Aikuisen rokotus suojaa lasta – infektiolääkäri kehottaa lasten kanssa työskenteleviä ottamaan rokotteen

Lasten koronatartunnat ovat Suomessa lisääntyneet alkusyksyn aikana.

Kuvateksti
Varhaiskasvatuksen ammattilaisen ottama koronarokote suojaa myös lapsia. Kuva: Mikko Nikkinen

Alle 12-vuotiaat lapset eivät voi ottaa rokotetta, mutta aikuiset voivat. Varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja opettajien tulisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäreiden mukaan ottaa koronarokote. 

Rokotetut aikuiset suojaavat itsensä lisäksi myös lapsia tartunnoilta, Hus muistuttaa tiedotteessa.

"Riittävällä rokotekattavuudella pystymme avaamaan suomalaisen yhteiskunnan ja samalla takaamaan lapsille normaalin arjen", sanoo lasten infektiolääkäri Tea Nieminen

Koronavirusepidemia on tällä hetkellä rokottamattomien epidemia. Tauti leviää nyt erityisesti rokottamattomien aikuisten, nuorten ja lasten keskuudessa.

Lapset saavat tartunnan usein perhepiiristä.

Monet lapset potevat koronavirusinfektion oireettomana tai varsin lieväoireisena. Valtaosa toipuu parissa viikossa. Vastasyntyneillä ja pienillä imeväisillä oireisen taudin vaara on erittäin pieni, mutta ei täysin olematon.  

Koronaoireita on mahdotonta erottaa muiden virusinfektioiden aikaansaamista oireista. Suomessa on liikkeellä paljon erilaisia hengitystieinfektioita.

Aikuisten ottamat rokotteet helpottavat myös perheen arkea.

"Kun perheen aikuiset on rokotettu, ei lapsia tarvitse testata jokaisen flunssan kohdalla vaan vointia voi seurata kotona." 

Alle 12-vuotiailla lapsilla tehdään parhaillaan rokotetutkimuksia. Päätöstä koronarokotteen ottamisesta eurooppalaiseen rokoteohjelmaan ei ole vielä tehty.