Tehy teki rikosilmoituksen Helsingin kaupungin maksamattomista palkoista

Helsingin kaupungin ongelmat palkkojen maksamisessa ovat jatkuneet kuukausia. Tehy on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Kuvateksti
Helsingin kaupunki uutisoi verkkosivuillaan 30. kesäkuuta palkanmaksun vaikeuksista. Kuva Helsingin kaupungin verkkosivuilta

Tehy on tehnyt rikosilmoituksen Helsingin kaupungin palkanmaksun liittyvistä virheellisyyksistä. Palkanmaksun ongelmat ovat koskeneet useampana palkanmaksukautena useita tuhansia  työntekijöitä.

”Useilta sadoilta työntekijöiltä on jäänyt koko palkka useammalta palkanmaksukaudelta saamatta,” sanoo Tehyn oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen.

Tehy on pyytänyt poliisia selvittämään, kenen viranhaltijan vastuulla olevista laiminlyönneistä palkanmaksun virheellisyydet johtuvat. Tehy on liittänyt rikosilmoituksen liitteeksi kaupungin organisaatiokaavion. Sen perusteella näyttäisi siltä, että kokonaisvastuu palkanmaksun toimivuudesta olisi ainakin kaupungin kanslialla ja sen kansliapäälliköllä Sami Sarvilinnalla.

Osa ongelmista liittyy palkanmaksujärjestelmän muutokseen. Helsingin kaupunki on ollut siirtymässä vuoden 2022 aikana 1980-luvulta saakka käytössä olleesta pitkälti manuaalisesta palkanmaksuprosessista digitaalisen palkkausjärjestelmän käyttöönottoon.

Kaupungin oman selvityksen perusteella palkanmaksuongelmien syyt johtuivat tiedonsiirtojen henkilöstöresurssoinnin virheellisestä mitoituksesta ja järjestelmävirheistä. Lisäksi syitä on haettu palkkahallinnon resurssoinnin ja henkilöstön perehdytyksen puutteista sekä järjestelmän koekäytön virheistä.

Asiaa on selitetty myös työntekijöiden lakolla ja tästä johtuvasta henkilöstön saatavuusongelmasta.

”Työntekijöitä oli lakossa vain 3.–9. toukokuutta. Näinkin mittavaan järjestelmämuutokseen olisi pitänyt osata varautua paljon aikaisemmin”, Tiainen huomauttaa.

Ongelmaan reagointiin kuitenkin viiveellä. Vasta ongelmien jo synnyttyä kaupunki palkkasi 18 uutta työntekijää touko- ja kesäkuussa palkkahallintoon.

Seuraukset ovat olleet vakavia, sillä laiminlyönnit ovat vaikuttaneet Helsingin kaupungin luotettavuuteen työnantajana ja palveluiden tuottajana.

”Kaupungin asukkaiden potilasturvallisuus on heikentynyt, koska työntekijöitä on palkanmaksuongelmista johtuen lähtenyt pois kaupungin palveluksesta.”

Työnantajan olennaisin velvoite on maksaa työntekijän palkka oikein oikeana palkanmaksupäivänä.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Sen palveluksessa on noin 38 000 työntekijää.

Lue lisää

Tehy vaatii KT:tä puuttumaan Helsingin palkanmaksuongelmiin – "Keikkalaiset välttelevät Helsinkiä, mikä kuormittaa hoitajia entisestään"