Laki kitkee parvekkeella tupakointia

Uudistuva tupakkalaki kieltää polttamisen autossa, jos kyydissä on lapsi. Myös parvekkeella tupakoimiseen voi jatkossa puuttua helpommin.

Kuvateksti
Mentolitupakat kielletään Suomessa vuonna 2020. Kuva Annika Rauhala

Tupakointi yksityisautoissa lasten läsnä ollessa on kielletty myös muun muassa Ranskassa, Englannissa, Skotlannissa ja Kyproksella. Suomen uusi tupakkalaki tulee voimaan elokuun puolivälissä, mutta siihen liittyy erilaisia siirtymäaikoja.

Uusi laki antaa taloyhtiöille entistä paremmat mahdollisuudet puuttua parveketupakointiin. Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa parvekkeille ja muille ulkoalueille, kuten terasseille.

Viranomainen voi määrätä kiellon, jos savua kulkeutuu rakenteiden ja muiden olosuhteiden vuoksi esimerkiksi parvekkeelta toiselle. Savun kulkeutuminen riittää kiellon määräämiseen eikä terveyshaittaa tarvitse enää osoittaa. Tämä säännös tulee voimaan vuoden 2017 alusta.

Lain myötä tupakkapakkauksiin tulee jatkossa kuvalliset terveysvaroitukset. Niiden on todettu olevan tehokkaampia kuin pelkkä teksti.

Savukkeista, kääretupakasta ja sähkösavukkeiden nesteistä kielletään kaikki tunnusomaiset tuoksut ja maut, kuten vanilja ja mentoli. Suositut maut, kuten mentoli, kielletään vasta siirtymäajan jälkeen vuonna 2020.

Sähkösavukkeita säännellään jatkossa samalla tavalla kuin tupakkatuotteita. Niille säädetään laissa sama ostoikäraja kuin tupakalle. Nikotiininesteiden myynti on luvanvaraista eikä nesteissä saa olla esimerkiksi karkki- ja hedelmämakuja.

Sähkösavukkeita ei saa käyttää tupakoimattomissa tiloissa tai pitää esillä vähittäismyynnissä.

Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tuonnille ETA-maiden ulkopuolelta tulee 24 tunnin aikaraja. Henkilön pitää olla poissa Suomesta yli 24 tuntia voidakseen tuoda tuotteita maahan.

Suomen tupakkalaki oli 40 vuotta vanha ja kokonaisuudistus yhtenäistää moneen kertaan paikkaillun lainsäädännön.