Tupakoivatko vanhempasi lapsuutesi automatkoilla? Tupakansavulle altistuminen lapsuudessa oli yhteydessä heikompaan sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kognitiiviseen suoriutumiseen vielä keski-iässä. Erityisesti episodinen muisti eli elämäkertamuisti, oppiminen ja työmuisti olivat lapsuudessa tupakansavulle altistuneilla heikompia.
Turun yliopistossa tarkastettavassa erikoislääkäri, LL Jukka Pihlmanin väitöstutkimuksessa selvitettiin lapsuuden perheympäristön vaikutusta keski-iän terveyteen. Tutkimus perustui väestöpohjaiseen Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät -tutkimukseen, jossa osallistujia on seurattu lapsuudesta lähtien yli 30 vuoden ajan.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että sisarusten lukumäärä oli yhteydessä sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöihin koko elämänkulun ajan.