Kotihoidon työpaine on Pohjoismaiden pahin – tutkijat puhuvat jo syöksykierteestä

Suomalainen hoitaja huolehtii huomattavasti useammasta vanhuksesta kuin pohjoismaiset kollegansa, kertoo laaja vertailututkimus.

Kuvateksti
Vielä kymmenen vuotta sitten neljännes hoitajista ehti kahvitella asiakkaan kanssa. Enää siihen on hyvin harvoin aikaa. Kuva: iStock

Suomalainen vanhustyö on kulkemassa huolestuttavaan suuntaan, kertoo laaja pohjoismainen vertailututkimus Nordcare2. Vastaava kysely tehtiin kymmenen vuotta sitten. 

Suomessa kotihoidon asiakasmäärä on etenkin yövuorossa huomattavasti suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Keskimäärin hoitaja auttaa yön kuluessa 27 vanhusta. Vielä kymmenen vuotta sitten autettavia oli 16.

Julkisuudessa onkin puhuttu kotihoidon niin sanotuista juoksulistoista. Asiakkaat ovat myös aiempaa huonokuntoisempia: on muistisairautta, mielenterveysongelmia, päihteitä.

Työpaine ja laatuongelmat ovat Suomen kotihoidossa Pohjoismaiden korkeimmalla tasolla. Noin 60 prosenttia hoitajista tinkii ruokatauoistaan. Palkallinen ja palkaton ylityö on lisääntynyt. Kaksi viidestä harkitsi työnsä lopettamista.

Myös THL:n ja Tilastokeskuksen mukaan kotihoidon resurssit eivät ole kasvaneet, pikemminkin pienentyneet.

Pohjoismaista varsinkin Ruotsi ja Tanska ovat siirtäneet hoitoa kotiin ja vähentäneet laitosten määrää selvästi aiemmin kuin Suomi. Meillä murros on meneillään.

Suurimmat muutokset Suomessa koskevat kotihoitoa. Laitoshoidon tilanne on pysynyt kymmenessä vuodessa suurin piirtein samana, mutta tilanne siellä oli kotihoitoa heikompi jo kymmenen vuotta sitten.

Laitoksissa mitoitukset olivat muissa Pohjoismaissa huomattavasti Suomea korkeammat. Aamuvuorossa mitoitus muualla oli 26–65 prosenttia suurempi kuin Suomessa. Suomessa hoitajalla on 4,3 asiakasta, kun muissa Pohjoismaissa asiakkaita on 2,6–3,4 . Iltavuorossa Ruotsin ja Norjan mitoitukset olivat 49–60 prosenttia korkeammat kuin Suomessa ja Tanskassa.

Eniten yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Krögeriä yllätti hoitajiin kohdistuvan väkivallan ja sen uhan, häirinnän ja haukkumisen kasvu.

– Erilaisen häirinnän määrä on noussut todella huolestuttavan korkealle. Jopa rasistinen kielenkäyttö oli meillä yleisempää, vaikka vain pieni osa henkilökunnasta on muuttanut muualta.

Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön olivat heikenneet ja myös esimiehen antaman tuen koettiin vähentyneen. Sen sijaan kontrolli kasvoi.

– Resurssien lisäämisen lisäksi työn johtamisessa on kehitettävää. Vanhustyö on fyysisesti ja henkisesti raskasta. Herää kysymys, mistä työvoimaa saadaan, jos vetovoima vielä heikkenee. Näen tässä ison riskin, joka ei vielä ole realisoitunut.

Positiivisia muutoksia saa tutkimuksesta kaivaa. Yksi myönteinen seikka on, että siirtämisen apuvälineitä on enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Toisaalta Suomi on apuvälineiden määrässä selvästi muita Pohjoismaita jäljessä.

Suomalaiset vanhustyöntekijät ovat tutkimuksen mukaan koulutetumpia kuin pohjoismaiset kollegansa. Koulutustaso on kymmenessä vuodessa noussut, koska vähemmän koulutettuja on siirtynyt eläkkeelle ja alalle tulleilla nuorilla on parempi koulutus.

Selvä muutos on tapahtunut siinä, että entistä useampi työskentelee yksityisellä. Herättelevää oli, että vain yksi viidennes kyselyyn vastanneista vanhustyötä tekevistä tahtoisi varauksetta hoitoon omaan yksikköönsä. 

Kyselyyn vastanneet ovat Tehyn, SuPerin ja JHL:n jäseniä. Vastanneissa ei ole mukana sairaanhoitajia. Kysely tehtiin syksyllä 2015.

Tutkimuksen julkaisun kanssa samaan aikaan käynnistyy kolmen yliopiston yhteinen Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö CoE AgeCare.