Kuva: Unsplash

Kutsumuksesta tulee maksaa ja palkita

Osa päättäjistä ja työnantajista ajattelee, ettei kutsumuksesta työtään tekevälle kuulu maksaa kunnon palkkaa. Se on ajatteluvirhe. Voimakas kutsumus ja hyvä palkka eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä. Erityisesti näin on hoitotyössä, jossa hoitajan ja hoidettavan välille syntyy kansantalouden ja -terveyden kannalta ratkaisevan tärkeä vuorovaikutussuhde.

Luulisi, että juuri kutsumuksellisesta työotteesta kannattaisi palkita työntekijää maksamalla enemmän. Kutsumus kun tarkoittaa, että ihminen kokee palavaa halua suorittaa merkitykselliseksi kokemaansa tehtävää. Hän tekee työtään eettisesti koko sydämellään, menestyy työssään, on sisäisesti motivoitunut, sitoutunut ja valmis joustamaan. Lisäksi hän ajattelee ammattinsa olevan erityisen arvokas, tärkeä ja itselleen maailman paras ammatti.

Työnantaja ei voi rehellisesti väittää, että kutsumuksesta työtään tekevä on saman arvoinen sen kanssa, joka lampsii töihin tekemään minimisuorituksen päästäkseen ajoissa kotiin. On mainio ajatus, että samasta työstä on maksettava sama palkka. Tässä tapauksessa toinen työntekijä tekee samalla tuntimäärällä sisällöllisesti toista selvästi enemmän. Molempien saadessa samaa palkkaa tasa-arvo tarkoittaa palkkauksessa silloin oikeudenmukaisuuden sijasta tasapäistämistä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Työntekijät voivat myös ajatella, ettei heidän työllään ole mitään tekemistä kutsumuksen kanssa. He yksinkertaisesti myyvät aikaansa ja osaamistaan ansaitakseen rahaa. Osa on lisäksi järkeillyt, ettei heidän oleteta käyttävän kutsumusta työssään, koska työnantaja ei ole erityisen sitoutunut heihin eikä kutsumuksen määrä näy kukkarossa. Epävarmoissa työolosuhteissa on usein vaikea toteuttaa suurempaa hyvää kuin yksilön etu vaatii.

Kutsumuksen voi siis nitistää työpaikalla. Se ei pysy voimissaan, jollei ympäristö ymmärrä ominaisuuden arvokkuutta ja tue sen käyttöä. Jokaisen kutsumuksellinen työnimu ja ilo sammuvat, jos palaute on toistuvasti, ettei niillä ole työn lopputuloksen kannalta merkitystä. Siksi kutsumus voi jäädä ohimeneväksi vaiheeksi, alanvaihto tai yrittäjyys olla edessä tai kutsumus suuntautuu muualle kuin työelämään.

Kutsumus ei elätä on lause, jota on väsymättömästi hoettu viime vuosina. Se kertoo, miten ajat ovat muuttuneet ja miten perustoimeentulo ei aina riitä kattamaan arkisia menoja. Siksi kutsumuksesta on muodostumassa miltei kirosana kilpailtaessa töistä yhteiskunnassa, joka tuijottaa tiukasti talouslukuja. Ikään kuin kutsumus olisi työmarkkinoilla synonyymi heikolle ja helposti hyväksikäytettävälle työntekijälle. Sekin on ajatteluvirhe.

Työnantajan tulee reilusti palkita ahkeraa ja fiksua työntekijää, jolle työ on arvovalinta, pitääkseen työntekijän palkkalistoillaan. Työpaikalla on nähtävä arvokkaana, että ihminen kokee työnsä elämäntehtävänään, vaikka työllä ei olisi itselle samanlaista merkitystä. On varmasti jokaisesta hienoa, että kutsumustyö voi olla osa ihmisen elämäntarinaa, josta myös tulevat sukupolvet voivat ammentaa voimansa ja olla ylpeitä.

Lue myös: Vuoden viisi Mainiointa

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän donna kuva

miksi kukaan ei puhu jatkuvasti siitä, onko lääkärin ammatti kutsumus? miksi kutsumuksesta pitäisi maksaa enemmän? eikö pikemminkin tehokkuudesta, joka hyödyttää huomattavasti enemmän? tehokkuudestahan esim yrityksissäkin maksetaan korkeampaa palkkaa toisille. eiköhän olisi aika päivittää hoitajan rooli 2000 luvulle ja lopettaa jauhaminen nightingale-hengessä hilkka päässä juoksevista hoitajista. hoitaja on ammatti siinä missä muutkin terveysalan ammatit, kuten lääkäri. ei tässä mitään pyhää kutsumusta olla toimittamassa, vaan työtä tekemässä terveyden eteen.
Käyttäjän Leila  kuva

Olen tätä asiaa monasti pohtinut työni kautta. Nykyään stressaan enemmän sitä miten selviydyn kaikesta muusta "kurssituksista, koulutuksista, netti kursseista, ja sähköpostiin tippuvista ohjeista"! Työ ns. lisääntynyt, ja arvostus on parempi sillä hoitajalla joka ehtii enemmän käydä kursseja ja toteuttaa nettikursseja! Työ itsessään on jo raskasta, ja lähdet kesken työpäivän vielä istumaan ja kuuntelemaan esitelmää jostain välillä suoraan sanoen jonnin joutavasta asiasta, joka ei liity hoito työhön välttämättä mitenkään ja koko ajan takaraivossa kesken jäänyt potilasta kirjaaminen, onko lääkemääräykset kesken, jäikö omaiselle soitto tekemättä ym.. En tiedä joskus tuntuu että heittäiskö hanskat tiskiin ja menis 7-16 töihin linjastolle vaikkapa uudenkaupungin autotehtaalle jossa ei ihmeitä tarvii ajatella vaan tekee saman työn ja kukaan ei tule kyselemään kesken ruokatunnin kuinkas mun "isä,serkun,kumminkaima"voi!? Pidän työstäni edelleen mutta ahdistus on alkanut lisääntyä vuosien myötä. Ei kykene enää hahmottamaan päivän aikana tekemäänsä työtä kunnolla ja se on surullista!
Mainos
Mainos