Tuunainen haluaa terveysasemille sekä lisää rohkeutta kysyä potilaan seksitavoista että tietoa peräaukosta ja nielusta otettavien näytteiden tarpeellisuudesta.
Tikkunäyte pitää ottaa sekä nielusta että peräaukosta, hiv-pikatesti verinäytteenä sormenpäästä sekä c-hepatiitti, kuppa ja hiv-testi suoniverinäytteenä. Virtsaputkesta otetaan virtsa- tai tikkunäyte.
Potilaan puolestaan pitää kertoa, millaista seksiä hänellä on ollut, jotta näytteet osattaisiin ottaa oikeista kohdista.
Vastaajat kertovat myös terveydenhuollossa kohtaamistaan tilanteista, jotka voivat heikentää seksitautitesteihin hakeutumista. Vastaajien mukaan testeihin pääseminen edellyttää usein oireita.
– Pitäisi muistaa, että kaikki seksitaudit voivat olla oireettomia – ja silti tarttuvia.
Kysely selvitti myös hiv-tartunnan saaneiden kohtaamia ennakkoluuloja, joita on myös homo-yhteisön sisällä. 40 prosenttia kyselyyn vastanneista oli täysin sitä mieltä, että hiviin ja hiv-positiivisiin liittyy edelleen syrjiviä asenteita suomalaisessa homoyhteisössä.
– Kolme neljästä vastaajasta tiesi, että tehoava lääkitys estää hivin tarttumisen eteenpäin. Silti lähes puolet vastaajista sanoi, ettei voisi kuvitella olevansa seksikontaktissa hiv-positiivisen kanssa, Positiiviset ry:n toiminnanjohtaja Sini Pasanen sanoo.
SeksiPertti on Hivpointin ja Positiiviset ry:n kolmivuotinen yhteiskampanja, jonka tarkoituksena on edistää homo- ja bimiesten seksuaaliterveyttä, lisätä hiv-tietoutta, parantaa hiv-positiivisten asemaa homoyhteisössä sekä madaltaa kynnystä hakeutua hiv-testiin.