Miksi sijaisia ei saada?

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Viime viikolla kirjoitin siitä, miltä tuntuu kun sijaisia ei saada. Teksti innosti lukijat jakamaan Mainio-blogin kirjoitusta tuhansittain sosiaalisessa mediassa. Sain myös paljon mielenkiintoista palautetta.

Moni blogin lukija halusi avautua syistä, miksi sijaisia ei saada. Arveltiin, että sijaisten kohtelua voisi monessa työpaikassa parantaa. Sijaiset olivat kohdanneet jäätävää kyykytystä, kuulleet vain negatiivista palautetta itsestään työpäivän aikana ja vessatauotkin oli jollain keikkapaikalla kellotettu.

Itse olen sairaanhoitajana tehnyt keikkatöitä yli vuosikymmenen ja tiedän aika tarkkaan mille osastoille meistä keikkalaisista ei kukaan halua mennä ja mihin taas on tunkua. Vakituisten hoitajien reilu ja avulias asenne ja hyvä perehdytys saa sijaisen tulemaan uudelleen keikalle tuttuun paikkaan. Voin vakuuttaa, että hyvä kello kuuluu kauas, mutta huono työilmapiiri vielä kauemmas.

Eräs lukijoista kommentoi napakasti, että jollei kiireen vuoksi ehdi perehdyttämään sijaista, pitäisi ymmärtää pitää suunsa kiinni kun sijaiselta jää jotain tekemättä. Yksikään hoitaja ei voi tietää asioita, joita ei tiedä – on sitten kyseessä sijainen tai ei. Toinen lukija oli samalla kannalla, ei sijaisten hyvä perehdyttäminen ja hyvä kohtelu ainakaan pahenna työpaikalla kenenkään tilannetta.

Sijaiset hankkiva henkilö halusi kertoa, miltä tuntuu soittaa kymmenet puhelut saadakseen vastaukseksi eioota. Pahalta tuntui erityisesti, kun kovalla vaivalla hankituista sijaisista sai palkaksi valitukset. Sijaiset kun eivät olleet osanneet tehdä hoitotyötä samalla tavoin kuin vakituinen henkilökunta. Esimiestä sijaistanut taas kommentoi, ettei pomostakaan ole mieltä ylentävää, kun tietää oman henkilökunnan joutuvan sijaispulassa väkisinkin nipistämään hoitotyön laadusta.

Vakituinen henkilökunta taas koki jatkuvan sijaisrumban kuormittavana, vaikka he eivät sanoneet sitä aina ääneen. Sijaisten miehittämällä työpaikalla elettiin ikään kuin jatkuvassa poikkeustilassa. Erityisesti kotihoidon asiakkaat olivat huomanneet vaihtuvat hoitajat, kun omaan kotiin tupsahteli milloin kukakin.

Kaikki tuntuivat toisaalta ymmärtävän, että hoitajan sijainen on parempi kun ei hoitajaa lainkaan. Siksi asiasta oli vaikea valittaa kellekään. Poikkeuksen tekivät sijaiset, jotka haisivat vanhalle viinalle, eivät ottaneet perehdytystä vastaan tai olivat selvästi yliarvioineet osaamisensa ottaessaan keikan vastaan vaikkapa tehohoidosta.

Joku oli laskenut puutosvuoroja olleen viime kesänä työpaikallaan niin paljon, että koko talo oli laskennallisesti pyörinyt kaksi ja puoli vuorokautta ilman yhtäkään hoitajaa. Sijaispuute otettiin, mistäpä muusta kuin, jäljelle jääneiden hoitajien selkänahasta.

Sijaispula ymmärrettiin myös laajempana, yhteiskunnallisena, ongelmana. Politikoinnilla nähtiin vaikutettavan yhteisiin arvoihin ja sitä kautta hoitoalan budjettiin. Hyvästä hoidosta tinkiminen ja huono palkka eivät kannustaneet hakeutumaan tai pysymään alalla. Saman rahan sai muualta helpommalla. Moniosaajat ja entiset hoitajat valitsivat ne työt, joista maksettiin parhaiten. Siinä kilpailussa hoitotyö ei aina voittanut, eikä kutsumus elättänyt ketään, he muistuttivat.

Enpä olisi aavistanut, että yksi blogiteksti kirvoittaa näin kiivaan keskustelun sijaisten käytöstä. Kiitos kaikille, jotka otatte osaa käynnissä olevaan keskusteluun. Ongelmien sijasta olisi mukava kuulla myös ratkaisuista. Miten teillä on onnistuttu selättämään sijaispula? Miksi juuri sinun työpaikkaasi on sijaisen mukava tulla keikalle? Olisi hienoa kirjoittaa seuraava teksti siitä, miten sijaiset hankitaan hoitotyöhön vaivatta.

Lue myös Hyvää palautetta tulisi saada joka päivä

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.