Veroja välttelevät yritykset voivat Finnwatchin mukaan huokaista helpotuksesta, jos hallituksen esitys valinnanvapaudesta menee läpi eduskunnassa sellaisenaan. Lakiesitys annettiin eduskunnalle tänään.
Suurille kansainvälisesti toimiville sote-palveluntuottajille säädetään lakiesityksessä maakohtainen veroraportointi. Sen avulla voidaan arvioida yritysten veronmaksun vastuullisuutta.
Hallitus on kuitenkin valinnut raportoitavat luvut niin, että maakohtainen raportointi vesittyy. Lakiesityksestä puuttuvat esimerkiksi verovälttelyn paljastumisen kannalta keskeiset tunnusluvut: henkilöstökulut ja liikevoitto paljastaisivat palkitsemis- ja rahoitusjärjestelyillä tehtävän verokikkailun.