Aina ennenkin on hoitotyössä pärjätty

Tiedätkö, mitä lausetta inhoan keikkahoitajana kaikkein eniten? Se kuuluu seuraavalla tavalla: ”Kyllä aina ennenkin on pärjätty.” Se tuntuu olevan patenttivastaus vähän kaikkeen, vaikka työpaikoilla voidaan tehdä hoitotyötä kriittisissä tai kyseenalaisissa tilanteissa.

Kerran minut hälytettiin töihin aamuvuoroon, joka muodostui urallani legendaariseksi. Viidestä hoitajasta kaikki olivat sairastuneet. Heidän tilalleen oli saatu haalittua kokoon neljä hoitajaa. Väsynyt yöhoitaja antoi raportin, ja siinä me toisillemme vieraat keikkahoitajat sitten ihmettelimme meille vieraan osaston tilannetta ja potilasjakoa.

Osasto oli täynnä meille kaikille ennestään tuntemattomia potilaita. Ylityöllistetty osastonhoitaja koetti lohduttaa, että kyllä te pärjäätte. Aina ennenkin on pärjätty ­– tavalla tai toisella. Olettehan te kaikki koulutettuja hoitoalan ammattilaisia, hän huikkasi meille lähtiessään töihinsä.

Voin tunnustaa, että on kohtalaisen kylmäävää tulla vieraalle osastolle töihin pelkän sijaisporukan voimin. Yksikään meistä ei tiennyt, mistä mitäkin löytyy. Osasimme toki työmme, mutta emme tunteneet lainkaan osaston käytäntöjä.

Jokaisella työpaikalla on tärkeitä pieniä asioita, jotka kerrotaan yleensä perehdytyksen aikana. On lukuisia asioita, joita osaston vakituisilta hoitajilta voi tarvittaessa kysyä. Sitä tukea ei ollut, vaan nyt oli käskystä pärjättävä.

Arvaat varmaan, että tunnit meidät pelastavan iltavuoron tuloon saakka eivät ole koskaan tuntuneet niin pitkiltä.

Aamuvuoron aikana pohdin, kuinka monta kertaa potilas- ja työturvallisuus olivat vaarassa. Hyvät tiedot hoidettavista, työyksikön hoitokäytännöistä ja sovituista toimintakäytänteistä ovat hoitotyössä elintärkeitä. Vakituisen hoitajan hyvä hiljainen tieto on keikkasairaanhoitajalle aina kullanarvoista.

Haluan uskoa, että tällaiset työvuorot ovat harvinaisia. Samalla tiedostan, miten hoitaja- ja esihenkilöpula syvenevät hoitoalalla hälyttävän nopeasti. Harva ymmärtää, miten kuluttavaa ihmishengistä vastaaminen jotenkuten pärjäten on. Olin aivan loppu vain tämän yhden aamuvuoron jälkeen.

Onkohan kukaan laskenut, kuinka moneen työvuoroon päivittäin ei tässä valtakunnassa saada enää hoitajia? Voin kokemuksesta sanoa, että hoitajan työ on antoisaa ja merkityksellistä, mutta normaalioloissakin raskasta ja vastuullista. Haamuhoitajien kanssa työskentely tekee työstä eettisesti mahdottoman sietää.

Hoitotyön resurssien huvetessa on vaarallista tottua sankarilliseen asenteeseen, jonka mukaan aina ennenkin on pärjätty. Siihen tekisi mieli tokaista takaisin toisella kliseellä: ennen oli ennen ja nyt on nyt. Nyt tuntuu siltä, että hoitoalalla eletään jatkuvaa poikkeusaikaa.

On älyllisesti mahdotonta ajatella, että nykyisten potilasmäärien kanssa voitaisiin pärjätä ammattitaitoisen väen vähetessä. Kaikki vinkit tilanteen ratkaisemiseksi ovat tervetulleita. Mikä siis on sinun neuvosi meille hoitajille

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.