Katsoin häntä pistävästi takaisin. Ensinnäkin voit huomauttaa asiasta ystävällisesti ja huutamatta. Toiseksi, se mistä joku on tullut Suomeen ei kuulu sinulle, vastasin. Vanhempi nainen jatkoi huutaen, ettei asia hänelle kuulukaan mutta kun noi v***ttaa niin paljon.
Jollei sinulla ole mitään järkevää sanottavaa, kannattaa pitää suu kiinni ja miettiä päänsä sisällä omaa v***tustaan, napautin kuuluvalla äänellä takaisin. Nousin seisomaan 160 senttiä pitkän vanhemman rouvan ja nuoremman naisen väliin. Huuto loppui kuin seinään. Muut pysäkillä olevat ihmiset vaikenivat. He kyllä näkivät tapahtuman ja kuulivat joka sanan.
Henkiseen rasistiseen väkivaltaan puuttuminen ei ole vaikeaa. Rasistilla ei ole mitään järkevää sanottavaa, eikä hän voi oikeuttaa tekoaan millään tavoin. Mutta oliko liikaa vaadittu, että joku muukin paikalla olleista olisi puuttunut asiaan? Hiljaiset sivustakatsojat kun siunaavat vaikenemalla rasistin mielessä hänen käytöksensä. Siitä syntyy valheellinen legenda, että suomalaisten enemmistö on – hiljaa mielessään – rasistin kanssa samaa mieltä.
Kaikkein vaarallisin ei ole aina rasisti, joka räyhää bussipysäkillä. Vaarallisempia ovat usein ne hiljaiset sivustakatsojat, jotka eivät puutu henkiseen väkivaltaan sitä todistaessaan. Ei kuulu minulle -asenne on helppo valita niin kauan, kun ihminen ei itse koe perusteetonta alistamista tai sortoa. Mutta toivoisiko uhriksi muuttunut sivustakatsoja itse apua vastaavassa tilanteessa?
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
