Lääkehoidon näyttörumba turhauttaa konkareita: ”Kokenut sairaanhoitaja osaa laittaa potilaalle tipan vaikka silmät kiinni”
Lääkehoidon näytöillä varmistetaan osaamista ja potilasturvallisuutta. Mutta miksi kokenut hoitaja joutuu todistamaan yhä uudelleen, että osaa rutiinijutut?
Lähi- ja sairaanhoitajat antavat lääkehoidon näytöt 3–5 vuoden välein. Pirkanmaan ikäihmisten palveluissa näytöt annetaan 3D-tulostetuilla muovipuristeilla, jotka muistuttavat aitoja lääkkeitä.
Kuva: Jari Lifländer
Kirjoittaja
Riitta Hankonen
7.10.2026 klo 9:08
Lääkehoidon näyttörumbaturhauttaa kokenutta sairaanhoitajaa. Parinkymmenen vuoden työuran jälkeen hän joutuu yhä osoittamaan osaamistaan toimenpiteissä, joita tekee työssään jatkuvasti.
”Näyttöihin kuluu paljon työaikaa, ja ne ovat monesti tarpeettomia. Osaamme antaa potilaalle esimerkiksi tavallisen tulehduskipulääkkeen.”
Sairaanhoitaja esiintyy jutussa nimettömänä välttyäkseen vaikeuksilta työpaikallaan. Hänen työpaikallaan sairaalassa jokainen hoitaja tekee lääketentin ja antaa lääkehoidon näytöt viiden vuoden välein. Näyttöjä annetaan niin vaativasta lääkehoidosta kuin tablettien jaosta.
Hoitaja vastaa itse siitä, että näytöt tulevat annetuiksi ja hyväksytyiksi. Satojen hoitajien yksikössä niiden järjestäminen vie sairaanhoitajan mukaan paljon työaikaa.
”Vuorossa on aina joku etsimässä sopivaa potilasta ja kyselemässä, kuka ehtisi tulla seuraamaan toimenpiteen. Turhaa kuormaa ja lisätyötä kaikille.”
Joskus näyttö tuntuu sairaanhoitajasta erityisen keinotekoiselta. Hän on saattanut yhtenä päivänä nähdä pitkäaikaisen kollegansa laittavan potilaalle tipan oikeaoppisesti. Seuraavana päivänä sama toimenpide pitää tehdä uudelleen hänen valvonnassaan näyttöä varten.
”Kummankin aikaa kuluu hukkaan.”
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Sairaanhoitaja korostaa, ettei hän vastusta lääkehoidon osaamisen varmistamista. Turvallinen lääkehoito on kaiken perusta, ja asioita on hyvä kerrata ja harjoitella tarvittaessa.
Hänestä näytöt olisi kuitenkin järkevämpää kohdistaa uusiin työntekijöihin, työuransa alussa oleviin sekä pitkän poissaolon, kuten perhevapaan, jälkeen palaaviin.
”Miksi pitää antaa erikseen näyttö toimenpiteestä, jota tekee koko ajan? Kokenut sairaanhoitaja osaa laittaa potilaalle tipan vaikka silmät kiinni.”
Sairaanhoitaja ihmettelee myös sitä, miksi juuri hoitajien pitää osoittaa taitonsa säännöllisin väliajoin.
”Lääkärit tekevät vaativia toimenpiteitä, mutta ei heiltä edellytetä näyttöjä.”
Suomalainen käytäntö
Säännölliset lääketentit ja -näytöt saivat alkunsa vuonna 2006, kun Turvallinen lääkehoito -opas ilmestyi ensimmäisen kerran. Sitä ennen työpaikoilla oli monenlaisia käytäntöjä, joilla ammattitaidosta varmistuttiin.
Järjestelmällinen osaamisen varmistaminen on suomalainen tapa. Asiantuntijaylihoitaja Sami Sneck Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta ei ole kuullut, että lääkehoidon osaamista varmistettaisiin näin järjestelmällisesti missään muualla.
Sneck korostaa pitävänsä osaamisen varmistamista tärkeänä. Silti hän pitää joitakin käytäntöjä ajanhukkana. Hänestä huomiota pitäisi kohdistaa enemmän sinne, missä suurimmat ongelmat ovat – perehdytyksen puutteessa, kiireessä ja resurssivajeessa.
”Haittatapahtumia seuraavista järjestelmistä, kuten Haipro-järjestelmästä, näkee, että ongelma ei ole yksittäisen hoitajan taidoissa. Joskus ongelma voi olla asenteessa, mutta sitä eivät lääkelaskut ja -näytöt korjaa.”
Turvallinen lääkehoito -opas puhuu ”terveydenhuollon ammattihenkilöistä”. Siitä huolimatta vaatimus taitojen osoittamisesta kohdistuu lähinnä lähi- ja sairaanhoitajiin. Esimerkiksi lääkärit ja farmasistit eivät laske viiden vuoden välein lääkelaskuja.
”Tälle en ole kuullut vahvaa perustelua”, Sneck sanoo.
Yksikkö voi edellyttää uudet näytöt jokaiselta uudelta työntekijältä, vaikka tämä olisi vastikään antanut näytöt edellisessä työpaikassa.
Sneck ihmettelee myös sitä, että vastavalmistunut joutuu osoittamaan teoria- ja lääkelaskutaitonsa työpaikalla, vaikka hän on juuri osoittanut osaamisensa koulutuksessa ja tutkinnossa. Vastavalmistuneiden käytännön näyttöjä hän pitää sen sijaan tarpeellisina.
”Näytöt voidaan kytkeä perehdytykseen, mikä on erinomaista.”
Sneck kritisoi myös sitä, ettei osaamisen varmistamisessa aina huomioida yksittäisen työntekijän työnkuvaa ja tehtäviä.
”Resursseja kuluu hukkaan, kun kaikilta vaaditaan samat lääkelaskut ja näytöt, vaikka ne eivät työhön kuuluisikaan.”
Kokonaan Sneck ei kuitenkaan näyttöjä keneltäkään poistaisi.
”Näytön yhteydessä pystyy päivittämään esimerkiksi vanhentuneita aseptiikkakäytäntöjä.”
Työpaikka päättää
Työpaikat tekevät omat linjauksensa lääkehoidon näytöistä Turvallinen lääkehoito -oppaan perusteella. Oppaasta löytyy tukea myös jutun alussa esiintyneen turhautuneen sairaanhoitajan näkemyksille:
”Mikäli ammattihenkilö on yksikössä toteuttanut joltakin osin lääkehoitoa säännöllisesti ja moitteettomasti, näytöille ei siltä osin välttämättä ole tarvetta. Esimerkiksi injektioita säännöllisesti ja virheettömästi antaneelta sairaanhoitajalta ei ole tarkoituksenmukaista edellyttää erillisiä näyttöjä, koska osaaminen on siltä osin osoitettu käytännössä jatkuvalla näytöllä.”
Opas jättää työpaikoille kuitenkin paljon harkintavaltaa siinä, kuinka usein osaamista testataan ja näyttöjä vaaditaan, sanoo Tehyn työelämäasiantuntija Tiina Cederberg.
”Käytännöt vaihtelevat eri työpaikoilla ja -yksiköissä. Jokin yksikkö voi edellyttää uudet näytöt jokaiselta uudelta työntekijältä, vaikka tämä olisi vastikään antanut näytöt edellisessä työpaikassa.”
Aseptiikan hallinta on yksi lääkenäytön osa-alue.
Työpaikan käytännöt kirjataan lääkehoitosuunnitelmaan, jonka laatimisesta ja päivittämisestä vastaa yksikön esihenkilö ja jonka hyväksyy vastaava lääkäri. Suunnitelman tekemisessä olisi suositeltavaa olla mukana eri ammattiryhmien edustajia.
Cederberg on sitä mieltä, että kokeneiden ammattihenkilöiden aiemmin osoitettu lääkehoidon osaaminen, koulutus ja pitkä työkokemus pitäisi voida ottaa nykyistä paremmin huomioon näyttöjen määrässä.
Käytäntöihin saattaa olla luvassa muutoksia, sillä Turvallinen lääkehoito -opas on parhaillaan päivitettävänä. Oppaan päivitystarve johtuu hyvinvointialueuudistuksesta, ja päivitys valmistunee loppuvuoden aikana. Asiantuntijaylihoitaja Sami Sneck on osa tiimiä, joka vastaa päivityksestä.
Huomio kokonaisuuteen
Lääkehoidon näytön saa vastaanottaa terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on riittävä koulutus, taidot ja kokemus kyseisestä toimenpiteestä. Aiemmin näyttöjä vastaanottivat sairaanhoitajat, mutta nykyään myös lähihoitajat voivat ottaa vastaan näyttöjä.
”Lähihoitaja voi ottaa näytön vastaan omaan tutkintoonsa sisältyvän osaamisen osalta”, sanoo ylitarkastaja Mervi Lukkarinen Lupa- ja valvontavirastosta.
Näytöt annetaan yleensä oikeissa potilastilanteissa niin, että näytön vastaanottaja seuraa toimintaa vierestä. Arvioinnissa huomioidaan yksittäisen toimenpiteen lisäksi koko lääkehoidon kokonaisuus.
”Kokonaisuuteen liittyy esimerkiksi aseptiikka ja potilaan tai asiakkaan tunnistaminen.”
Kaikilta ei tarvitse lähtökohtaisesti edellyttää kaikkea, jos työntekijä ei omassa työssä kyseistä tietoa tai taitoa tarvitse.
Lukkarisen mielestä työpaikoilla kannattaa arvioida tarkasti, millaista lääkehoitoa siellä toteutetaan ja kuvata se lääkehoitosuunnitelmassa. Lääkehoidon vaativuustaso vaihtelee, ja eri tasot vaativat erilaista osaamista.
”Miettikää, mitä tietoja ja taitoja tarvitaan juuri meillä. Kaikilta ei tarvitse lähtökohtaisesti edellyttää kaikkea, jos työntekijä ei omassa työssä kyseistä tietoa tai taitoa tarvitse.”
”Ammattitaitoa on kuitenkin myös hyvä pitää yllä, joten käyttäkää arviointiin aikaa.”
Lukkarisen mielestä lääkehoitosuunnitelman laatimiseen ja päivittämiseen kannattaa ottaa käytännön työtä tekevät ehdottomasti mukaan.
”Heillä on paras tieto siitä, mitä osaamista työyksikössä tarvitaan.”
Kuva:
iStock
Kotihoidon sairaanhoitaja: ”Näyttöjä leimaa kiire saada lääkeluvat nopeasti”
"Edellisessä työpaikassani sairaalan vuodeosastolla lääkehoito oli suunnitelmallista ja säänneltyä. Perehdytysvastuu oli selkeä.
Nyt työskentelen kotihoidossa sairaanhoitajana ja koen, että lääkehoidossa on kehitettävää. Otan vastaan näyttöjä, ja mielestäni niitä leimaa kiire saada työntekijälle lääkeluvat mahdollisimman nopeasti. Ilman lupia kun ei voi mennä kotikäynnille yksin.
Sain koulutuksen näytön vastaanottamiseen, mutta tehtävän vastuuseen havahduin oikeasti vasta opiskelijan ohjaamisen koulutuksessa.
Aluksi olin kiltti ja päästin näytön antajan läpi, vaikka kaikki ei mennyt ihan oikein. Toimin väärin. Nyt en päästä läpi kuin mallisuorituksia. Kyse on myös minun oikeusturvastani.
Kotihoidossa on käytössä lähinnä tabletteja, lihas- ja ihonalaispistoksia, kuten insuliinia, sekä huumausaineiksi luokiteltavia N-lääkkeitä.
Lääkehoitosuunnitelman mukaan jokainen antaa kolme hyväksyttyä näyttöä viiden vuoden välein. Uusi työntekijä antaa näytöt aloittaessaan työn.
Vaikka lääkkeet tulevat valmiina annospusseissa, ei riitä, että hoitaja antaa lääkkeet ja katsoo, että asiakas nielee ne. Pusseista pitää katsoa asiakkaan nimi, lääkkeiden määrät ja nimet sekä se, milloin ne pitää antaa. Asiakas pitää tunnistaa, lääkkeet laskea ja tabletit tunnistaa.
Lääkettä ei aina tunnista ulkonäöltä, ja sen vuoksi pussissa on QR-koodi. Sen skannaamalla pääsee katsomaan, miltä tabletti näyttää.
Tarkistaminen on tärkeää, sillä annospusseissakin on joskus virheitä. Niinkin on käynyt, että asiakkaalle on päätynyt jonkun toisen lääkkeet.
Olen ottanut työyksikössä puheeksi havaitsemiani puutteita ja parannuksia on jo tullut.”
Sairaanhoitaja esiintyy jutussa nimettömänä välttyäkseen vaikeuksilta työpaikallaan.
