskustella julkisesti.”

6. Auktoriteettiin vetoaminen.

”Johtaja on hoitanut asioita minun kanssani.”

7. Vähättely.

”Nämä ovat ihan naurettavan pieniä asioita.”

8. Henkilökohtaisiin tekijöihin vetoaminen.

 ”Virheitä tuli, kun olen ollut niin kiireinen.”

9. Yleinen käytäntö.

”Olen tehnyt niin kuin yleisesti on tapana.”

10. Paljastuksilla uhkailu.

”Parempi kun olet hiljaa, muuten paljastan sinusta asioita.”

11. Yhteinen hyvä.

”Olen selkiyttänyt asioita muiden hyväksi, ja jouduin tekemään näin.”

12. Arvostelun yläpuolelle asettuminen.

”Kukaan muukaan ei olisi selvinnyt tästä paremmin.”

13. Vastahyökkäys.

”Vedän sinut vastuuseen sanoistasi.”

Teksti Merja Perttula

Lue myös:

Ei päivää ilman palturia – miksi valehtelemme, ja usein ihan turhaan?