Pilalle mennyttä nuorta ei ole

Kuvateksti
Kuva: Picjumbo

Jokainen nuori on ainutlaatuinen. Silti valtaosa meistä tekee parhaansa, jotta hän olisi kuten kaikki muutkin. Nuori yritetään sulloa samaan laatikkoon muiden kanssa. Laatikon päälle kirjoitetaan sana normaali.

Me luomme monin tavoin maailmaa jossa nuori, joka ei mahdu laatikkoon, on viallinen.

Oikeasti elämässä ei ole viallista, normaalia, rasistia tai syrjäytynyttä nuorta. Ne ovat leimoja, joita nuorille annetaan. Helposti haavoittuva nuori ottaa ne kantaakseen helpottaakseen ilkkujan elämää.

Turvallista aikuista tarvitaan.

On nuoria, jotka ovat kaltoinkohdeltuja, pettyneitä ja hylättyjä. Väkivalloin rikottuja, joita haavoittuneet ihmiset alistavat. Masentuneita, vihaisia ja hämmennyksen ympärille käpertyneitä nuoria.

Ongelmien kasautuessa nuori tarvitsee turvallisen aikuisen ja kaverin apua. Nuori tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää. Aikuisen joka pelastaa pois pimeästä, eikä tulita automaattisesti takaisin vihalla.

Nuorena kuuluu tehdä lukuisia virheitä, jotka eivät satuta muita. Joiden jälkeen voi nousta ylös maasta, korjata virheen ja pyytää anteeksi. Vain niin oppii tekemään elämässä asioita, joilla on jotain väliä.

Riittää, kun nuori kasvaa omaksi itsekseen.

Nuoren tulee voida sovitella aikuisen roolia ylleen ja olla silti lapsi. Saada sopiva määrä vastuuta ja huolenpitoa.

Meidän aikuisten tehtävä on olla lapsuuden sankareita ja arkisia roolimalleja. Sellaisia aikuisia, joiden syvemmän merkityksen elämälleen nuori oivaltaa vasta aikuisena.

Meidän tulee olla niitä aikuisia, jotka muistuttavat vaikeimpinakin hetkinä rakkauden voittavan kaiken pahan. Valmentajia, opettajia tai vanhempia joista nuori ajattelee, ettei ilman sitä ihmistä tiedä missä nyt olisi.

Sellaiset aikuiset auttavat nuorta kasvattamaan unelmalleen siivet. Uskomaan siihen, ettei pilalle mennyttä nuorta ole.

 

Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi - lue kirje kiusatulle.
 
 
Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi.
 
Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.