Työnantaja sai tuomion työsyrjinnästä

Yritys määrättiin sakkoihin, kärsimyksestä johtuviin korvauksiin ja maksamaan palkkasaatavia kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Kuvateksti
Työ hoitoalalla olikin toimistosiivousta riistopalkalla. Kuva Annika Rauhala.

Helsinkiläinen siivousyritys C'Stix sai Helsingin käräjäoikeudessa tuomion viiden filippiiniläisen hoitoalan työntekijän työperäisestä syrjinnästä kansallisen alkuperän perusteella. Yritys tuotti Filippiineiltä kesällä 2013 kuusi työntekijää, joista osalla oli sairaanhoitajan koulutus.

Palkaksi sovittiin 1 700 euroa kuukaudessa. Tämä luki ensimmäisessä työsopimuksessa. Ensimmäisen sopimuksen ohella jokaiselle tuli allekirjoitettavaksi myös toinen työsopimus, jossa palkka oli 1 400 euroa. Tämän lisäksi lähtijöiltä vaadittiin tuntuvat takuurahat.

Saavuttuaan Suomeen filippiiniläiset aloittivat työt heti seuraavana päivänä. Työ ei kuitenkaan liittynyt mitenkään hoivaan tai hoitoon. Työ oli siivoamista toimistoissa, kodeissa ja kouluissa.

Työ ei vastannut sovittua, eikä ollut työluvan mukaista. Työntekijät asuivat aluksi pari viikkoa työnantajan kotona ja sen jälkeen työnantajan vuokraamassa asunnossa.

Palkkaa työnantaja maksoi työsopimuksesta poiketen noin 500 euroa kuussa. Siitäkin työnantaja vähensi asumis- ja muita kuluja niin, että työntekijöille jäi 200–300 euroa.  Työntekijät työskentelivät tällä palkalla viisi kuukautta, kunnes asia tuli poliisin tietoon.

Työnantajan uhkailun ja painostuksen vuoksi poliisi majoitti työntekijät turvapaikkaan, jossa he asuivat yli vuoden.

Helsingin käräjäoikeus antoi päätöksensä 17.2. Työnantaja määrättiin maksamaan palkkasaatavia yhteensä 22 500 euroa. Kullekin työntekijälle velvotettiin maksamaan 2000 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Rangaistuksena kiskonnasta yrityksen omistaja ja työntekijöiden esimies saivat 70 päiväsakkoa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.