Karanteenikäytännöt muuttuvat – rokotettu tai taudin sairastanut ei välttämättä joudu enää karanteeniin

Koronan karanteenikäytännöt muuttuvat niillä, jotka ovat saaneet koronarokotuksen tai sairastaneet taudin. Muutokset koskevat myös sote-ammattilaisia.

Kuvateksti
Koronarokotus voi vapauttaa altistuneen karanteenista. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lieventää rokotettujen ja koronataudin sairastaneiden karanteenikäytäntöjä. 

Koronalle altistunutta ei vastaisuudessa määrätä karanteeniin, jos altistunut on saanut kaksi rokotetta ja jälkimmäisestä on kulunut viikko.

Karanteeniin ei myöskään määrätä, jos altistunut on sairastanut koronan ja saanut siitä puolen vuoden sisään rokotteen, mistä on kulunut viikko.  

Altistunutta ei määrätä karanteeniin, jos hänellä on todettu tartunta puoli vuotta aiemmin ja tartunnasta on lääkärintodistus. 

Karanteenin määräävä tartuntatautilääkäri voi kuitenkin päättää myös toisin. Hän tekee riskinarvion ja ottaa huomioon tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa rokotteen tehoon. Näitä ovat muun muassa paikallinen virusmuunnostilanne sekä ikä ja mahdollinen perustauti.

Muutokset koskevat myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

Koronarokote suojaa hyvin koronavirustautia ja sen vakavia muotoja vastaan, mutta ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. 

THL muistuttaa, että rokotusten jälkeen on edelleen tärkeää pestä käsiä, käyttää maskia, pitää turvavälit ja noudattaa muita viranomaisten ohjeita. 

THL on päivittänyt koronavirusinfektioita koskevaa toimenpideohjetta sekä pitkäaikaishoidon ja hoivan toimintayksiköille suunnattua ohjetta