Tehyläisten kuvat ja tarinat puhuttelivat ­­– Kasvokkain-näyttely palkittiin kunniamaininnalla

Tehyn Kasvokkain-näyttely nappasi markkinointiviestinnän Finnish Comms Awards -kilpailussa kunniamaininnan.

Kuvateksti
Kasvokkain-näyttely on puheenvuoro hoitotyön ja varhaiskasvatuksen tekijöiden arvostuksen puolesta. Kuva: Meeri Koutaniemi

Valokuvaaja Meeri Koutaniemen ja Tehyn yhdessä toteuttama Kasvokkain-näyttely kertoo kuvin ja sanoin kuudentoista tehyläisen tarinan.

Näyttelyn avajaiset olivat viime kesänä Helsingissä – nyt se kiertää Suomea.

Tehyn viestintä valitsi kuvattavat avoimella haulla viime vuoden joulukuussa.

Kunniamaininta myönnettiin kategoriassa Julkishallinto ja järjestöt. Kilpailun järjestää Marketing Finland.
”Tämä on hieno tunnustus uudistuneelle Tehyn viestinnälle. Vaikuttava ja tehokas viestintä luo pohjan edunvalvonnalle ja Tehylle yhteisönä. Tavoitteemme olivat selkeät: lisätä yhteiskunnallista keskustelua, kasvattaa tietoisuutta hoitoalan työn vaativuudesta ja arvosta sekä näkyä uusilla areenoilla. Monikanavaiseksi manifestaatioksi kasvanut kokonaisuus täytti sille asetetut odotukset. Tarinansa kertoneen Marin sanoin: 'Sen puolesta, että tulevaisuudessakin perheillä olisi hoitaja, jolle sanoa jää vielä'", sanoo Tehyn viestintäpäällikkö Salla Rajala.

Tehyn ammattiosastot voivat tilata näyttelyn omalle paikkakunnalleen. Sen voi pystyttää esimerkiksi taidemuseoon, kirjastoon, kauppakeskukseen tai työpaikan aulaan.

Lisätiedot: [email protected] ja kasvokkain.fi

Lue lisää:

Meeri Koutaniemi kuvasi tehyläisiä - kuvat ja tarinat kiertävät Suomea kolme vuotta