Kävelen kotiin kauppakassien kanssa. Vieressäni pitkällä suoralla ajaa mopoautolla, taajama-alueen nopeusrajoituksen mukaan, nuori mies. Häntä ohitetaan käsimerkkejä puiden yli keltaisen viivan. Seuraavaksi vanhempi mies ajaa mopo-auton puskurissa kiinni ja nojaa sopivan napakasti auton äänitorveen. Lopulta nuori kuljettaja pysähtyy linja-autopysäkille.
Kotiin päästyäni istun syömään ja avaan sosiaalisen median kanavani. Lopeta sun p****n plogin julkaiseminen, kun sulla on niin v***n tymiä mielipiteitä homo. Yksityisviesti on tullut feikkiprofiililta. Tunnistan sen heti kirosanoista ja huonosta suomen kielestä. En juuri koskaan reagoi tällaisiin viesteihin, koska vastaaminen on turhaa. Niihin turtuu, hyppää automaattisesti yli ja keskittyy blogitekstien asiallisiin kommentteihin.
Arkipäiväinen raivoaminen on mielestäni lisääntynyt. Kymmeneen laskeminen ja säännöllisillä ruoka-ajoilla verensokerin laskun ehkäiseminen näyttävät kadonneen monen keinovalikoimista. Yhä useammalta on unohtunut ajoissa määränpäähän lähteminen, yhteispeli ja muiden kunnioittaminen. Verkossa kateellisena muiden kyttääminen ja anonyymi rähjäys ovat sen sijaan arkipäiväistyneet.
On unohtunut, että sananvapaus ei tarkoita sitä, ettei sillä olisi seurauksia. Siksi pyysin kuuluvalla äänellä nuorta naista palaamaan osaston kanslian ovelle ja käännyin kassajonossa katsomaan silmästä silmään takanani seisovaa. Kerroin ystävällisen tiukasti, että olemme kaikki ihmisiä, eikä kellään ole oikeutta käyttäytyä sikamaisesti. Jos minä isona miehenä hermostuisin samalla tavalla, tulisi äkkiä hiljaista, ja niin tulikin. Molemmissa tapauksessa anteeksipyynnön jälkeen.
Koputin myös linja-autopysäkillä pelosta tärisevän nuoren miehen ikkunaan. Sanoin muutaman lohduttavan ja rohkaisevan sanan. Toivon, että se helpotti syyttä suotta maantieraivon kohteeksi joutunutta nuorta. Facebookin anonyymit trollaajat eivät sen sijaan ansaitse vastausta. Miksi joku vaivautuu edes lukemaan omasta mielestään huonoa blogikirjoitusta?
Meidän aikuisten on aika mennä itseemme. Mietittävä, millaisia tapoja ja arvoja opetamme nuoremmille. On selvää, että vain itsetunnoltaan heikko ihminen saa raivoamisesta energiaa. Se on raivoajan oma ongelma ja käytöksen vaikutus on palautettava takaisin hänelle. Näin hän saa mahdollisuuden katsoa itseään peilistä ja oppia jotain näkemästään.
Enkä tarkoita, että joka tilanteessa kannattaa hypätä raivoajan eteen. Osassa sekavista raivokohtauksista tarvitaan muita keinoja, kuten vartijan tai poliisin pyytämistä paikalle. Sopivan tilaisuuden tullen sikailuun on kuitenkin aiheellista puuttua. Siitäkin huolimatta, että pilkattaisiin mielensä pahoittajaksi. Ja jollei voi puuttua raivoajan toimintaan, niin aina voi ilmaista tukensa vääryyden kokeneelle.
Lue myös: Tehokkuus on mennyt yli inhimillisen sietorajan.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
