Hoitajan työ ja tärkeät varasuunnitelmat

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Hoitotyö sujuu vain harvoin suunnitellusti. Jokaisen potilaan keho, mieli ja tilanne on ainutlaatuinen. Sama koskee myös hoitajan työpäivää. Siksi hoitotyötä on mahdoton tehdä ilman varasuunnitelmia ja valmiutta riskinottoon. Niiden hallinta rauhoittaa mieltä ja estää työpaineiden kasvun liian suureksi.

Varasuunnitelmien teko on lähes huomaamaton - ja yllättävän suuri - osa hoitotyötä. Se on jatkuvaa potilaan ja hoitotyön tilanteen lukemista. Esimerkiksi raportilla kuulen hoitajien usein kysyvän ”mitä teen, jos tämä ei auta potilasta”, sitä seuraa kysymys ”ja entä, jos sekään ei auta”. Riskikartoituksen ja todennäkyisyyslaskelmien teko on alkanut heti. Jokainen hoitaja tietää, että varasuunnitelmien loppuessa potilas on liemessä.

Esimerkiksi potilaan elintoimintojen romahtaminen tai raivokohtaus ovat usein yllättäviä hoitotyön tilanteita, joita voi ennakoida vain tiettyyn rajaan saakka. Yhtäkkiä hoitaja tarvitsee räjähtävää nopeutta, luovuutta, nopeaa päättelykykyä ja kylmää päätöksenteon taitoa. Alan valinta on väärä, jos hoitaja ei kykene olemaan työssään jatkuvasti toimintavalmis ja kaukaa viisas.

Suunnitelmien B, C, D ja E laatiminen on yksi keino oppia sietämään epävarmuutta, joka sisältyy jokaiseen työpäivään. Se on vastuunottamista toisesta ihmisestä ja hoitotoimenpiteistä. Joskus tarvitaan myös aimo annos onnea, jotta varasuunnitelmat tosi paikan tullen toimivat. Kokemuksesta on hoitotyössä hyötyä, koska vain tekemällä oppii tiukkojen tilanteiden hienosäätöä tai riskienhallintaa ilman paniikkia. Nämä taidot kun voivat pelastaa ihmishengen.

Kaameinta on mennä työvuoroon, jossa varasuunnitelmia ei ole tehty tai tehokkaat keinot on potilaan voinnin heikennyttyä jo kokeiltu. Ne ovat lohduttomia tilanteita, joissa on tehtävä nopeasti päätöksiä: kuka, mitä ja milloin tehdään. Pelottavinta on olla tilanteessa, jossa on pakko luovuttaa. Epäonnistumisen kokemus potilaan menehtyessä ja ikuisesti haamuna seuraava kahden sanan ajatus ”entä jos”.

Kaikkeen hoitotyössä eteen sattuvaan ei tosin voi varautua. Varautumisen tarkoituksena on vain estää aikaa vievä lamaantuminen, kun hoitosuunnitelma pettää. Taivas putoaa niskaan -mentaliteetilla ei jaksa kauaa hoitajan töissä. Siksi hoitajat treenaavat erilaisia riskitilanteita etukäteen jo koulutuksen aikana.

Tänä päivänä hoitajalla on syytä olla suunnitelma B myös työuransa varalle. Sen on oltava takataskussa, jos työt loppuvat tai eteen tulee alan vaihto. Työpaikan säilyminen ei ole enää itsestään selvyys ja harva valmistuu enää koulun penkiltä eläkevirkaansa. Hoitaja tarvitsee siis työssään monenlaisia varasuunnitelmia, jotka teemme usein automaattisesti tai sen enempää niitä ajattelematta.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.