Kokemuslisät jäivät maksamatta - fysioterapeutti saa takautuvasti yli kymppitonnin

Fysioterapeutti jäi liikkeenluovutuksen jälkeen vuosiksi ilman asianmukaisia kokemuslisiä. Työnantaja joutuu maksamaan hänelle takautuvasti reilut 10 000 euroa.

Kuvateksti
Vuosien ajan maksamatta jääneistä kokemuslisistä kertyi melko potti.
Kuva: Mikko Lehtimäki

Hovioikeus vahvisti Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion maksamatta jääneistä kokemuslisistä.

Fysioterapeutti siirtyi Mänttä-Vilppulan kaupungin palveluksesta liikkeenluovutuksessa Mäntänvuoren Terveyden työntekijäksi. Hän siirtyi toiselle työnantajalle vanhana työntekijänä vuoden 2013 alussa.

Aluksi palkka määräytyi kunnallisen työehtosopimuksen mukaan, mutta kun sopimuskausi seuraavana vuonna päättyi, työehtosopimukseksi vaihtui Terveyspalvelualan sopimus.

Hovioikeus katsoi, ettei fysioterapeutille ollut vuosien kuluessa maksettu 11 prosentin henkilökohtaista palkanlisää vakiintuneesta palkasta laskettuna, vaikka olisi pitänyt. Terveyspalvelualan sopimuksessa sen saa, jos työkokemusta on yli 7 vuotta.

Kun epäkohta huomattiin ja luottamusmies puuttui asiaan, työnantaja muutti keväällä 2019 palkkarakenteen palkanosia, jotta välttyi maksamasta palkanlisää. Oikeuden mukaan työnantaja ei voi tehdä muutosta omalla päätöksellään pitkän ajan kuluttua liikkeenluovutuksesta, vaan kokemuslisä on maksettava vakiintuneesta tehtäväkohtaisesta palkasta.

Hovioikeus määräsi työnantajan maksamaan fysioterapeutille takautuvasti reilut 10 000 euroa viivästyskorkoineen. Työntekijälle kuuluu 11 prosentin kokemuslisä jatkossakin. Lisäksi työnantaja maksaa oikeudenkäyntikulut.

Tehyn oikeuspalvelu avusti tehyläistä oikeudenkäynnissä. Tuomio on lainvoimainen.