Opiskelijoiden oikeus lomaan kohun keskellä

Miksei opiskelijoilla ole oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon? Näin kysyi Suomen ylioppilas­kuntien liiton edustajat julkaisemassaan tiedotteessa. Kannanottoa seurannut eritemyrsky somessa, ja opiskelijoiden kutsuminen muun muassa syöttöporsaiksi, ei yllättänyt ketään.

Yllättävää oli, että median edustajat tarttuivat kiivaasti näppäimistöön. Monelta toimittajalta ei juuri sympatiapisteitä opiskelijoille herunut. Mediassa vedettiin myös mutkia suoriksi oikein urakalla. Opiskelijoita piikiteltiin ilkeästi yksinkertaistamalla loma-ajan toimeentulo. Kannanotto haluttiin tulkita niin, että opiskelijat vaativat palkallista kesälomaa veronmaksajien piikkiin.

Eivätkö työt kelpaa ja kyllä ennenkin on tehty töitä opiskelun ohella, viisasteltiin vastakommenteissa. Närkästyneenä tivattiin, miten etuoikeutetuilla opiskelijoilla on edes pokkaa esittää kesälomavaatimuksiaan. Julkaistussa tiedotteessa ei tosin ajettu kolmen kuukauden palkallista kesälomaa.

Kritisoijilta jäi huomaamatta, että osa korkeakoulussa opiskelevista paiskii vuosien ajan tauotta hommia joko koulunpenkillä tai töissä. Lopuille töitä ei löydy mistään, eikä opiskelupaikka tarjoa kaikille riittävästi opintoja kesäkaudelle. Ilman opintotukea tai palkkaa olisi nostettava koko opintolaina ja tili tyhjäksi ennen kuin voi viimeisenä oljenkortena anoa rahaa peruselämiseen toimeentuloluukulta.

Monet opiskelijat velkaantuvat, koska rajattu opinto-oikeus on lisännyt painetta valmistumisesta. Tukikuukausia on vähennetty vuoden 2014 jälkeen 70:stä kuukaudesta 54:een. Samaan aikaan yhä useampi eli joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii mielenterveyden ongelmista. Kannanoton perimmäisenä tavoitteena olikin ajaa perustuloa, joka ulottuisi myös opiskelijoihin. Vastaehdotuksena julkisuudessa kuultiin esimerkiksi mielenterveyspalveluiden parempaa saatavuutta ja opiskelijoiden tulorajojen nostamista.

Ostovoiman heikennyttyä suhteessa palkkoihin ja eläkkeisiin monessa perheessä ja suvussa eletään jo valmiiksi tiukoilla. Voi olla siis kohtuuton vaatimus, että opiskelija saa vanhemmilta tai isovanhemmilta riittävästi taloudellista tukea pärjätäkseen. Opiskelijat myös tekevät töitä ja valmistuvat hyvin epävarmoille työmarkkinoille. Juuri aloittaneen palkka voi olla pitkään minimi tai nollatuntityösopimuksen varassa. Eikä edes korkeakoulututkinto takaa tänä päivänä työpaikkaa.

Onko todella niin, ettemme suo opiskelijoille riittäviä hengähdystaukoja? Emme voi sanoa, että koulutusleikkaukset ovat ainakaan helpottaneet opiskelijoiden ja opettajien asemaa korkeakouluissa. Ne ovat tarkoittaneet muun muassa karsittuja lähiopetustunteja ja lisää itse opiskeltavia kursseja ja niiden osia. Siinäkään mielessä luennoilla aikanaan istuneiden minun nuoruudessani-jauhajien realiteetti ei vastaa nykymenoa.

Ehkä tämä on kliseisesti sanottu, mutta nuorissa on tulevaisuus. Erityisesti tällaisessa vähäisen syntyvyyden maassa. Siksi voisimme kerrankin aidosti kuunnella, kun huomattava osa fiksuista opiskelijoista kertoo, etteivät he jaksa paahtaa luomassamme oravanpyörässä.

Keskustelu tulisi ainakin viedä takaisin raiteilleen eli inhimilliseen tukijärjestelmään. Tarvitaan järjestelmä, joka joustaa opiskelijan tilanteen mukaan, tukee hänen mielenterveyttään ja mahdollistaa riittävät palautumisajat. Ei ole mitään järkeä vetää opiskelijaa niin tiukoille, että hän polttaa itsensä loppuun jo ennen työuransa alkamista.

Lue myös: Onko hoitajan oma mielenterveys kunnossa? 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.