Hoitoalaa opiskeleva kollegani, älä tee samoja virheitä kuin minä

Kuvateksti
Kuva: Jaakko Martikainen

Tällainen keski-ikäinen setämies oli aikoinaan sinun kengissäsi. Täynnä intoa ja uteliaisuutta hoitajan työtä kohtaan. Innoissaan harjoittelujen ja koulutuksen loppumisesta, jotta pääsisin oikeisiin potilastöihin.

Hoitajakolleganasi minulla on sinulle muutama vinkki parikymmentä vuotta kestäneen urani varrelta. Seuraavaksi kerron ne virheet, jotka alalle vastatulleena tein. Älä tee samoja virheitä kuin minä. Jaksat hoitotyössä paremmin ja pidempään.

Minä suostuin mihin vain, koska en paremmasta tiennyt. Jäin tekemään palkatta ylitöitä ja lisäkouluttautumaan omalla ajallani. Uppouduin mielenkiintoisiin hoitosuhteisiin kaikella tuoreen hoitajan innollani. Minä kun en ehtinyt tehdä tai oppia kaikkea työajan puitteissa. Otaksun, että olemme näiden asioiden suhteen samanlaisia. Toivon, ettet koskaan kadota intohimoasi hoitajana ja yhtä aikaa pidät oikeuksiesi toteutumisesta huolta. Ole siinä rohkeampi kuin minä olin.

Pidä osaltasi huolta näyttöön perustuvan hoitotyön toteutumisesta. Mieti tarkkaan, mikä hoitajan hiljainen tieto on perehdytyksessäsi ajan tasalla ja mikä ei. Sinun ei kuulu tehdä hoitotyötä ”niin kuin sitä on aina ennenkin tehty”. Erityisesti, jos tietotaito ei ole ajantasalla tai siitä koituu haavoittuvassa asemassa olevalle autettavalle selvää haittaa. Muista, että tiimityö on eri asia kuin lauma-ajattelu.

Luulin, että osa ammatillista kasvuani hoitajana oli valita töissä kuppikunta, johon kuulua. Osoittaa, että minä tiedän niinkin tuoreena hoitajana tiettyjä hoitajia enemmän tästä työstä. Ajattelin myös, että kaikki hoitajat juoruilevat ja puukottavat selkään. Sitten sain maailman parhaimpia työkavereita, apua ja neuvoja. Opin arvostamaan hoitajakollegoita, joita ihailen edelleen tänä päivänä. Jättämään omaan arvoonsa ne, jotka minua vähättelivät. Puhu siis hyvää muiden selän takana aina kun voit.

Ajattelin, että työnantaja, talon johto ja esimies ovat lähes jumalallisessa asemassa. Ylhäältä tulee käskyjä ja lisää tehtäviä. Minä toteutin niitä kuin sotilassairaalassa palvellessani. Oikealla työpaikalla asioista neuvotellaan aikuisten kesken. Fiksu työnantaja luottaa hoitajan osaamiseen sekä arvostaa ja palkitsee sinua.

Älä siis niele purematta jokaista työmääräystä, vaan vaadi perusteluillekin vielä perustelut. Muista, ettet sinä ole koskaan vain hoitaja, vaan moniammatillisen tiimin jäsen. Vastaat hoitotyön asiantuntemuksen toteutumisesta, et muiden ammattiryhmien töistä. Juoksevat asiat voi työpaikalla hoitaa joku muukin kuin hoitaja.

Pitkään tein töitä ajatellen, että olen sairaanhoitaja, jonka tulee tietää kaikesta kaikki. Pikkuhiljaa ymmärsin, että apua saa, kun sitä osaa pyytää. Opin käyttämään hyödykseni muun muassa luottamusmiehen, työsuojelun, työterveyshuollon ja ammattiliiton palveluja. Saamallani tuella ratkoin työssä mieltä painavat asiat hyödykseni.

Siirsin monta kertaa suunniteltuja lomareissuja tai vapaapäiviä, koska töihin ei saatu sijaisia. Liika joustaminen muiden hyväksi kostautui jaksamisen ongelmina. Töistä palautuminen ja työn jaksottaminen on hoitotyössä tärkeämpää, kun osasin nuorena sairaanhoitajana ajatella.

Annan kaiken tukeni kokeneempana kolleganasi seuraavalle asialle. Sille, että sinulle vapaa-aika on uraa tärkeämpi valinta, jos näin haluat. Älä siis veny töissä terveytesi kustannuksella ja tee monen ihmisen töitä uupumuksen partaalla.

Ensimmäiset mokat ja hoitovirheet tuntuivat maailmanlopulta. Ajattelin monet kerrat, ettei minusta ehkä olekaan sairaanhoitajaksi. Olin vihainen, pettynyt, turhautunut ja pitkään katkera itselleni. Älä ole niin armoton itseäsi kohtaan. Jokainen meistä tekee virheitä oppiakseen niistä paremmaksi hoitajaksi.

Tärkein asia on, että pidät hyvää huolta itsestäsi. Pidät joka ikisen tauon, jätät työasiat pukukoppiin ja pidät huolta riittävästä palautumisesta vapaa-ajallasi. Menet töihin sellaiseen työpaikkaan, joka tuntuu omalta. Lähdet seuraavaan työvuoroon, jotta voit haastavissakin tilanteissa toimia hoitamiesi ihmisten parhaaksi. 

Olen ylpeä siitä, että olet valinnut maailman parhaimman ja mielenkiintoisimman työn. Muista, että sinulla on lupa nauttia tekemästäsi tärkeästä työstä ja sen tuloksista. Toivotan sinulle pitkää ja mielenkiintoista uraa hoitajana. Sinua tarvitaan hoitajapulan ja koronakriisin keskellä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tervetuloa hoitoalalle, kollega.

Lue myös: Mistä saadaan hoitajia, jotka jäisivät hoitoalalle?

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.