Maakunnat vastaavat soten järjestämisestä

Kuvateksti
Uudistuksessa alan henkilöstö siirtyy kunnista maakuntiin liikkeenluovutusperiaatteen mukaisesti ns. vanhoina työntekijöinä.

Maan hallitus pääsi ratkaisuun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Jos uudistus etenee kaavaillun aikataulun mukaan, Suomessa on vuoden 2019 alussa 18 maakuntaa, joiden järjestämis- ja rahoitusvastuuseen kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Jokainen maakunta kuuluu yhteen viidestä yhteistyöalueesta, joista kunkin keskipisteenä on yliopistollinen keskussairaala.

Maakuntien vastuulle on tullossa paljon muutakin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu.

– Toivottavaa olisi, että tässä mentäisiin edelleen sote-uudistus edellä. Sen ei saa antaa hukkua kaikkeen muuhun, muistuttaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula korostaa, että palveluiden järjestäminen ja tuottaminen erotetaan toisistaan. Tämän tarkoituksena on lisätä kansalaisten valinnanvapautta julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin tuottamien palveluiden välillä. Samalla kaikki palvelun tuottajat olisivat tällöin yhdenvertaisia.

Tehyn näkemys on, että palvelut tuotetaan pääsääntöisesti julkisesti, mutta järjestöt ja yritykset täydentävät tätä.

Maakunnat eivät saa verotusoikeutta tällä vaalikaudella, mutta asiaa aletaan selvittää. Soten rahoitus kerätään valtion verotuksella.

Kuva Ari Korkala