Säästökuuri Keski-Suomessa jatkuu – ”Olemme etulinjassa”

"Väitämme vahvasti, että työnantaja ei voi pelkällä hallintopäätöksellä yksipuolisesti puuttua työsuhteen ehtoihin", sanoo Tehyn pääluottamusedustaja Juha Hyötyläinen.

Kuvateksti
Keski-Suomen ensi vuoden talousarvio on noin 31 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Aiemmin kertynyttä alijäämää on edelleen 304 miljoonaa euroa.
Kuva: Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen hyvinvointi­alueen talousarvioesityksen mukaan koko henkilöstön työskentelyalueena olisi vastedes koko hyvinvointialue. 

Tehy vastustaa muutosta, joka koskisi noin 7 500 työntekijää. Suurin osa heistä työskentelee hoitotehtävissä.

"Väitämme vahvasti, että työnantaja ei voi pelkällä hallintopäätöksellä yksipuolisesti puuttua työsuhteen ehtoihin. Muutoksella pitää olla tuotannollis-taloudellinen peruste", sanoo Tehyn pääluottamusedustaja Juha Hyötyläinen.

Keski-Suomi on Hyötyläisen mukaan etulinjassa taistelemassa muutosta vastaan. Tarkoitus on vaikuttaa myös hyvinvointialueen päättäjiin. Hyötyläinen on myös aluevaltuuston jäsen.

"Samaa ideaa on kuulunut muiltakin hyvinvointialueilta."

Hyötyläinen pitää myös kummallisena, että työnantaja haluaa varmuuden vuoksi laajentaa työssäkäyntialuetta. 

Työnantaja voisi siirtää esimerkiksi Jyväskylässä työskentelevän sairaanhoitajan vaikka viidenkymmenen kilometrin päähän Äänekoskelle.

"Ei ole mikään hyvinvointialueuudistuksen luonnollinen seuraus, että koko hyvinvointialueesta tulee työssäkäyntialue, ja työntekijät omalla ajallaan ja kustannuksellaan matkaavat kuntien välillä."

Keski-Suomen ensi vuoden talousarvio on noin 31 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Aiemmin kertynyttä alijäämää on edelleen 304 miljoonaa euroa. Hyvinvointialue on valtiovarainministeriön arviointimenettelyssä, joten säästäminen ei ole ohi. 

Mainos alkaa
Joulukalenteriarvonta 2026
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Joulukalenteriarvonta 2026
Mainos päättyy

Työnantaja arvioi ensi vuoden henkilöstövähennyksen olevan 492 henkilötyövuotta. Työnantajan mukaan vähennys hoituu "luonnollisella poistumalla", päättämällä määräaikaisuuksia ja jättämällä tehtäviä täyttämättä. 

"Ennen kuin neuvottelut päättyvät, on mahdoton ottaa kantaa esimerkiksi suunniteltuihin henkilöstövähennyksiin. Aiemmin on selvitty ilman irtisanomisia."

Käynnissä olevat yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat marraskuulle. Aluevaltuusto päättää vuoden 2027 talousarviosta 8. joulukuuta.