Tehyn pitkään ajama muutos toteutuu – terveystieteiden maisterikoulutus viimein Helsinkiin

Helsingin yliopistossa voi jatkossa opiskella terveystieteiden maisteriksi ja tohtoriksi.

Kuvateksti
Myös ammattikorkeakouluihin lisätään aloituspaikkoja. Sairaanhoitajia koulutetaan jatkossa entistä enemmän.
Kuva: Kirsi Tuura

Pitkään tavoiteltu terveystieteiden koulutus alkaa vihdoin uudelleen Helsingin yliopistossa. Tehy, Sairaanhoitajaliitto ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ovat puhuneet sen puolesta pitkään. Asia on tärkeä jo siksi, että hoitotyön johtajia eläköityy paljon ja uusia osaajia kaivataan.

Helsingin yliopistollinen keskussairaala on ollut ainoa yliopistosairaala, jonka alueella ei ole ollut terveystieteiden maisteri- ja tohtorikoulutusta. Koulutus lakkautettiin 1990-luvun lopussa. Moni hoitaja on reissannut pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Turkuun, jos on halunnut jatkaa opintoja maisteriksi.

”Tämä on todella merkittävä päätös. Hieno päätös ministeri Antti Kurviselta. Se vaikuttaa alan veto- ja pitovoimaan Uudellamaalla”, toteaa toimialajohtaja Kirsi Sillanpää Tehystä.

Terveystieteen maisterin koulutukseen voivat hakea soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet, myös amk-tutkinnon tehneet.

Korkeakouluihin lisätään muutenkin aloituspaikkoja. Niitä tulee erityisesti tekniikan alalle, terveys- ja hyvinvointialalle sekä tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen alalle. Lisäksi lisätään esimerkiksi kasvatusalan paikkoja.

Esimerkiksi uutta on, että Tampereen ammattikorkeakoulussa aletaan kouluttaa suuhygienistejä.

Uudet koulutukset alkavat vuoden 2023 aikana.

Lisätty Sillanpään kommentti kello 12.48.