Kuva: Pixabay

Vähänkö on köyhää hoitoa!

Vähänkö on köyhää hoitoa, tokaisi nuori nainen hermostuneena. Olin juuri kertonut hänelle kunnan ja kuntayhtymän hänen sairautensa hoitoon tarjoamat hoitovaihtoehdot ja jatkohoitopaikat. Kerroin hänelle myös, että yksityinen terveydenhuolto ja järjestöt tarjoaisivat lisävaihtoehtoja hoitoon ja tukeen. Hän ei ilmeisesti ollut tähän tyytyväinen, koska ryntäsi poliklinikalta ovet paukkuen ulos.

Tapaaminen jäi mieleeni. Mietin pitkään, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita voisi parantaa ja missä tulee vastaan palveluvalikon raja. Olisiko ylipäätään mahdollista onnistua vastaamaan jokaisen potilaan hoidontarpeeseen riittävällä tavalla. Mietin, onko vaikkapa se köyhää, että palveluvaihtoehtoja on ylipäätään saatavilla? Siihen nähden olisi überköyhää, ettei niitä olisi saatavilla lainkaan.

Törmäsin tapauksen jälkeen mielenkiintoiseen artikkeliin. Siinä tarkasteltiin ikääntyneiden hoivaköyhyyttä. Kirjoittajien mielestä ei ole lainkaan selvää, että kaksi asiaa ovat sosiaali- ja terveyspalveluissa kunnossa. Ensinnäkin, että perustus- ja vanhuspalvelulaki takaisivat toimivat palvelut. Toiseksi, että lakien periaatteet toteutuisivat käytännössä. Silloin on kyseenalaista, saavatko kaikki apua silloin, kun sitä todella tarvitsevat. Hoivaköyhyydellä voidaan tarkoittaa siis sitä, että ihminen jää ilman tarpeenmukaista hoitoa tai se on riittämätöntä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Seuraavaksi törmätään pakostakin siihen, miten määritellään avun tarve tai riittävät palvelut. Voivatko ne perustua vain potilaan omaan mielipiteeseen tai kokemukseen? Silloin syntyy riski, että henkilö sekoittaa mielessään tarpeet, toiveet ja unelmat. On myös mahdollista saada kaikki saatavissa oleva apu ja silti vedota kokemukseen, ettei se ole riittävää. Pettymykseltä ei voi silloinkaan välttyä.

Avun tarve ja riittävät palvelut voidaan määritellä myös tiettyjen yleisten kriteerien avulla. Silloin kysymys kuuluu, kuka kriteerit laatii ja millaisella arvopohjalla. Voi käydä niin, että osalle apu löytyy, mutta toisten avun tarve aliarvioidaan ja useat potilasryhmät ovat palveluiden väliinputoajia. Osa kokee silloin saavansa vähän apua, mutta riittämättömästi. Onnettomimmassa asemassa oleville ei ole tarjolla minkäänlaista apua, kunnes tietyt kriteerit täyttyvät.

Hoivaköyhyyttä voi olla myös se, että hoivatarpeet ylittävät kaikki mahdolliset hoivan resurssit. Loputtomalla budjetilla ja osaamisella sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut voitaisiin virittää huippuunsa, jolloin hoivaköyhyys katoaisi. Unelmien palvelut voitaisiin räätälöidä täysin potilaan näköiseksi ja toteuttaa pienimmätkin inhimilliset toiveet.

Silti.

Jäisi ryhmä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tarvitsevansa apua, vaikka avun ja hoidon tarve olisi ilmeinen. Olisiko palvelujärjestelmä silloinkaan täydellinen? Silloinhan avuntarpeen aliarvioijat tulisi pakottaa hoitamaan itsensä kuntoon ja raahata korvasta palvelujen piiriin, jotta jokainen saa hoitoa riittävästi. Mutta millaiseen kuntoon heidät tulisi saada ja millä perusteilla? Sitä paitsi, sosiaali- ja terveyspalveluissa mennään tällä hetkellä vastakkaiseen suuntaan. Pakolla hoitamista vähennetään ja valinnan vapautta halutaan lisätä.

On muistettava, että hoitoon hakeutuvien tilanne on usein monimutkainen ja nopeasti muuttuva. Taustalla voi olla aiemmat hoitokokemukset, eletty elämä tai omahoitokokeilut. Ne kohtaavat epätasalaatuiset sosiaali- ja terveyspalvelut, eri tavoin koulutetun hoitohenkilökunnan ja hoitajien saatavuuden. Pakostakin törmätään myös resurssikysymyksiin, kuten valtion, kunnan tai potilaan omaan varakkuuteen.

On siis helppo uskoa, mitä nuori nainen poliklinikalta ulos rynnätessään sanoi, vähänkö hoito on – ainakin ajoittain – köyhää. Mutta mihin tätä köyhää hoitoa pitäisi verrata, miten kehittää ja millaisilla kriteereillä? Erityisesti, jos tavoitteena on, ettei sosiaali- ja terveyspalvelut olisi yhdenkään potilaan mielestä enää koskaan näin köyhät kuin ne nyt monen mielestä ovat.

Lue myös: Hyvä köyhä

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Kipulainen kuva

Entä henkilö jolla kaikki muut hoidot kokeiltu paitsi vahvat opioidit. Onko köyhää vai rikasta olla aloittamatta hoitokokeilua vahvoilla opiaateilla krooniseen selkipuun? Vai olisiko siinä oman selustan turvaaminen tärkeämpää ja selvityksiä välttääkseen yritetään valehdella, ettei tähän sairauteen kukaan saa vahvaa opioidia? Miten lähtisit parantamaan kivunhoitoa?
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Hyvä kysymys. Kivunhoito on asia, joka puhututtaa ja sitä tulisi entisestään kehittää. Kivun lääkehoidosta on käytössä lääketieteellinen käypä hoito -ohjeistus, mutta kivun vaikutus voi olla myös varsin henkilökohtainen kokemus. Moni on saanut krooniseen kipuun apua kipupoliklinikalta.

Käyttäjän Kipupoliklinikka kuva

Eräs ryhmä facebookissa on täynnä kipukroonikoita, jotka eivät ole saaneet kipupolilta apua. Kipupolien toiminta tänäpäivänä on seuraava: opioidit pois niin pääsee hoitoon. Aloitetaan fysio sekä psyykenlääkkeet. Auttoi tai ei, hoito lopetetaan. Takaisin terveyskeskukseen. Elämän laatu ei ole noussut kenellekään moneen vuoteen, koska opioideilla lääkitsemistä vieroksutaan. TK lääkärit koulitaan samaan kaavaan mitä kipupolilla tehdään. Varmasti tämän tiesitkin? Koska et vastannut aikaisemman kommentin kysymyksiin. Tiesitkös että valvira on lausunut, että lääkärillä on jopa velvollisuus poiketa käypähoidosta, mikäli esim. vaste kipuun ei ole riittävä muilla kuin opioideilla.
Käyttäjän Hoitaja kuva

Kuulostaa lääkeriippuvaisen puheelta, jos ainoana vaihtoehtona kivun hoitoon on opioidit. Kertomustasi on kenenkään hankala todentaa. Lääketiede ei voi luoda lisää lääke-/huumeriippuvaisia tähän yhteiskuntaan. Opioidien käyttö ei ole riskitöntä. Kipupoliklinikoiden perusteeton suolaaminen on turhaa. Opioidiriippuvaisten paikka ei ole kipupoliklinikalla vaan vieroituksessa.
Käyttäjän Palveluohjaaja  kuva

Osallisuutta, itsemääräämisoikeutta, lakien&palvelujärjestelmän tuntemusta sekä yksilöllistä palvelutarpeiden kokonaisvaltaista arviointia varten koulutetaan kokonaisia ammattiryhmiä = sosionomit, kuntoutuksen ohjaajat, geronomit ja sosiaalityöntekijät. Meidän ammattitaidon ydin on tavoitteellisessa vuorovaikutustyössä asiakkaan kanssa JA ratkaisujen etsimisessä olemassa olevasta järjestelmästä. Vuorovaikutustyöllä löydetään yksilön hyvinvointia estävät tekijät ja motivoidaan ihminen hänelle sopiviin toimenpiteisiin tilanteen ratkaisemiseksi. Järjestelmän ja lainsäädännön tuntemusta käytetään ratkaisukeinojen etsimiseen. Mielestäni olisi aika tunnustaa, että ei saikkareiden tarvitse osata kaikkea. He ovat sairaanhoidon ammattilaisia. Me ollaan palveluiden ammattilaisia. Jutussa mainitut haastekohdat ovat niitä joihin meillä on avaimet. Meidät koulutetaan tulkitsemaan ja ratkomaan näitä asioita. Todellinen integraatio ja SO- ja TE- palveluista puhuminen edellyttää että tunnistetaan kaikkien osaaminen ja hyödynnetään sitä.
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Olen samaa mieltä erityisesti siitä, ettei sairaanhoitajille voi siirtää muiden ammattiryhmien töitä. Erityisesti, jos he ovat spesifisti koulutettu ratkomaan tiettyjä kysymyksiä. Varmasti jokainen hoitaja työskentelee mielellään yhteistyössä sosionomien, kuntoutuksen ohjaajien, geronomien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. 

Mainos
Mainos