Hinkuyskä tekee paluuta

Kansainvälinen tutkijayhteisö kehittää uutta rokotetta. Vanhat rokotteet eivät välttämättä enää toimi.

Kuvateksti
Hinkuyskärokote voidaan antaa 2–3 kuukauden ikäisille lapsille. Sitä nuoremmille tauti voi olla tappava.

Hinkuyskä on lisääntynyt niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa. Kehittyneissä maissa epidemioita ruokkivat viime vuosina levinnyt rokottamattomuus sekä sairauden aiheuttavan bakteerin muuntautumiskyky. Esimerkiksi Englannissa kuoli vuonna 2012 hinkuyskään 14 lasta.

Hinkuyskä on bakteerin aiheuttama keuhkoputkitulehdus, joka aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Tauti on vaarallinen erityisesti pienille vauvoille. Alkuvaiheessa hinkuyskä muistuttaa tavallista flunssaa. Vähitellen yskä muuttuu puuskittaiseksi, ja lapsen on vaikea saada henkeä. Kohtauksia voi pahimmillaan olla kymmeniä päivässä, ja niihin voi liittyä hengityskatkoksia.

Suomessa hinkuyskän tilanne on Euroopan parhain tehosterokotteiden ansiosta. Suomessa lapsille on annettu ennen kouluikää sekä 14-vuotiaana ja myöhemmin armeijassa tehosterokote, mikä on estänyt taudin leviämisen.

Viimeisin epidemia koettiin 2004, jolloin 1600 ihmistä sairastui. Viime vuonna sairastuneita oli 165. Sairautta ei aina todeta hinkuyskäksi, sillä rokotuksen ansiosta se ei ole aikuiselle raju vaan pitkään jatkuva yskä.

– Hinkuyskän aiheuttama bakteeri muuntautuu, ja siksi vanhat rokotteet eivät välttämättä toimi, sanoo professori Jussi Mertsola Turun yliopistosta.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on saanut 28 miljoonan euron rahoituksen uuden rokotteen kehittämiseen. Suomesta työhön osallistuu Turun yliopiston tutkijaryhmä, joka pureutuu erityisesti rokotuksen aikaansaaman vastustuskyvyn sekä hinkuyskätaudin aiheuttaman immuniteetin tutkimiseen.

– Tutkimme rokotuksen aikaansaamaa immuunivastetta sekä käymme läpi kaikki Suomen hinkuyskätapaukset, Mertsola sanoo.

Tietoa hinkuyskärokotteesta