Kuva: Pexels

Saako sairaanhoitaja itkeä omaisten nähden?

Potilas oli sairastanut jo pitkään vaikeaa sairautta. Kaikki hoidot oli kokeiltu, potilas oli käynyt sadoissa kokeissa, nähnyt tuhat auttajaa ja hänet oli otettu kymmeniä kertoja sisään eri sairaalaosastoille pitkiksi ajoiksi.

Potilaan vanhemmat oli kutsuttu hoitotapaamiseen, jossa heille ja potilaalle oli kerrottavaa huonot uutiset. Kaikki voitava oli tehty, eikä uusia hoitomuotoja tai lääkityksiä olisi olemassa. Kaikki hoito- ja lääketieteen oljenkorretkin oli jo käytetty loppuun.

Läheisten tehdessä lähtöä osastolta perheen äiti halusi kysyä jotain isän ollessa vieressä vaiti. Vastasin kysymyksiin ja sanoin vielä vanhemmille, että olemme tehneet kaikkemme, mutta niin ovat hekin. He ovat tehneet vanhempina kaiken niin hyvin kuin suinkin ovat osanneet. Tuoneet potilaan toistuvasti hoitoon, auttaneet monin tavoin, ymmärtäneet ja taistelleet kanssamme sairautta vastaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Puhuessani vanhemmille vilkaisin isää suoraan silmiin. Väsyneistä silmistä näkyi tunteiden ja ajatusten kirjo. Edessäni seisoi iso mies, joka oli ymmärtämäisillään suunnattoman pettymyksen, vihan ja avuttomuuden tunteensa. Mies joka pohti, oliko hän tehnyt isänä jotain väärin tai olisivatko he vanhempina voineet tehdä vielä jotain enemmän.

Sanoin vanhemmille, että tärkeintä on heidän rakkautensa potilastani kohtaan. En päässyt lausetta loppuun, kun molempien vanhempien silmistä alkoivat valua kyyneleet. Yritin jatkaa, mutta ääneni särkyi heidän tuskansa ollessa ilmaakin sakeampaa.

Liikutuin niin voimakkaasti, että purskahdin itkuun heidän kanssaan. Hetken siinä niiskuttelimme, kunnes minua odotti seuraava tapaaminen. Vanhempien oli jotenkin kiusaantuneissa tunnelmissa lähdettävä kotiin.

Pohdin asiaa työpäivän jälkeen. Sitä, saako sairaanhoitaja itkeä omaisten nähden. Eikö sairaanhoitajan tulisi olla vakavissa ja omaisille vaikeissa tilanteissa piinkova hoitotyön ammattilainen? Turvallinen henkilö, joka lohduttaa ja kuuntelee omaisia murtumatta kyyneliin itse. Voiko se pahentaa omaisten taakkaa ja toivottomuutta, kun hoitajakin purskahtaa vakavan sairauden edessä itkuun?

Toisaalta hoitajakin on vain ihminen. Myötätunto potilaita ja omaisia kohtaan on hoitotyössä tärkeää, mutta missä kulkee ammatillisuuden raja. Ylittyikö se tässä tilanteessa? Olisiko ollut parempi vanhempien poistuttua nieleskellä omat kyyneleensä liinavaatevarastossa? En tiedä.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Kommentit

Käyttäjän Johanna Olli kuva

Käpy ry:n (eli lapsikuolemaperheet ry:n) sivuilla sanotaan näin: "Ammattilaiselle on sallittua näyttää omat tunteensa – suurin osa surevista arvostaa tätä. Ammattilaisen on myös tärkeää tiedostaa omat tunteensa ja hallita niitä niin, ettei sureva joudu tukemaan häntä." Sieltä löytyy myös paljon muuta tietoa surevan kohtaamiseen: http://kapy.fi/materiaalipankki/ Sieltä löytyy myös tutkimuksia aiheesta: http://kapy.fi/tutkimus/linkit-tehtyihin-tutkimuksiin/
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Hei! Kiitos tiedosta. Onpa hienosti muotoiltu vastaus. Täytyy tutustua sivuihin.

Käyttäjän Minna Kuikka kuva

Kyllä minun mielestä hoitaja (sh,th,lh) saa tunteensa näyttää omaisten nähden. Kukaan ei miettisi tätä jos kyse on nauramisesta, mutta kun kyse itkemisestä, niin silloin mietityttää. Minusta itku ja nauru kuuluu ihmisen elämään ja sen kirjoon, ei niitä tulisi pidätellä. Itse ainakin lähihoitajana elän tunteella(kin) työssäni, ilman, että ammatillisuus kärsii.
Käyttäjän T kuva

Minä olen joutunut saattohoitamaan ystäväni. Omaisten aikana itkin heidän kanssaan. Oli raskasta. Mutta nii on kaikki ne hetket kun kuolevan potilaan/asiakkaan surua tukee. Välillä vaan kyyneleet virtaavat vaikka sitä yrittää pysyä ammattitaitoisena
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Hoitotyö on taitolaji ja upeaa työtä, mutta on tilanteita, jotka vaativat kaiken osaamisen mitä hoitajalla on.

Käyttäjän Tupu kuva

Olemme ihmisiä ja inhimillisiä sellaisia. Itse ainakin haluaisin itseäni hoitavan ihmisen ja sellaisen ihmisen joka aidosti pitää huolta ja välittää. Se että näytämme tunteemme, että voimme ja osaamme näyttää tunteemme tekee meistä arvokkaampia kuin mitä osaamme itse arvostaa. Kun tuon hoitajan tuoman tunteen kokee potilaana tai omaisena, ymmärtää mikä on oikea hoitaja. Älä muutu koskaan! Kukaan ei oikeasti halua kivisydäntä hoitajakseen.
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kiitos.

Käyttäjän J kuva

Aikoinaan erittäin rakas paappani oli tehohoidossa. Hoito kesti pitkään. Kävin yhdessä muun perheen/suvun kanssa katsomassa paappaani. Kävimme lähes päivittäin. Teholla hoitajat olivat täyttä kultaa. Eräs hoitaja purskahti kerran itkuun kanssamme, siinä me kaikki sitten itkimme yhdessä. Hoitaja pahoitteli enemmän kuin kerran ja sanoi ettei hoitajana saisi itkeä sekä kertoi syyn miksi alkoi itkemää . En missään nimessä pitänyt sitä outona tai epäammatillisena. Hoitajan itkeminen kertoi siitä kuinka paljon hän välitti ja oli läsnä meidän mukana. Kaiken kokemusten myötä olen itse päätynyt siihen, että jos en voi itkua pidättää ja se tulee niin tulkoot. Me hoitajat välitämme ja paljon.
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Niinhän me välitämme. <3

Käyttäjän PÄIVI Ylinen kuva

Tottakai hoitaja saa itkeä! Mieti jos tilanne olisi toisin päin ja olisit tilanteessa omainen. Onko koskettavaa että toinen myötätunnosta osallistuu omaisten suureen suruun. Tietäen että hoitaja joka on hoitanut perheen läheistä kantaa suurta sydäntä koska hän osaa olla empaattinen ja varmasti on tehnyt kaiken voitavansa koska pystyy liikuttumaan suuren surun keskellä.
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Ajattelin, että ihmiset voivat reagoida asiaan monella tavalla.

Käyttäjän Teresa Kock kuva

Kun isoäitini kuoli, olimme koko perhe hänen ympärillään. Minusta sairaalassa työvuorossa olleet hoitajat osoittivat mitä suurinta empatiaa ja inhimillisyyttä, kun sallivat kyyneltensä tulla. Piinkovuus osaamisessa kuuluu siinä ammatissa osoittaa vaikka juuri pehmeytenä!
Käyttäjän Anonyymi kuva

On tilanteita joita inhimillisesti tunteva ihminen ei kyynelittä pääse läpi. ..Olen ollut näissä tilanteissa sekä pienen potilaan hoitaja että lastani saattohoitanut äiti.Kuunteleminen ja empaattisuus auttavat, vaikka tilanne olisi loppua kohti menossa...ainakin siitä voi tehdä mahdollisimman kaunista ja kunnioittavaa....
Käyttäjän Kari Lanne kuva

Saa itkeä. Tietystiihanteellista olisi ettei muserru surussaan. Siis että on sen oloinen että pystyy toimimaan. Joskus olen tavannut poliisin jonka tehtävänä oli ollut kertoa pienen pojan vanhemmille että poika on kuollut tapaturmaisesti ja hän itki. Sanoi että jos hän ei olisi itkenyt hän ei olisi ollut ihminen.
Käyttäjän Anonyymi kuva

Kun olin synnyttämässä kolmatta päivää kohtuun loppuraskaudessa kuollutta lastamme, koin useammanlaista surun kohtaamista. Se kätilö joka purskahti melkein heti itkuun saliin tullessaan aiheutti minussa tunteen että tästä ei ainakaan mitään tule jos hän ei saa itseään koottua. Osoittautui erittäin ammattitaitoiseksi kätilöksi <3 Ja tärkeintä on että ammattilainen sanoittaa ne tunteensa ja reaktionsa potilaalle.
Käyttäjän Heidi kuva

Työskentelen saattohoidossa, jossa hoitajien inhimillisyys ja rakkaus on voimavara, jota varjellaan. Liikuttumista tapahtuu viikoittain, joidenkin perheiden kohdalla päivittäin. Ohjenuorana itselläni pidän, että itke vähemmän, kuin läheiset ja niin ettei tule tilannetta, että tukemisen vastuu siirtyisi tai tilaa heidän surultaan tulisi vietyä. Joskus tilannetta lukee niin, että nämä kyyneleet pidätän myöhemmälle, joskus sen oikea aika ja paikka on juuri siinä, ihmisten edessä. Työnohjaukset ja muut apukeinot tukevat hoitajien jaksamista niin, ettei ihon alle mene liikaa ja itkutkin saa käsiteltyä ammatillisesti. Tsemppiä työhösi!
Käyttäjän Enkelin Äiti kuva

Olen itse menettänyt vauvani, hoitohenkilökunta itki kun jouduimme sammuttamaan koneet jotka pitivät hänet hengissä. Myös lääkäri joka oli tehnyt kaikkensa voidaakseen pelastaa meidän pikkuisen. Arvostan tätä nyt suuresti koska tiedän että heitä liikutti tämä tapahtuma että ei ollut vain sitä liukuhihnatyötä. Saa todellakin näyttää että välittää ja että on tunteita.
Käyttäjän Lapsensa saattohoitanut kuva

Minusta on ihan inhimillistä, että hoitaja itkee. Olen itse saattohoitanut lapseni, mutta kahden hoitajan perheessä ja tilanteen edettyä todella nopeasti, emme juurikaan ehtineet olemaan sairaalassa. Niin ei myöskään syntynyt pitkää hoitokontaktia minnekään. Mutta hautajaisissa pappi joutui keräämään itsensä moneen kertaan, että pystyi viemään toimituksen läpi. Minustä tämä oli hyvin luonnollista vaikka emme pappiakaan entuudestaan tunteneet. Isäni mielestä tämä oli kummallista joten liekö tässä joku sukupolvien ero vai ihan vain oman ammatin tuoma ajatusmaailma.
Mainos
Mainos