Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti kutsuu itsenäisyyspäivän juhliin henkilöitä, jotka ovat tehneet työtä terveyden hyväksi

”Me tiedämme, että terveydenhuoltohenkilöstö on ollut inhimillisesti äärimmäisen kovan työn ja vaivan edessä koko vuoden", presidentti Sauli Niinistö toteaa.

Itsenäisyyspäivää juhlistetaan tänä vuonna Presidentinlinnassa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuvat vastaanotolle maanantaina 6. joulukuuta henkilöitä, jotka ovat tehneet työtä terveyden ja suomalaisen yhteiskunnan hyväksi koronapandemian aikana.

”Me tiedämme, että terveydenhuoltohenkilöstö on ollut inhimillisesti äärimmäisen kovan työn ja vaivan edessä koko vuoden. Väistämättä mieleeni tulee Winston Churchillin eräässä toisessa yhteydessä toteama lausuma, joka kuului vapaasti näin ’harvoin on niin moni ollut kiitollisuuden velassa niin harvoille’. Tätä tunnelmaa haluamme myös muistettavan ja korostettavankin”, presidentti Niinistö sanoo.

Kutsuttujen kokonaismäärä vastaanotolla on tällä hetkellä alle 200 henkeä, ja siinä ovat mukana myös kutsuttujen puolisot. Lähes kaikki ovat ensikertalaisia. Presidentinkanslia tiedottaa, että koronavirustilanteen kehitystä seurataan valmistelun edetessä ja tilanteen muuttumiseen reagoidaan tarvittaessa.

Vastaanoton toisena teemana tänä vuonna on ”paljon on hyvin”. Teeman mukaisesti kutsuttujen joukossa on vapaaehtoistyöntekijöitä sekä vieraita, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet Suomen vahvuuksia.

Yle näyttää itsenäisyyspäivän tapahtumia ja presidenttiparin itsenäisyyspäivän haastattelun suorana lähetyksenä Yle TV1:llä.

 

Uutisia