Miksei hoitotyöstä kirjoiteta mitään hyvää?

Moni ajattelee, että hoitajat mustamaalaavat oman alansa. Minulle on suoraan sanottu, ettei kukaan nuori hae opiskelemaan hoitoalaa, koska nostan sosiaalisessa mediassa esiin negatiivisia asioita. Olen vastannut, että huijatako nuoria pitäisi?

Kuva: Unsplash

Otsikon kysymys on yksi yleisimpiä, joihin törmään ammattilaisena ja sosiaalisen median vaikuttajana. Omistakin teksteistäni kysytään usein. Miksi en kirjoita mitään hyvää hoitoalasta ja sairaanhoitajan työstä

Moni ajattelee, että hoitajat mustamaalaavat oman alansa. Minulle on suoraan sanottu, ettei kukaan nuori hae opiskelemaan hoitoalaa, koska nostan sosiaalisessa mediassa esiin negatiivisia asioita. Olen vastannut, että huijatako nuoria pitäisi? Kertoa ruusuisia tarinoita kovapalkkaisesta siististä sisätyöstä, joka sujuu kuin tanssi? 

Sanon jälleen kerran rehellisesti seuraavat asiat. Sairaanhoitajan ammatti on ollut minulle maailman paras ammatti. Hoitotyö on ollut uskomaton elämän mittainen seikkailu, jonka äärellä olen kasvanut ihmisenä ja ammattilaisena. Työn ehdoton suola on sen merkityksellisyys ja haavoittuvassa asemassa olevien auttaminen.

Sanotaan vielä sekin, että monessa työpaikassa tehdään laadukasta hoitotyötä. Niissä puhalletaan yhteen hiileen potilaan parhaaksi. Työilmapiiri on hyvä ja hommat sujuvat. Työpaikkaa voidaan hyvillä mielin kuvata innostavana ja oppivana organisaationa. Kriittiset jutut hoitoalasta varmasti kismittävät tällaisissa työpaikoissa työskenteleviä hoitajia ja heidän esihenkilöitään.

Sitten tulee mutta. On olemassa toinenkin totuus. On erityisesti isoja organisaatioita, joissa tunnen olevani vain vakanssinumero vailla nimeä. Hoitoalalla esiintyy pelolla johtamista, psykologista turvattomuutta, tylyttämistä ja kiusaamista. Hoitajalle voidaan kasata mahdoton työkuorma, josta on mahdotonta selvitä työvuoron aikana.

Peruspalkka on riittämätön joka vuosi lisääntyviin osaamisvaatimuksiin ja vastuisiin nähden. Lisää palkkaa ei yleensä tipu, vaikka tekisi kahden tai kolmen puuttuvat hoitajan työt. Paheneva hoitajapula näkyy potilasturvallisuuden ja työsuojelun vaarantumisina. Hoitovirheistä syytetään silti vain niiden tekijää.

Voi olla, että hoitoalasta kirjoitetaan negatiivisesti siksikin, että ihmiset haluavat lukea aiheesta. Ongelmista saa kiinnostavampia artikkeleita mediaan. Skandaaleihin reagoidaan nopeasti ja niitä jaetaan sosiaalisessa mediassa paljon enemmän kuin hoitoalan positiivisia uutisia. Toisaalta, onko vaikkapa hoitajien työtaistelu hyvä vai huono uutinen? Mielestäni on hyvä, että epäkohtiin puututaan, jotta työoloja voidaan kehittää.

Itse ajattelen kirjoittavani hoitoalasta ja hoitotyöstä kriittisesti, en tarkoitushakuisesti negatiivisin sanankääntein. En myöskään mässäile huonoilla uutisilla tai suitsuta överisti hyviä uutisia. Toivon kriittisyyttä myös lukijoilta. Jokainen voi sosiaalisessa mediassa vaikuttaa siihen, miten reagoi blogitekstiin, uutiseen tai some-päivitykseen.

Otan mielelläni vastaan asiallista palautetta. Keskustelen hoitotyötä koskevista asioista niin avoimesti kuin mahdollista. En pelkää nostaa esiin onnistumisia tai epäonnistumisia. On liioittelua sanoa, ettei hoitoalasta kirjoiteta mitään hyvää. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi lukija tai somen kuluttaja reagoi vain negatiivisiin juttuihin hoitotyöstä?

 

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.